Party like it’s 1999
Ranskalainen Nadeo on tietyissä piireissä jo aikamoinen kulttifirma. Heidän mainiot Trackmania-pelinsä kun onnistuivat tekemään netti-kilpa-ajamisesta erinomaisen koukuttavaa ja suosittua puuhaa. Lukemattomilla palvelimilla ajettiin toinen toistaan hullummilla pelaajien tekemillä radoilla Cher-dubstep-remixien ja muiden outouksien pauhatessa. Erikoista touhua, mutta jos siitä sattui tykkäämään, skene vei hetkessä mukanaan kympillä.
Eikä suotta, sillä Trackmaniat tiivistivät ajopelit niiden perusytimeen: aja aikarajan puutteissa paras aikasi. Kun aika loppuu, parhaan ajan tehnyt voittaa. Ja sitten toistetaan aamuneljään. Tämä kaikki on tärkeää taustatietoa, sillä firman tuorein peli, Shootmania Storm, pyrkii tekemään saman nettiräiskinnöille. Se ei kuitenkaan siinä aivan onnistu.
Nykyään useimmat räiskintäpelit ovat pyrkineet laajentamaan pelikokemustaan itse matsin ulkopuolelle. Kerätään kokemuspisteitä, avataan uusia kykyjä, ostetaan parempia varusteita, mietitään parhaita varustevalintoja ja muutenkin metapelataan miltei enemmän kuin oikeasti pelataan. Shootmania tekee selvän pesäeron tähän ja palaa yksinkertaisempaan aikaan – aikaan, jolloin Quake ja Unreal Tournament olivat kuninkaita. Aikaan, jolloin vain yksittäisellä matsilla oli väliä.
Nämä pelit ja kokemukset ovat toimineet Shootmanian suunnittelun ohjenuorina. On vain areena, jolla iloisen neonväriset taistelijat juoksevat räiskimässä toisiaan ja hyppelemällä kamalalla vauhdilla ympyrää. Vain palvelin, sillä olevat pelaajat ja pelaamisen ilo. Ei mitään turhaa. Idea on yksinkertaisen kaunis.
Turhuuksien ohella roskikseen ovat lentäneet myös erilaiset aseet, ainakin sellaisena kuin me ne nykyään ymmärrämme. Jokaisella Shootmania-soturilla on sama ase: ranteeseen rakennettu häkkyrä, joka ampuu kohtalaisen nopeasti, mutta silti väistettävän hitaasti lentäviä plasmapalloja. Aseeseen mahtuu neljä laukausta, jonka jälkeen se latautuu hetken.
Tarjolla on kaksi muutakin vaihtoehtoa, mutta pelimaastoon sidottuna. Jos seisoo maastoon asetetun sniputusalustan päällä, kädessä oleva tykki muuttuu Quaken rail guniksi eli sniputuksen mahdollistavaksi salamapyssyksi, jolla kelpaa sitten zoomailla. Ja jos taas juoksee pelikentän alla oleviin tunneleihin, ase muuttuu kranaatinheittimeksi. Mutta otapa askelkin pois näiltä alueilta, niin kädessäsi on taas plasmaheitin. Tämäkin on yksinkertaisen kaunista – tasoitetaan pelaajien väliset väline-erot. Kaikilla on samat aseet, eikä kenelläkään ole etua muihin verrattuna vain sen takia, että hän on avannut pelin parhaat pyssyt.
Mutta ideassa on myös ongelmansa. Näistä välittömin on se, että jos se plasmahäkkyrä ei satu miellyttämään, Shootmanian voikin vetää saman tien alas viemäristä, sillä silloin pelistä ei juuri hupia irtoa, vaikka miten sirrittäisi silmiään ja pusertaisi.
Pelikokemus jakaa muutenkin mielipiteitä retrohenkisellä ja pelkistetyllä tyylillään. Linnanraunioiden ja teollisuusrakennusten muodostamilla kentillä juostaan kovaa, hypitään vielä kovempaa ja ammutaan kaikkea, mikä liikkuu.
Mieli palaakin välittömästi niihin Quaken kaltaisiin wanhoihin peleihin, joissa pelaajat liikkuvat pääasiassa hyppimällä ja taistelut koostuvat lähinnä piruetista, jossa kaksi pelaajaa pomppii ringissä toistensa ympärillä odottamassa, että toinen sattuu osumaan.
On pelissä omat jujunsakin. Näistä merkittävin on se, että jos hypyn aikana pitää hyppynapin pohjassa, soturi tekee ilmakiihdytyksen ja jatkaa juoksuaan entistä nopeampaa vauhtia. Toisaalta hyppimiseen on tarjolla hyppymittari, jonka tyhjennyttyä on hetken aikaa maan vanki ja todennäköisesti helppo saalis ympärillä viilettäville vastustajille.
