Kick, punch, it’s all in the mind!
Alkuperäiselle PlayStationille ilmestyneistä huikeista peleistä olisi vaikea valikoida kirkkaimmat klassikot, mutta PaRappa the Rapper kuuluisi moiselle listalle omasta mielestäni kiistatta. Vuonna 1997 julkaistu rytmipeli on pesiytynyt monen ikäluokkani pelaajan tajuntaan ikuisiksi ajoiksi lämpimänä lapsuusmuistona, eivätkä sen korvamadotkaan ole katoamassa hetkeen. Peli eli oikeutetusti läpi jo yhden uusintakierroksen PSP:llä, mutta nyt se on vihdoin tuotu PlayStation 4:lle silmiä hivelevässä teräväpiirtomuodossa.
Vahvasti tarinavetoisen PaRappan juoni on liian korkealentoinen mahtuakseen tähän merkkimäärään, eikä tiivistelmä tee sille oikeutta. Pähkinänkuoreen ahdettuna pelaajan tehtävä on auttaa hormoniensa kourissa kärvistelevää teinikoira PaRappaa räppäämään tiensä ihastuksensa sydämeen, ja riimit syntyvät luonnollisesti rytmikkään näppäilyn tuloksena. Absurdien käänteidensä ja hahmojensa ansiosta PaRappa on peli, jota on vaikea pelata virnistelemättä.
Itse pelimekaniikka on kuitenkin lajia, joka tekee parhaansa pyyhkiäkseen viimeisetkin hymynkareet pelaajan kasvoilta. Rytmipelien kulmakivenä kikkailulle ei ole pelin maailmassa sijaa, vaan suurin osa kipaleista pyytää pelaajaa jäljittelemään riimittelykumppanin kuvioita painelemalla nappeja perinteiseen malliin. Kuulostanee helpolta, mutta sitä se ei ole.
Toisin kuin voisi kuvitella, PaRappa the Rapper on ajoittain sietämättömän vaikea peli. Valitusvirsi ei kuitenkaan johdu sen naurettavan pienestä osumaikkunasta tai omasta taidottomuudestani, vaan jokin uusintaversion toteutuksessa mättää oikeasti. PS4-version neljäs taso on saavuttanut verkossa jo surullisenkuuluisan maineen, sillä sen audiovisuaaliset vihjeet heittävät noin puolella sekunnilla pelin vaatimaan painallushetkeen verrattuna.
Moinen huolimattomuus olisi painajaismaista rytmipelin kuin rytmipelin kohdalla, mutta PaRappan omaperäiseen pisteytysjärjestelmään yhdistettynä se on suorastaan kohtalokasta. Peli arvostelee pelaajansa suoritusta jatkuvasti reaaliajassa, ei koko suoritukseen suhteuttaen. Pahoin kompuroitu yksittäinen riimi voi siis pilata muutoin täydellisen esityksen, eikä huonoin arvosanoin saa siirtyä eteenpäin. Yllä mainitun neljännen tason oli PlayStationin trophy-tilastojen mukaan kitunut kirjoitushetkellä läpi yli 60 prosenttia pelaajista, mutta vain reilu puolikas heistä oli päässyt jatkamaan matkaansa.
En millään tahdo muistaa, oliko alkuperäinen peli yhtä rikkinäinen, mutta on joka tapauksessa uskomatonta, että moinen on päässyt läpi testaajien seulasta teräväpiirtoversiota pykätessä. Matalimmasta kohtaa aitaa on menty myös muilla sektoreilla. Vaikka paperinukkeja muistuttavat hahmot näyttävät herkullisilta pelatessa, on välianimaatiot jätetty alkuperäiseen muotoonsa. Suttuisuutta paikataan esittämällä pätkät televisioruutua huomattavasti pienemmissä kehyksissä, mikä tuntuu tympeältä ratkaisulta graafisesti muutoin ilahduttavassa pelissä.
Suurena fanina tahtoisin ja toivoisin voivani antaa PaRappan toiselle tulemiselle kiitettävän arvosanan, mutta sen virheet ovat anteeksiantamattomia. Vielä kivuliaamman tuomiosta tekee se, että itse visio on vanhentunut omalaatuisuuksineenkin arvokkaasti, mutta käytännön seikat pilaavat kokemuksen.