Pelin virallinen nimi: Pro Evolution Soccer 2013
Pelisarja: Pro Evolution Soccer
Pelityyppi: Urheilu
Kehittäjä: Konami
Julkaisija: Konami
Alustat: PlayStation 3 ja Xbox 360 (testattu), PlayStation 2, PSP, Wii
Jakelumuoto: Levyllä
Julkaisupäivä: Myynnissä
Ikäraja: 3
Pegi-merkinnät: Online
Pelaajamäärä samalla koneella: 1–4
Verkkopeli: Kyllä
Pelaajamäärä verkossa: 2–8
PES tekee paluun terävimpään kärkeen
Tuntuu siltä, että olen seurannut viimeiset kuusi vuotta FIFAn ja PES-sarjan yhteenottoa nykysukupolven konsoleilla katsomossa. Kun Pro Evolution Soccer saapui PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle, pettymys oli valtava. EA teki FIFA-sarjasta tämän sukupolven ykkösfutispelin ja siirtyi valovuosia Konamin edelle, jonka PES sarja rämpi vielä pari vuotta sitten pohjamudissa. Tunnustan FIFAn paremmuuden, mutten koskaan päässyt sinuiksi sarjan kanssa. Kun on antanut niin monta vuotta PESille, on osoittautunut lähes mahdottomaksi vaihtaa toiseen, vaikka se olisikin parempi. Ajatuksella on voinut leikitellä, mutta ei sen enempää. Lopputulos on ollut se, että lakkasin pelaamasta konsolifutispelejä.
Kunnes nyt. Pro Evolution Soccer 2013 on nykysukupolven konsoleilla sarjan ensimmäinen peli, joka on herättänyt vanhan innostukseni. Se on ensimmäinen nykysukupolven futispeli, jota olen tahkonnut netissä kuin takavuosina, jolloin uhrasin tunteja PESin japanilaisen version kääntämiseen ja FAQ-dokumenttien julkaisemiseen netissä.
Tavallaan surullista on se, että perusasiat on viimeinkin saatu hyvään kuntoon, mutta ei erityisesti muuta. Tässäkin on kestänyt järkyttävän kauan, mutta nyt pelaaminen on useimmiten nautinnollista ja addiktiivista. Konami on löytänyt loistavan pelitasapainon, joka tuo mieleen sarjan parhaana pidetyn PES 6:n.
Peliä on helppo rytmittää, ja pelinrakentelu toimii sangen mallikkaasti. Joskus kauan sitten pelisarjan ainoa kikkanappula oli R2, jolla tehtiin sivuharhautus. Se on tuotu takaisin, ja samalla R2/RT-napilla on nyt paljon enemmän annettavaa. Sen avulla voi kuolettaa pallon tavallista tehokkaammin, mikä antaa ahtaissa paikoissa mahdollisuuden puolustavan pelaajan taidokkaaseen ohittamiseen. R2:lla voi myös hallita palloa paremmin, suorittaa harhautuksia sekä lähettää pitkiä kohosyöttöjä, joskaan nämä eivät ole kovin hyödyllisiä.
Taitopelaajat ovat nyt oikeissa käsissä todella vaarallisia, kuten pitääkin. Messin ja Ronaldon kaltaisia pelaajia vastaan puolustaminen on haastavaa, mutta onneksi puolustustyöhönkin on uusia työkaluja. Pelaajien karvaaminen tai oikeastaan seuraaminen onnistuu niin, ettei tarvitse olla ihossa kiinni, vaan pelitilaa voi yrittää sulkea pois, kuten oikeasti pitääkin tehdä. Huippupelaajia vastaan ei voi lähteä ryntäilemään yksi vastaan yksi -tilanteisiin, vaan on pakko blokata pelitilaa ja ajaa pelaajat pois maalintekosektoreilta. Tätä tukee varsin toimiva tekoäly, joka takaa sen, että pakit sijoittuvat suurimman osan aikaa melko järkevästi.
Hyökkäävien pelaajien repiminen ja kamppaaminen onnistuu myös ilman taklausnappia naputtamalla karvausnappulaa, mikä aiheuttaa usein keltaisen tai punaisenkin kortin. Ainakin pelaajia voi pysäyttää muutenkin kuin vain liukkarilla.
Pro Evolution Soccerissa ei ole FIFAn kaltaista edistynyttä fysiikkasysteemiä, joka mahdollistaa dynaamiset kahinat pelaajien välillä, mutta oli käytössä mikä tahansa systeemi, viimeinkin pelaajien taistelu pallosta tuntuu ja näyttää hyvältä. Pallo pomppii välillä itselle epäonnistuneesta harhautuksesta tai vastaavanlaisesta tilanteesta, mikä tekee pelistä eläväisemmän oloisen ja yllätyksellisen. Toki se myös välillä pomppii päin helvettiä, kuten pitääkin.
