Tekijä: Beenox
Julkaisija: Activision
Myynnissä: Nyt
Pelikoneet: PS3 (testattu), Xbox 360, pc, DS, 3DS, Wii
Moninpeli: Ei
Hämähäkkimiehen kolmas tuleminen
Beenox-pelistudio on erikoistunut Hämähäkkimiehen seikkailujen virtuaaliseen mallintamiseen. Vuonna 2010 se teki Spider-Man: Shattered Dimensionsin, joka oli hauska, joskin melko helppo toimintapeli, jossa seikkailtiin kolmessa eri Hämis-universumissa. Vuotta myöhemmin studio teki Spider-Man: Edge of Timen, joka onnistui vesittämään alkaneen rakkaussuhteeni Beenoxin tekemiä Hämis-pelejä kohtaan täysin. Peli oli kaikilla osa-alueilla pöyristyttävän surkea esitys, josta ei jäänyt jälkipolville oikeastaan yhtäkään positiivista asiaa kerrottavaksi.
Kun Beenoxin kerrottiin tekevän uutta, kesähitiksi tehtyyn elokuvaan pohjautuvaa ja tukeutuvaa Hämis-peliä, en tiennyt mitä odottaa. Onneksi lopputulos on paljon parempi kuin uskalsin odottaa – ja paljon parempi kuin pelkäsin.
Samasta puusta
Sarjakuvapelit ovat harvemmin kovinkaan omaperäisiä juonenkuljetukseltaan, eikä Amazing Spider-Man ole valitettavasti mikään poikkeus sääntöön. Alussa pelaaja astelee Hämiksen siviiliminänä Peter Parkerina Oscorp-yhtiön tiloihin, missä jatketaan vielä mutaatiotestauksia – siitäkin huolimatta, että tohtori Curt Connorsilla hommat menivät aikoinaan pahasti puihin. Sen kummemmin juonta spoilaamatta kerrottakoon, ettei kaikki mene nytkään aivan putkeen, ja pelaajan eli Hämiksen pitää noutaa Curt Connors pöpilästä avukseen, jotta virus saadaan aisoihin.
Kuulostaako tutulta? Ei ihme, sillä virukset tuppaavat leviämään kaupunkeihin pelimaailmassa harva se päivä. Onneksi aina löytyy sankari, joka suostuu pelastamaan päivän.
Peli sijoittuu Amazing Spider-Man -elokuvan jälkeiselle aikajanalle. Itse en ollut pätkää vielä nähnyt kun peliä pelasin, mutta eipä se menoa haitannut. Tosin peliä pelattuani voin ainakin jollakin tavoin päätellä, mitä itse leffassa tapahtuu. Leffa kannattaneekin katsastaa läpi ennen peliin tarttumista – ihan varmuuden vuoksi.
Olenko nähnyt tämän ennenkin?
Pelialueena toimii koko Manhattanin kaupunginosa New Yorkissa, ja ulkoilmaosuudet ovatkin pelin ehdottomasti hauskinta antia. Pelaaja pääsee Hämähäkkimiehenä seikkailemaan vapaasti kaikkialla missä haluaa, ja seittiveikkona liitäminen kaupungin yllä on tällaiselle vanhalle Hämis-fanille silkka unelmien täyttymys.
Valitettavasti vain pieni osa pelin tapahtumista ja juonta eteenpäin kuljettavista tapahtumista tapahtuu avoimella alueella. Valtaosa pelin tapahtumista sijoittuu nimittäin kliseisiin viemäreihin sun muihin ahtaisiin paikkoihin. Juonellisesti tämä vielä selitetään ihan toimivasti, mutta kun paikalle on liihottanut läpi kaupungin kuin taivaan lintu, ahtaissa ja ruskeasävyisissä maisemissa putkijuokseminen ei maita pätkän vertaa.
Kaupungilla flengatessaan tuntee olonsa aidosti Hämähäkkimieheksi. Kaupunki on täynnä leijailevia sarjakuvasivuja, joita keräämällä voi avata itselleen luettavaksi oikeita Hämis-sarjakuvia alkuvalikon kautta. Myös muita tehtäviä löytyy, mutta jääkööt ne salaisuuksiksi ja siihen kertaan, kun lukija itse peliä pelaa. Itse ainakin yllätyin paristakin minitehtävästä positiivisesti.
