Itsenäisyyspäivän vastaanotto

Silloin kun minä olin vielä nuori ja viaton, pihapiirin kovimpien pelikarjujen nokkimisjärjestys määriteltiin yhden pelin mittapuulla. Tähtienvälinen toimintaseikkailu Star Control II sisälsi perinteistä avaruusoopperaa pursuavan yksinpelinsä lisäksi kahden pelaajan pelimuodon, jossa kaksi tähtipilottia otti miehestä ja avaruusaluksesta mittaa intensiivisissä ja usein yllättävänkin strategisissa areenaotteluissa.

Tamperelainen pelistudio 10tons on erikoistunut vanhan koulukunnan mekaniikkoja lainaaviin näyttäviin ja nopeatempoisiin peleihin, jotka huokuvat nostalgista pelihallitunnelmaa. Xenoraid sujahtaa studion repertuaariin vaivattomasti, sillä kyseessä on muun muassa Space Invadersin, Asteroidsin ja edellä mainitun Star Control II:n pelimekaniikoista persoonallisella otteella lainaava modernisointi. Ulkoavaruudesta lähestyvä sotajoukko parkkeeraa Maan kynnykselle pahat mielessään, joten ei auta kuin lähteä toivottelemaan naapurigalaksin kakkapyllyt tervetulleeksi vetämällä liikkuvat taakse.

Xenoraid on ytimeltään hyvin simppeli ja suoraviivainen ylhäältä päin kuvattu räiskintäpeli, jossa ruudun ulkopuolelta singahtaa vihollisia tasaisena virtana ja pelaajan kontolla on napsia vihut kylmäksi pitäen samalla oma alus toimintakykyisenä ammusten ja asteroidien laantumattomassa ristitulessa.

Klassikkomallin pelisuunnittelusoppaan on heitetty muutama kiintoisa makuluu. Pelaajalla on käytössä neljä alusta, joiden ominaisuuksia ja aseistusta voi päivittää taisteluista kertyvällä riihikuivalla. Itse taistelukentällä alusten välillä vaihdellaan napin painalluksella. Koska vaihto käy silmänräpäyksessä, eri alusten ja arsenaalien välillä sinkoilu tarjoaa alati käytännöllisen taktisen ulottuvuuden erilaisia vihollistyyppejä ja -määriä vastaan. Alusten välillä joutuu vaihtelemaan myös sen vuoksi, että kunkin purtilon aseistus ylikuumenee ärhäkästi.

Myös ohjausskeema on näppärä yhdistelmä uutta ja vanhaa. Pelaajan ohjastaman aluksen nokka tuijottelee aina ruudun yläreunaan klassiseen Space Invaders -tyyliin, mutta tulituksen suuntaa on mahdollista heilautella ruudun reunamille napakoilla korjausliikkeillä. Pienikin liikahdus muuttaa aluksen nokan suuntaa, joten pelaajan on omaksuttava ohjaustyyli, jossa ammukset ikään kuin kiepautetaan kohteeseensa. Tähtäyskulmien sitominen liikkeeseen on nokkelaa pelisuunnittelua, sillä se pitää pelin vauhdikkaana ja pakottaa pelaajan puntaroimaan jokaisen liikkeensä seurauksia.

Mukiinmenevän kokoisen kampanjan lisäksi mukana on klassinen selviytymistila, jossa tarkoitus on selvitä mahdollisimman pitkään vihollisaaltojen piiskauksessa. Lisäominaisuuksista herkullisin on kuitenkin moninpelitila, sillä Xenoraidia voi pelata yhteistyönä jopa neljän pelaajan voimin samalla koneella.

Vaikka Xenoraid ei loppujen lopuksi ole se ikimuistoisin tai persoonallisin tapaus pelihalleista kotisohville siirrettyjen pelien maailmassa, vauhdikkaita ja helposti omaksuttavia saman sohvan moninpelejä ei koskaan ole liikaa. Yksinpeli pitää otteessaan jokusen tovin, mutta pelin ehdoton suola pääsee hellimään makunystyröitä vasta, kun sohvaa kuluttaa useampi ahteri.

6/10
Kehittäjä10tons
Julkaisija10tons
PeligenretRäiskintä
Pegi-ikärajatK-7
Pegi-merkinnätVäkivalta