FIFA-sarjan peleissä minua vaivaa se, kuinka vastustaja saa aina pallon pois pelaajalta vain hipaisemalla tätä. PES 2013:ssa tuntuu siltä, että taitavat pelaajat osaavat luontaisestikin pitää palloa paremmin hallussaan. Tämä kuvastuu vaikkapa siinä, että jos hallitsee palloa Xabi Alonsolla keskikentällä, on yksinkertaisesti paljon paremmat mahdollisuudet ja enemmän aikaa tehdä ratkaisuja kuin esimerkiksi Charlie Adamilla. Kuten aina, yksittäisten pelaajien väliset erot ovat PESissä suuret.
Erikoistilanteet ovat heikosti toteutettuja. Vaparit kannattaa lähes aina suorittaa vetoina päin maalia ja toivoa reboundia, sillä korkean pallon lähettäminen boksiin ei juuri toimi. Omat pelaajat eivät rynni tarpeeksi maalin edustalle, ja puskut tuntuvat melko satunnaisilta. Välillä lähtee supervahva pusku vaikeasta asennosta, kun taas selvässä avopaikassa pusku menee ihan pieleen. Niinpä kulmapotkutkin ovat melkoista arpapeliä.
Nämä asiat eivät niin haittaa, kun varsinainen pelaaminen toimii. On vaikea selittää – huono kun olen kirjoittamaan ja loihtimaan mielikuvia – miten tyydyttävältä tuntuu maalata ja rakentaa kuvioita PESissä. Uudet kaukolaukaukset ovat erityisen mahtavia, ja ne kuvastavat hyvin pelin suunnitteluideologiaa. Kaukolaukaukset ovat liian tarkkoja, lähes aina maaliin suuntautuvia kanuunoita, mutta ne tuntuvat niin tyydyttäviltä. Konami on aina yrittänyt tarjota pelaajille jalkapallosta fantasiaversiota, joka korostaa lajin tyylikkäimpiä ominaisuuksia, siinä missä Electronic Arts hakee puhtaampaa simulaatiolinjaa. Valinta riippuu siis lopulta pelaajan mieltymyksistä.
Nettipuoli kalpenee FIFAlle, mutta ainakin perusottelut toimivat netissä varsin sutjakkaasti siinä mielessä, että matseihin pääsee nopeasti, mutta verkkoviivettä esiintyy jonkin verran. Konami on päivittänyt peliään uusilla pelitiloilla ja korjauksilla todella nopeasti julkaisun jälkeen, mikä on hieno homma.
Pelitiloista vanhan kunnon Master League on jäänyt puolitiehen. Pelitilan pelaaminen verkossa on varsin tuskallista, sillä oman joukkueen parantaminen on todella hidasta puuhaa, kun ottaa amatööreillään turpaan muiden pelaajien ML-jengeiltä, joissa on tasan kaksi paljon parempaa pelaajaa joukkueessa kuin itsellään.
Pelin valikkojärjestelmä on hidas ja ruma, mutta kaikista rikollisinta on se, kuinka huonosti uudet ominaisuudet esitellään – selittämisestä puhumattakaan. Pelistä löytyy harjoittelutila, jota osuvasti kuvaillaan haastetilaksi eikä opetusosuudeksi. Se kyllä esittelee uudet kikat, mutta selittää ne surkeasti. Pelaajalle ei anneta palautetta siitä, mitä hän tekee väärin, joten harjoitusten läpäisemiseen joutuu etsimään apua netistä. Pidän tätä käsittämättömänä virheenä.
Peliin on edelleen helppo päästä sisälle, mutta sen monipuolisen pelimekaniikan, strategioiden ja harhautusten opettelu vaatii valtavasti aikaa. Valitettavasti harva näin tekee, koska kikat ja niiden merkitys selitetään surkeasti.
Pisteyttäminen on äärivaikeata, kuten usein on urheilupelien tapauksessa. Käytännössä PES 2013 palauttaa pelisarjan viimeinkin varteenotettavalle tasolle, mutta monet ongelmat, jotka ovat olleet läsnä jo vuosikymmenen, vaivaavat edelleen. Listasin näistä monia, mutta niiden kanssa voi elää, sillä ensimmäistä kertaa vuosiin puhdas pelaaminen tuntuu mielettömän hyvältä. En uskonut, että voisin enää innostua takavuosien tavalla uudesta PESistä, mutta tämän vuoden peli on siihen viimeinkin pystynyt.
Nyt pelottaakin se, miten Konami saa siirrettyä pelattavuuden seuraavan sukupolven konsoleille.