Kliseistä etenemistä
Mutta ne viemärit! Ja ne varastoalueet! Rocksteady-pelistudion tekemät Batman-pelit olivat eläväisiä esimerkkejä siitä, kuinka vaihtelu virkistää ja kenttäsuunnittelu toimii. Amazing Spider-Manissa mennään liki jatkuvasti kliseissä maisemissa, mikä syö pohjaa hiiviskelyltä pahasti. On vastassa sitten Oscorp-yhtymän pahoja apureita tai virustartunnan saaneita rivikansalaisia, eteneminen tapahtuu aina taistelusta toiseen syöksähdellen. Välillä väännetään pumppu auki, jotta päästään etenemään oviaukosta eteenpäin – yleensä uuden vihollisrykelmän kimppuun.
Batman-pelien tapaan Hämähäkkimies voi iskeä vihollisten kimppuun myös pimeydestä, raahata heidän yläilmoihin ja niputtaa seitillä kattoon roikkumaan. Lepis-pelit ovat selvästikin olleet esimerkkeinä, mutta homma ei toimi lähellekään niin sutjakkaasti. Vaikka kuinka salassa nykäisisi vihollisen mukaansa, niin yleensä joku tämän vieressä haahuilevista tovereista huomaa tempun. Tämän jälkeen saakin sitten niskaansa ties mitä radioaktiivisia mutapaakkuja pahisten toimesta. Pimeydessä vaanivasta saalistajasta tulee saalistettu liian helposti.
Lähitaistelu ei keksi pyörää uudelleen, vaan on ottanut vaikutteita… no, tarvinneeko tuota edes mainita mistä suursuosikiksi nousseesta sarjakuvasankaripelistä. Lähitaistelu toimii silti hyvin, ja pienen harjoittelun jälkeen kombottelu tulee selkärangasta. On hieno tunne heittää voltti vastustajan yli, niputtaa hänet maihin ja jatkaa suoraan lennosta yhdellä liikkeellä toisen kimppuun – samaan aikaan kun paiskoo seittiä kolmannen vihollisen kasvoille.
Yleensä tehtävien lopussa päästään lopputaisteluun jotain Hämis-universumin vanhaa tuttua vastaan. Toisin kuin yleensä, Amazing Spider-Manin loppupomot ovat kaikkea muuta kuin hankalia. En kompastunut yhteenkään loppumähinään koko pelin aikana, mikä kertoo jostain muusta kuin ylivertaisista pelitaidoista.
Silti keskitasoa parempaa
Pelaaja voi kehittää pelihahmoaan seikkailun aikana, mutta tämä ei tuo sen kummempia muutoksia itse pelimekaniikkaan, vaan muutokset ”näkyvät” lähinnä tylsinä prosentteina. On toki kiva, että pahiksilta kestää 15 prosenttia kauemmin päästä parannellusta seittiseoksesta eroon, mutta pelikokemukseen se ei vaikuta millään tavoin.
Amazing Spider-Man on sarjakuvasankaripeliksi hyvä. Valitettavasti vain Rocksteadyn Batman-pelit ovat nostaneet riman niin korkealle, ettei se välttämättä riitä kaikille. Amazing Spider-Man on kuitenkin takuuvarmaa viihdettä, jolla on omat maagiset hetkensä. Kun aurinko laskee Manhattanilla ja itse kyyristelee pilvenpiirtäjän katolla tutkaillen ympäristöään, silloin ollaan oikean Hämähäkkimies-fantasian alkujuurilla – niissä hetkissä, joista lapsena unelmoi, mutta tekniikka ei ollut vielä tarpeeksi kehittynyttä niiden mallintamiseen.
Eräs asia vuosien varrella on kuitenkin muuttunut. Nuorempana Hämiksen huulenheitto hymyilytti ja nauratti. Tätä nykyä Peter Parker kuulostaa maskinsa alla nenäkkäältä idiootilta, jota lätkäisisi mielellään avokämmenellä kasvoille ihan vain hiljentääkseen tämän jatkuvan papatuksen.