Harmaan 50 sävyä
Maailmassa tapahtuu vielä ihmeitä, sillä Xboxin ikoninen räiskintäpelisarja Gears of War on löytänyt tiensä PlayStation 5:lle. Tällä kertaa loikkauksen teki luonnolliseen tapaan sarjan ensimmäinen peli, josta on Pelaajassakin puhuttu useaan otteeseen.
Sisällöltään vuonna 2006 alkujaan ilmestynyt peli ei ole muuttunut kovinkaan paljon sitten vuoden 2015 Ultimate Editionin. Tuolloin mukaan napattiin reilun tunnin verran uutta materiaalia, josta pääsee nauttimaan tälläkin kertaa. Silloisessa arvostelussamme todettiin: ”kun sama kaava on nähty useissa muissakin peleissä, saman sarjan lukuisista jatko-osista puhumattakaan, niin pelkkä sama vanha juttu ei enää iske samalla tavalla kuin aikanaan”, ja väite pitää edelleen paikkaansa pelin parissa aikoinaan viihtyneille.
Uutta meininki voi toki olla aikansa ainoastaan Pleikkarin parissa viettäneille ja luvassa onkin ikoninen tarinakampanja täynnä korkeaoktaanista suojavetoista rymistelyä. Näin kolmannen pelikerran kohdalla tunnelma ei pidä enää aivan samalla tavalla näpeissään, mutta kokemus on ensimmäisellä kerralla varmastikin vaikuttava.
Aika näkyy pelin graafisessa ilmeessä jossain määrin, sillä vaikka terävyysnupin laittaisi aivan kaakkoon asti, ei liki kaksikymmentävuotiaat hahmomallit muutu ilman suurempaa työtä sen modernimmiksi. Ulkoasu on pysynyt hyvin samanlaisena (ja harmaana) vuodesta toiseen, mutta teknistä puolta on jälleen viilattu kunnolla ja yleisilme onkin skarpimpi kuin koskaan.
Konsoleilla Gears of War Reloaded pyörii 4K-resoluutiolla ja tarjoilee kampanjatilassaan tasaista 60 FPS -kuvataajuutta. Moninpelissä FPS pyörii 120 kuvan hujakoilla, mikäli näyttö sellaista hulluttelua tukee. Pelistä löytyy HDR-tuki sekä kahdeksankanavainen 3D-äänentoisto. Muihin uudistuksiin lukeutuu VRR, parannetut valaistukset ja varjot sekä remasteroidut tekstuurit. Uudet ominaisuudet ovat tervetulleita ja parantavat aiemmin puutteelliseksi jäänyttä konsolikokemusta huomattavasti.
Gears of War Reloaded on lupaava startti pelisarjan matkalle uusille alustoille. Olisi upeaa nähdä myös sarjan muita pelejä samassa hengessä remasteroituna. Uutuudenviehätystä ei toki niissäkään olisi veteraaneille tarjolla, mutta vanhankin toisinto tuntuu yllättävän mukavalta terävämmällä ja paremmin rullaavalla ulkoasulla.
Mikäli Gears-nälkä syttyy isommin peliä pelatessa, on pelisarjan seuraava osa, E-Day, luvassa ensi vuonna. Se on esiosa tälle pelille, eli mukana pysyy varmasti myös vain Reloadedin pelanneena. Sitä odotellessa!
