Tekijä: Namco Tales Studio
Julkaisija: Namco Bandai
Myynnissä: nyt
Pelikoneet: PlayStation 3
Moninpeli: Kyllä
Samalla koneella: 2–4
Verkossa: Ei
Lapsuus loppuu
Namcon Tales-sarja on yksi pitkäikäisimmistä ja perinteikkäimmistä japanilaisista roolipelisarjoista. Talesit ovat siinä mielessä jänniä pelejä, että ne eivät loista juuri millään yksittäisellä osa-alueella, mutta niistä vastannut tiimi on lähes poikkeuksetta onnistunut loihtimaan kasaan sympaattisen ja kokonaisuutena toimivan seikkailun.
Sarjan tuorein Eurooppaan asti selvinnyt osa, Tales of Graces f, on uudistettu PlayStation 3 -versio alun perin vuonna 2009 Wiille julkaistusta Tales of Gracesista. Uusi versio on saanut komean teräväpiirtokuorrutuksen, nipun uusia ominaisuuksia ja jopa päätarinan jälkeen jatkuvan juonikaaren, mikä on luonnollisesti aina erinomainen lisä.
Tales-sarjan peleille on ominaista se, että niiden päähenkilöistä suurin osa edustaa yleensä niin sanottua nuorempaa seikkailijapolvea. Tales of Graces f vetää tällä osastolla kuitenkin varsin överiksi, sillä pelin alkaessa sen sankarit ovat nippa nappa peruskouluikäisiä. Pelin päähenkilö on Asbel, paikallisen pikkuruhtinaan poika, jonka mielenkiinto on kohdistunut aivan muihin puuhiin kuin väistämättä aikuisena odottavaan hallitsijan pestiin.
Asbelin ja tämän muksukavereiden toilailuihin keskittyvä alkuvaihe on itsessään varsin pitkä ja puuduttava, mutta tarinakokonaisuuden kannalta valitettavasti tärkeä vaihe, johon varsinaisen pääjuonen aikana palataan yhä uudestaan. Tales of Graces f:n alkuvaihe on sen selkeästi heikoin osio, ei vähiten siksi, että edestakaisin juoksentelua kertyy aivan liikaa. Tätä vielä korostaa pelin rakenne, joka hylkää varsinaisen maailmankartan Final Fantasy X -henkisen, oikeiden reittien yhdistämän kokonaisuuden tieltä.
Poltetaan ketjua
Mutta kuten aina Tales-sarjan peleissä, myös Tales of Graces f:n tarina lähtee lopulta lentoon ja tarjoaa sarjan perinteitä kunnioittavaa rooliseikkailua. Yksi Tales-sarjan kantavia elementtejä on ollut myös reaaliaikainen taistelu ja siihen sidottu moninpeli. Maksimissaan neljän pelaajan samanaikainen moninpeli on edelleen kaikkien onneksi tallella, mutta taistelusysteemi on kokenut melkoisia muutoksia.
Aikaisemmin Taleseissa toimintaa ovat taistelussa rajoittaneet lähinnä taikapisteet, mutta Tales of Graces f hylkää idean tällaisesta kokonaan. Taikapisteiden sijaan käytössä on niin sanottu ketjukapasiteetti (CC). CC-pisteet on sidottu yksittäisen hahmon henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja aseisiin. Jokainen lyönti kuluttaa tietyn määrän näitä pisteitä, joten lyöntiyhdistelmiä hioessaan on pakko pitää mielessä kulloinkin käytössä olevat pisteet.
Lopputulos on mielenkiintoinen ja toimiva järjestelmä, joka ei kuitenkaan tunnu liian rajoittavalta. Väistelyyn ja oikeaan hyökkäyshetkeen rohkaiseva järjestelmä onkin merkittävimpiä uudistuksia, jonka Tales of Graces f sarjalle tarjoaa.
Hahmonkehitykseenkin on tullut muutoksia. Kokemustasoja kerätään edelleen, mutta ominaisuuksien kehittymisen painopiste on erilaisissa arvonimissä. Arvonimet ovat Taleseissa vanha ilmiö, mutta Tales of Graces f:ssä niitä on satoja, ja niitä voi saada juonessa edistymisen lisäksi esimerkiksi toimimalla taisteluissa tietyllä tavalla. Jokaisella arvonimellä on viisi tasoa, joista jokainen kehittää olemassa olevia ominaisuuksia tai antaa uusia. Arvonimijärjestelmän ansiosta hahmonkehitys on konkreettisempaa ja vauhdikkaampaa, mutta vaatii tarkkaavaisuutta, jotteivät vaivalla kerätyt taitopisteet menisi hukkaan.
Tales of Graces f on pelimekaanisesti ehkä mullistavin sarjan peli miesmuistiin, mutta muuten sen toteutusta painaa pienoinen epätasapaino. Suurimmat ongelmat vaivaavat pelin alkuvaihetta: lapsuusosio on tylsä, ja vielä pääjuonen alkuvaiheessakin sankariporukka joutuu ravaamaan jo aiemmin kolutuilla alueilla, kunnes varsinainen seikkailu pääsee käyntiin. Tämän jälkeen meininki toki on täyttä rautaa, mutta joillekin se voi yksinkertaisesti alkaa liian myöhään. Valitettavasti.