Tekijä: Kylotonn Games
Julkaisija: dtp entertainment AG
Myynnissä: 7.11.
Pelikoneet: PS3 ja Xbox 360 (testattu)
Moninpeli: Kyllä
Samalla koneella: Kyllä
Verkossa: 1–2
Ristiretket eivät menneet putkeen. Paavin käskystä muslimeita ja muita pakanoina pidettyjä vastaan tehdyt sotaponnistukset eivät johtaneet merkittäviin aluevaltauksiin tai ylipäätään mihinkään rakentavaan. Verta vuodatettiin tosin runsaasti, joten ristiretkien aikaa on hyvä käsitellä vauhdikkaissa toimintapeleissä.
Kylotonn Gamesin keskiaikaan sijoittuvassa The Cursed Crusadessa on tarina, mutta vastustajien silpominen vie päähuomion. Pelaaja ohjaa temppeliritari Denz de Bayea, jonka apuna on espanjalainen Esteban Noviembre. Parivaljakko kärsii heidän päälleen langetetusta kirouksesta, jonka takia he joutuvat aika ajoin meidän maailmaamme synkempään rinnakkaistodellisuuteen. Siellä vastaan kävelee luurankoja, mutta kaikeksi onneksi Denz muuttuu tuonpuoleisessa piipahdettuaan voimakkaammaksi, eikä reaalimaailmaan palaaminen tuota sekään ihmeempiä ongelmia.
Miestä kaatuu pelissä kuin heinää. Kristikunnan vihollisia on luonnollisesti hauskinta teloa yhdessä kaverin kanssa. Jos itse ohjaa päähahmo Denziä, niin ystävä voi milloin tahansa hypätä perässä hiihtävän Estebanin saappaisiin. Veristä yhteistyötä voi harrastaa joko samalla koneella tai verkossa. Nettipeli toimii jumittamatta ja kaatuilematta, joten sitä on tekijöiden toimesta selvästi hiottu, mutta laajempaa moninpeliä jää silti kaipaamaan – ristiretkeilyssä kun olisi ainesta suuren luokan verkkotaisteluille.
Muitakin puutteita löytyy. Devil May Cry on esimerkki vastaavan lajityypin pelistä, jossa kaikki osa-alueet on toteutettu The Cursed Crusadea paremmin. Capcomin tuotoksen kentät on esimerkiksi kekseliäästi suunniteltu, joten siinä pelaaminen ei suuresta vihollismäärästä huolimatta muutu pelkäksi nappuloiden hakkaamiseksi. Kylotonnin näkemys on ratkaisevasti erilainen. The Cursed Crusaden sarjat, lopetukset, vastahyökkäykset ja muut suoritettavat liikkeet ovat yksinkertaisesti liian tehokkaita. Verta lentää litrakaupalla, joten pelille lätkäisty K18-leima on ansaittu. Perheen pienimmät kannattaa pitää tästä julkaisusta kaukana.
Ristiretken aikana tapetuilta vihollisilta voi poimia miekkoja, seipäitä ja muuta mukavaa. Tämä ei tosin juuri vaikuta pelattavuuteen, koska vastustajat teilataan aseesta riippumatta nappeja rämpyttämällä. Mukavana yksityiskohtana poimitut tappovälineet kuluvat käytössä. Miekantekijä ei selkeästi ole ollut tehtäviensä tasalla, sillä aseita joutuu vaihtamaan tämän tästä, mutta ainakin pelaamisesta tulee näin hieman vaihtelevampaa. Aseita voi myös yhdistellä mielensä mukaan, joten vasemmassa kädessä voi pitää vaikkapa kilpeä ja oikeassa nuijaa. Kaikki vaihtoehdot johtavat verilöylyyn.
Kampanja on jaettu osioihin ja niiden alla suoritettaviin tehtäviin. Välillä katsotaan upeita välianimaatioita, joissa setvitään temppeliherrojen ja ristiretkien historiaa. Ääninäyttely ei ole kovin hyvää, mikä laskee tunnelmaa, mutta vastapainoksi musiikki on jylhän tunnelmallista.
The Cursed Crusaden kaltaisilta hutkintapeleiltä ei koskaan kannata odottaa liikoja, mutta lopullinen peli on silti pettymys. Köykäisen juonen voi vielä sulattaa, sillä eihän Devil May Crynkaan tarina ollut loppujen lopuksi mistään kotoisin, mutta pelattavuuden yksioikoisuus johtaa nopeaan kyllästymiseen. Jos eteen tuleva kohta vaikuttaa vaikealta, niin asia ratkeaa rämpyttämällä nappuloita kovempaa. The Cursed Crusade jää näin väliinputoajaksi, jota tuskin tullaan muistelemaan lämmöllä muutamien vuosien päästä. Ristiretkimiljöön suuri potentiaali valuu näin täysin hukkaan.