Legendojen varjossa
Vuodesta 2022 tuli melkoisen vilkas Pokémonroolipelien kannalta. Uudet tuulet puhalsivat kovaa jo tammikuussa, kun Pokémon Legends: Arceus saattoi sarjaa avoimempaan suuntaan ja tarjosi taskuhirviöiden keräilyyn ja taisteluttamiseen tutkimisvetoisemman näkökulman. Uudistus oli niin suuri, että sen sulattelussa olisi voinut viettää pidemmänkin aikaa, mutta The Pokémon Company, Nintendo ja Game Freak vahvistivat nopeasti perään, että loppuvuodesta olisi seuraavien Pokémon-pääsarjan osien, Scarletin ja Violetin, aika.
On helppo ymmärtää, miksi pelikaksikko haluttiin ulos näinkin nopeasti. Legends oli kaikessa mullistavuudessaan tehty tarkoituksella kokeilullisemmaksi ja väistämään tuttuja Pokémon-perinteitä. Siksi se saattoi herättää huolen tavanomaisempien Pokémon-seikkailujen tulevaisuudesta. Scarlet ja Violet osoittavat, että klassista Pokémon-tyyliä ei ole tarkoitus siirtää eläkkeelle, vaikka muutoksitta se ei ole säilynyt.
Legendsin tavoin avoimuus muodostaa ison osan Scarletin ja Violetin suunnittelufilosofiasta. Lähestymistapa peleillä on kuitenkin erilainen, sillä siinä missä Legendsin maailma rakentui useista, toisistaan erillään toimineista leikkikentistä, uudempien pelien Paldeaksi kutsuttu saari on käytännössä yksi ja yhtenäinen kokonaisuus. Muutamaa tiettyä poikkeusta lukuun ottamatta pelimaailman voi siis kävellä halutessaan vaikkapa ympäri ilman lataustaukoja. Pelaajaa ei myöskään estellä kulkemasta jo alkuvaiheessa alueille, joilla tämän matalatasoisista hirviöistä tehdään helposti viilokkia.
Avoimuutta alleviivataan jo varhaisessa vaiheessa tarjoamalla pokémon-kouluttajille parikin eri tavoitetta ja ilmansuuntaa, joilla matkansa voi kunnolla aloittaa. Tuttuun tapaan yhtenä päätehtävänä on päihittää kahdeksan salipäällikköä ja valloittaa sen myötä avautuva Pokémon-liiga. Lähes yhtä suureen arvoon nousevat pelimaailmaa terrorisoivan Team Starin tukikohtien kaataminen ja mystisten titaani-pokémonien jahtaaminen. Mitään tiettyä järjestystä tavoitteille ei ole annettu, vaan niitä voi pallotella omaan tahtiin, kun edessä olevissa haasteissa uskoo pärjäävänsä.
Paldean tutkiminen taipuu mukavasti pelaajan määrittämän rytmin mukaan. Satunnaistaistelut loistavat jälleen poissaolollaan, sillä hirviöt samoilevat ympäri pelimaailmaa näkyvästi, joten niitä vastaan otteleminen on lähtökohtaisesti pelaajasta itsestään kiinni. Jopa tekoälykouluttajia vastaan kamppaileminen on tehty tällä kertaa vapaaehtoiseksi, sillä yksikään niistä ei loikkaa enää automaattisesti ohikulkevan seikkailijan kimppuun ja toimita turhauttavan hidastetöyssyn virkaa. Avoimuus ja Pokémon-seikkaileminen voivat toimia keskenään hienosti.
Jopa moninpelaaminen on huomioitu kevyesti rakenneuudistuksessa. Tutut ottelu- ja hirviönvaihtomahdollisuudet tekevät paluun, mutta nyt pelaajat voivat muodostaa neljän hengen ryhmiä ja lähteä samoilemaan yhteisessä maailmassa, jolloin voi suorittaa asteen haastavampia raid-taisteluja tai pitää toisilleen seuraa kavereiden läpäistessä omia tavoitteitaan. Kyse onkin ehdottomasti enemmän hengaamisominaisuudesta kuin mistään erityisen vallankumouksellisesta tavasta pelata. On silti erityisen mukavaa, että eri peliversion omistavien kanssa pelaaminen asuttaa yhteisen pelimaailman pokémoneilla, joita ei omassa versiossa muuten näkisi.
