Synkässä tulevaisuudessa on vain sota
Warhammer 40K: Eternal Crusade on eräs vuoden suurimmista pettymyksistä. Warhammer 40K -universumiin sijoittuva suuren mittakaavan räiskintäpeli kuulostaa paperilla huikealta idealta, ja parhaimmillaan Eternal Crusade onkin viihdyttävä ja näyttävä tapaus. Valitettavasti se ei tarjoa parastaan kovinkaan usein.
Pitkään, hartaasti ja vaikeasti kehitetty Eternal Crusade on niin sanottu aularäiskintäpeli, kuten Call of Dutyt, Battlefieldit ja käytännössä kaikki muutkin modernit räiskintäpelit. Pelaajilla on hahmonsa, jotka kulkevat matsista toiseen keräämässä kokemuspisteitä ja avaamassa käyttöönsä uusia aseita. Niistä sitten valitaan joka matsiin erilaisia settejä, joiden välillä voi kuoleman jälkeen vaihdella.
Eternal Crusaden pitäisi kiriä kilpailijoidensa edelle Warhammer 40K -lisenssinsä avulla. Harmaiden lähitulevaisuuden jermujen sijaan pelissä tetsailevat avaruusmerijalkaväen puolijumalat, mystiset eldarit, rempseät örkit ja saatanalliset kaaos-petturit. Kaikki on suurta, puhuttiinpa sitten kentistä, pelaajamäärästä tai vaikka panssarivaunun jalkapallon kokoisesta kranaatista, joka tappaa kerralla futiskentällisen vastustajia.
Kartasta ja pelitilasta riippuen peliin mahtuu kerrallaan 30–120 pelaajaa, mikä tarkoittaa sitä, että toimintaa riittää. Esikuvana toimineen miniatyyripelin hengessä ammuskelun tukena harrastetaan myös runsaasti tappavaa lähitaistelua, mistä johtuen kamera hengaileekin pelihahmon pään sisusten sijaan olan takana.
Meno on parhaimmillaan huikean hektistä, kun rakettireppujoukot liitävät taivaan halki vihollisten niskaan, ilma on lyijystä sakeana, sotakoneet möyrivät pitkin maata ja kaikkialla räjähtelee. Kun Eternal Crusade toimii, voi hetkittäin nähdä sen, mitä kehitystiimi on pelillään yrittänyt saavuttaa. Jos peli olisikin sellainen, sille löytyisi varmasti tilaa ruuhkaiselta räiskintäkentältä.
Valitettavasti peli kuitenkin kaatuu siihen, että se on julkaistu useita kuukausia liian aikaisin ja totaalisen keskeneräisenä.
Eternal Crusadessa riittäisi valittamista vähän joka osa-alueella. Tasapaino on esimerkiksi aivan hanurista. Teoriassa kaikkien neljän eri osapuolen pitäisi taistella tasaväkisestä lähtökohdasta, kukin kuitenkin omanlaistaan lisämaustetta tarjoten. Käytännössä tietyt aseet ovat vain totaalisen ylivoimaisia ja pitävät huolen siitä, että niitä käyttävät jengit voittavat suurimman osan peleistä.
Tekniikka tökkii myös kohtalokkaan pahasti. Peli on käsittämättömän raskas ja pyörii monilla pelaajilla luokattoman huonosti. Pelihahmot teleporttailevat pitkin ruutua ja kuolevat usein seinän läpi tulleisiin laukauksiin. Lähitaistelu on aivan kammottavaa sähellystä: hahmot hutkivat ilmaa, varmat iskut menevät ohi, ja välillä hahmo vain kaatuu sattumanvaraisesti kuolleena maahan.
Kehitystiimi kyllä yrittää taistella, sillä peliä on päivitetty julkaisun jälkeen ahkerasti. Perustason ongelmat eivät kuitenkaan ole poistuneet, ja itse asiassa päivitykset ovat vain rikkoneet peliä enemmän. Itse en esimerkiksi ole kirjoitushetkellä voinut pelata tiettyjä karttoja viikkoon, koska ne pyörivät koneellani kuin diaesitys jostakin käsittämättömästä syystä.
Eternal Crusade kulki pitkän ja hankalan tien päästäkseen edes kauppojen hyllyille, joten ei ole hirvittävä ihme, että peli on vähän mitä on. Tämä ei toki muuta loppukäyttäjän kannalta tilannetta tippaakaan, sillä ei pelejä (yleensä) osteta hyväntekeväisyydestä. Jos kaikki toimisi kunnolla, Eternal Crusade voisi olla pelaamisen arvoinen ja jopa hyvä peli. Nyt se on turhauttava ja hämmentävä sotku, joka saa aikaan spontaania kiroilua paljon useammin kuin peli-iloa. Palataan asiaan puolen vuoden päästä…