Simppelisuunnittelua
Laajoista maailmoistaan ja toimivasta moninpelistään tunnettu Sacred-toimintaroolipelisarja vietti pitkään hiljaiseloa. Pelisarjan alkuperäinen tekijäfirma Ascaron ajautui aikoinaan pahoihin taloudellisiin ongelmiin, joten viime vuonna julkaistu mätkintäpeli Sacred Citadel ja nyt julkaistu, viisi vuotta kehityksessä ollut Sacred 3 ovat täysin uusien tekijöiden aikaansaannoksia. Tämä ei tietenkään välttämättä ole huono asia, mutta näissä tilanteissa toivoisi uusilta yrittäjiltä jonkinasteista kunnioitusta lähdemateriaalia kohtaan.
Sacredien tarinat eivät ole koskaan voittaneet mitään palkintoja, mutta yleisesti ottaen väkivallalle on ihan hyvä olla jokin perustelu tai ainakin tekosyy. Tällä kertaa Ancarian maailmassa mellastaa paha imperiumi, jonka johtaja havittelee alamaailman portit avaavaa legendaarista artefaktia. Koska tämä luonnollisesti aiheuttaisi Ancarian nykyiselle väestölle muun muassa orjuuden ja hengenlähdön kaltaisia ongelmia, eivät keisarin uudet suunnitelmat valitettavasti käy päinsä. Matkaan siis!
Sacred 3:n maailmankartta on rakennettu yksittäisistä tehtävistä, jotka voi melko suoraan jakaa joko juonitehtäviin tai sivutehtäviin. Juonitehtävät ovat pääsääntöisesti noin vartin mittaisia rykäisyjä, jotka vievät tarinaa eteenpäin ja joiden lopussa odottaa huisin hirveä pomovastus. Sivutehtäviä on käytännössä kahta eri luokkaa: tapa tietty määrä vihollisaaltoja tai lahtaa jossakin valmiiksi olevat viholliset. Tarina etenee valmiin dialogin avulla, jonka suurimpia ongelmia ovat ääninäyttelyn vaihteleva taso ja väkisin väännetty hauskuus. Pikkupervoilu nimittäin lässähtää valitettavan usein suomalaisen nykykomiikan tasolle.
Sacred 3:n suurin ongelma on se, ettei se ymmärrä koko lajityypin olennaisinta juttua eli esinejahtia. Uusien varusteiden kerääminen ja niiden tarjoaminen on se juttu, jolla pelaajat saadaan jäämään. Pelin kentissä ei tipu varusteita, vaan harvat varustepäivitykset on sidottu ennalta määrätyiksi tehtävien läpäisypalkkioiksi. Tehtävissä kerättävää rahaa käytetään esineiden ostamiseen, varusteiden päivittämiseen ja ominaisuuksien kehittämiseen. Ominaisuuksia on hahmoluokkaa kohden kourallinen, ja niistä voi kerrallaan olla käytössä ainoastaan kaksi.
Täysin käsittämättömät ja todellista näkyalattomuutta osoittavat suunnitteluratkaisut ovat harmillisia asioita, koska niiden ympärille on kuitenkin kasattu sinänsä ihan toimiva lajityyppinsä edustaja. Viholliset vyöryvät päälle massiivisina laumoina ja kuolevat tyylikkäästi, ja pelin viidellä eri hahmoluokalla on kokoelma sinänsä tyydyttäviä erikoisominaisuuksia. Ohjaus toimii vaadittavalla tarkkuudella, ja peliä on kiva katsella. Ainostaan toisinaan edellisen konsolisukupolven tekniset rajoitteet ovat havaittavissa toiminnan hienoisena hidastumisena.
Sarjan perinteitä kunnioittaen toimivin osa-alue on moninpeli, ja peli onkin pitkälti tehty sen ehdoilla. Erilaiset kokemuspistepalkkiot ja leikkimieliset kisat rohkaisevat muiden ihmisten kanssa pelaamiseen, samoin kuin useat hahmojen ominaisuuksista. Nettikoodi toimii hyvin, ja yksinkertainen karttarakenne pitää huolen siitä, ettei mitään varsinaista kommunikaatiota kanssapelaajien kanssa tarvitse. Peleihin voi liittyä ja niistä voi poistua koska vain, ja samalla koneellakin pelaaminen onnistuu kahden pelaajan voimin. Sinänsä toimivan nettipelin suurin ongelma on varsinaisen uudelleenpeluuarvon puuttuminen. Ilmeisesti taas tästä johtuen peliseuraa onkin tarjolla varsin vähän.
Lähes täysihintaisena julkaisuna ja Sacred-sarjan jatko-osana Sacred 3 on hämmentävän turha. Sen noin kymmenentuntinen kampanja ilman mainittavaa uudelleenpeluuarvoa ei oikeuta tällaista hintalappua, ja sisältönsä puolesta se onkin lähempänä Live- tai PSN-peliä. Alehintaisena samalla koneella pelattavana kaksinpelinä Sacred 3 olisi teoriassa ihan mukiinmenevää hupia, mutta ei sen enempää. Tämä on harmi, sillä odotukset olivat pelin kehitysajan ja sarjan historian huomioon ottaen suhteellisen korkealla.