Scarlet ja Violet olisivat voineet olla heittämällä tähän asti vallankumouksellisemmat Pokémon-roolipelit, mutta kaksikon saapuminen nimenomaan Pokémon Legendsin jälkeen asettaa sen kovin kummalliseen asemaan. Legendsin monien kiehtovien kokeilujen jälkeen Scarletin ja Violetin pelaaminen tuntuu kaikista onnistumisista huolimatta vääjäämättä vanhanaikaiselta.
Legends onnistui saamaan pelaajan tuntemaan itsensä osaksi pelimaailmaa. Taskuhirviöiden kanssa vuorovaikuttaminen ei keskittynyt puhtaasti vain vuoropohjaiseen ottelemiseen, vaan oleellisempaa oli niiden tarkkailu ja käytöksen manipulointi. Siihen rohkaistiin pelikokemusta edistäneillä haasteilla ja sillä, että hirviöt pystyivät hyökkäämään jopa pelaajan oman hahmon kimppuun. Puskassa kykkimiselle ja pakoon juoksemiselle oli jatkuvasti syytä, jolloin myös ympäristön tarkempi tarkkailu oli oleellinen osa pelaamista.
Tämä kaikki on riisuttu nyt lähes kokonaan ja vieläpä yllättävin lisäseurauksin. Legendsin lähestymistapa muovasi siitä varsin toimintapelimäisen kokemuksen, mikä teki maailmassa pyörimisestä ja omien taskuhirviöiden hallitsemisesta parhaimmillaan todella sulavaa puuhaa. Järjestelmiltään perinteisempiä roolipelejä muistuttavissa Scarletissa ja Violetissa pelaajan kädet tuntuvat sidotulta, sillä liikkuminen on edelliseen pelin nähden todella yksinkertaistettua. Jopa käyttöliittymän sujuvuudessa on otettu takapakkia.
Paldea jää uusissa peleissä tuntumaan hukkaan heitetyltä voimavaralta. Pelien teknisistä rajoitteista huolimatta Scarletin ja Violetin maailmassa piisaa puoleensavetäviä maisemia ja visuaalista vaihtelua, mutta niiden huomioimiseen ei anneta mitään syytä. Taskuhirviöt eivät vuorovaikuta elinympäristönsä kanssa missään vaiheessa järin kiinnostavasti, ja eri tavoitteiden välillä juoksennellessa huomio kiinnittyy vain vastaan tupsahtaviin hyötyesineisiin tai Pokédex-tietokannasta uupuviin pokémon- yksilöihin – ei pelimaailmaan.
Legendsissa nähdyt useat sivutehtävät loistavat poissaolollaan, eikä edes päätarinassa yritetä luoda sidettä pelaajan ja ympäristön välille. Pelien asetelma suuressa Pokémon-akatemiassa opintojaan aloittavasta opiskelijasta unohtuu jo varhaisessa vaiheessa, eikä tarina meinaa elävöityä edes päätavoitteita täyttäessä. Vasta aivan viimeisen tunnin aikana lisätään kierroksia tällä saralla, jolloin lähdetäänkin onneksi melkoiselle laukalle. Se saa kahta kauheammin harmittelemaan, ettei lopun käänteistä välittyvää erikoista energiaa saatu levitettyä laajemmin osaksi koko kokonaisuutta.
Pidemmän päälle siirtymä avoimeen ja vapaampaan pelimaailmaan tuntuu laimentaneen käytännössä kaikkea, mitä harrastetaan ydintoiminnan eli vuoropohjaisen taistelemisen ympärillä. Lisäksi pelit kärsivät yksinkertaisesta ulkoasusta huolimatta huomattavista ruudunpäivitysongelmista ja grafiikkabugeista, joten niiden olisi kannattanut antaa suosiolla kypsyä kehityksessä vielä vuoden tai kaksi.
Pokémon Scarlet ja Violet ovat kohtalaisia ja viihdyttäviä roolipelejä, jotka jäävät auttamatta niitä edeltäneen Switch-seikkailun jalkoihin. Juuri mistään ei näe, että kyseessä ovat erään maailman suurimman viihdebrändin uusimmat lippulaivapelit. Se saa huolestumaan panostuksesta, jota The Pokémon Company ja Nintendo ovat tällä hetkellä valmiita sarjalleen antamaan.