Pientä taktista maustetta tuovat kenttään sijoitellut erikoisuudet, kuten vaikka hyppyalustat, joiden avulla voi singahtaa kamalalla vauhdilla suoraan eteenpäin tai vaikka ylempään kerrokseen. Mutta sielläkin on tarjolla lisää samaa kuin maan tasossa.
Shootmania Storm onkin todella karu peli, joka ei silittele, opettele tai huomioi erilaisia näkökulmia. Ehei, areenalle ja sotimaan! Siinä missä modernit räiskintäpelit pyrkivät usein tarjoamaan taktisia vaihtoehtoja ja huomioimaan erilaisista pelityyleistä tykkääviä pelaajia, Shootmania Stormissa kaikille on tarjolla annos samaa puuroa yksinkertaisella reseptillä: oletko taitavampi kuin tähtäimen toisessa päässä oleva pelaaja? Sitten todennäköisesti voitat. Muuten häviät.
Eikä siinä mitään, monet tykkäävät tästä kuin hullu puurosta ja uskonkin, että Shootmania Storm on suunniteltu juuri vanhan koulukunnan Quake-veteraaneille ja kilpapelaajille. Mutta mikä on tässä yhtälössä peruspelaajan paikka? Oppimiskynnys on jyrkkä ja kyyti kylmää, joten potentiaalisesti kiinnostuneillakaan ei ole helppo operaatio edessään.
Jos julkaisuversio on pelattavuudeltaan karu, samaa voi sanoa myös puitteista. Peliin hyppäävää tervehtii karu ja kömpelö valikko, jossa tuijottaa puoli tusinaa erilaista Shootmania Stormia. Haluatko pelata Stormia, Royalia vai Eliteä? Ai et tiedä, mitä eroa niillä on? Hyppää palvelimelle ja etsi siellä oleva opaskyltti, se ehkä selittää!
Pienen tutkimisen jälkeen käy ilmi, että pelitilat ovat kovin samanlaisia keskenään, joskin pieniä erojakin löytyy. Yhdessä yritetään vangita vastustajan tolppia tiukan aikarajan alla. Jos ei onnistu, kaappausvuoro siirtyy vastustajalle. Eniten tolppia aikarajan puitteissa vanginnut voittaa. Toinen taas on perinteistä kukkulan kuningasta. Vangittava tolppa kilistelee tiimin tilille pisteitä, ja vastustajien pitäisi sysätä sen omistajat odottamaan respawnia ja kaapata tolppa itselleen. Tai miten olisi tappomatsi? Tiimeillä vai ilman?
Tämä on perussettiä, joka tuntuu pelin yleisen yksinkertaistamisen ja tasapäistämisen seurauksena vielä rajoittuneemmalta. Ideana olisikin, että pelaajat ottaisivat tästä eteenpäin vetovastuun ja tekisivät peliin uusia aseita, kenttiä ja pelitiloja. Mutta noinkohan? Ainakin betatestin aikana palvelimet kumisivat nimittäin tyhjyyttään, joten voi olla, että kriittistä massaa ei saavuteta ja sisällöt jäävät vain haaveeksi. Toistaiseksi yhteisöpalvelu tarjoaa vain Trackmania-sisältöä.
Shootmania Storm on potentiaalisesti aika hieno peli. Arvostan kovasti tiimin pyrkimystä tiivistää vuosien varrella pullataikinan lailla paisunutta genreä sen peruselementteihin: mies ja pyssy, areena ja vihollinen, pari minuuttia aikaa – anna palaa. Se on ihailtavaa.
Suurempia ongelmia on kaksi. Ensimmäinen on se, että peli jakaa vahvasti mielipiteitä. Jotkut rakastavat tämän tyyppisiä nettiräiskintöjä, mutta useimmat eivät. Kulttuurishokki moderneihin räiskintäpeleihin tottuneelle on valtava, kun eteen lyödään HC-tason retroräimettä ilman sen kummempia kädenojennuksia.
Toinen ongelma taas kiusaa pelistä pitäviäkin: Shootmania Storm on vielä aivan raakile. Jää nähtäväksi, tuovatko päivitykset ja odotettu pelaajien tuki peliin lisää kenttiä, pelitiloja ja vaihtoehtoja, joita todella tarvitaan. Jos ei, kanan lento voi jäädä lyhyeksi. Toivotaan parasta, pelätään pahinta. Vaikka itse en olekaan suuri fani, kyllähän modernin terroristihipan joukkoon tällaisiakin pelejä mahtuisi!