Banaanijahdissa
Minulla ei ole juurikaan kokemusta moderneista Donkey Kong -seikkailuista, sillä pelikokemukseni gorillan kanssa rajoittuvat pitkälti alkuperäiseen, vuonna 1981 julkaistuun kolikkopeliin. Siksi odotinkin mielenkiinnolla, miltä Nintendo Switch 2 -konsolin epäsuora julkaisupeli Donkey Kong Bananza tulisi todellisuudessa näyttämään. Kun sain pelin viimein käyntiin, oli yllätys ehdottomasti positiivinen. Jo pelin alkumetreillä oli selvää, että nyt tehdään asioita omalaatuisella ja innostavalla tavalla.
Bananza käynnistyy ryminällä, kun ilkeä Void Company varastaa Ingot Isle -saarelta löydetyt banaanijalokivet. Donkey Kong, eli tuttavallisemmin DK, on väärässä paikassa väärään aikaan ja imeytyy kapitalistiryökäleiden keikan siimeksessä maan uumeniin. Siellä hän tapaa nuoren Paulinen, joka lyöttäytyy nopeasti sankarin seuraan.
Donkey Kong Bananzan keskeisin pelimekaniikka on tuhoaminen. DK pystyy murskaamaan käsivoimin suuren osan pelin ympäristöistä, ansaiten kaaoksen keskellä kultaa, kolikoita ja toki myös banaanijalokiviä. Materian hakkaaminen ja tuhoaminen on aidosti hauskaa puuhaa, jota huomaa harrastavansa myös aivan ilman päämäärää. On oikeasti mielenkiintoista katsoa mihin satunnaisesti rakentuvat kaivuuaukot lopulta johtavatkaan.
Pelin karttavalikoima koostuu useasta eri tasosta ja näiden kerroksista. Mitä syvemmälle maan uumeniin päätyy, sitä kovempaa maa on. Se tietysti tarkoittaa sitä, että on syytä laittaa kokemuspisteet töihin, sillä niiden avulla DK saa kasvatettua käpäliensä voimaa ja paranneltua muitakin kykyjään.
Kokemuspisteitä ansaitaan keräämällä viisi banaanijalokiveä, jonka jälkeen banaanimittari taas nollautuu. Jalokiviä on jaossa aika anteliaasti, eikä niistä ole todellakaan pulaa, jos koluaa läpi myös kartoista löytyvät haastekentät. Banaanijalokiviä saa myös karttojen kruunaavista pomotaisteluista, jotka ovat toinen toistaan eeppisempiä. Ne hyödyntävät usein myös juuri opittuja uusia kykyjä ja Bananza-voimia.
Bananza-voimat ovat Paulinen laulun varassa toimivia supervoimia, joilla DK pystyy muuttumaan erilaisiksi eläimiksi. Kaikkein tutuimmaksi tulee Kong Bananza, jonka myötä sankari muuttuu tuimaksi tuhokoneeksi, joka ei pienestä kivestä hätkähdä. Sen lisäksi tarjolla on myös muutamia muita muodonmuutoksia, joita ei tässä sovi spoilata.
Tarinallisesti Bananza ei ole kovin kummoinen, mutta peli tietää sen hyvin itsekin, eikä turhaan hidastele kerronnan kanssa, vaan lyö pelaajan nopeasti keskelle toimintaa. Ja hauskaa muuten on. Donkey Kong Bananza onkin tällä hetkellä kirkkaasti Switch 2 -valikoiman tähtinimi ja peli, jonka tulisi löytyä jokaisen konsolin omistajan pelikirjastosta.
