Roguelite-peikot vauhdissa
Örkit saavat jälleen pataan Orcs Must Die! -pelisarjan juuri PS5:lle saapuneessa uutuusosassa, Deathtrapissa. Pelillisesti tavoitteena on jälleen tapaa mahdollisimman monta örkkiä mahdollisimman luovilla tavoilla ja tietysti kombottamisen mielessä pitäen. Tärkeää on tietysti myös pitää peikot poissa kenttien alusta löytyviltä rifteiltä.
Hauska peli pyörii Pleikkarilla hyvin, mutta sen valikoissa selaileminen on paikoin omituisen kömpelöä. Siitä huolimatta suhteellisen aivoton ansojen asettelu ja hyökkäyksien spämmiminen on aivan yhtä hauskaa, kuin aina ennenkin. Muista sarjan peleistä poiketen kyseessä on kuitenkin hieman erilainen osa: peli luottaa vahvasti roguelite-henkiseen satunnaisuuteen.
Satunnaisgeneraatiolla luodut kartat ovat suhteellisen yllätyksettömiä ja toistavat samaa kaavaa. Polkuja on aina muutamia, joista osa kannattaa sulkea laumanhallinan helpottamiseksi. Örkkejä on useaa eri sorttia ja siinä missä osa jää helposti jumittamaan jo silkkoihin piikkimattoihin, vaatii jotkut hieman kovempaa pehmittämistä esimerkiksi kattoihin asennettavien tykkien avulla. Päivityksiä ansoihin jaellaan jokaisen kierroksen päätteeksi.
Sarjakuvamaista väkivaltaa ja pöhköä huumoria kuhiseva peli muistuttaa paikoitellen animaatioelokuvaa. Erilaisia ansoja on niin monia, että ne ovat pakostikin mielikuvituksellisia. Aivan silkkojen ansojen varaan ei kuitenkaan kannata laskea, sillä pelaajilla on itselläänkin tarjolla melkoiset asearsenaalit, joilla saa aikaan kovan luokan vahinkoa. Osa hahmoista on lukittu pienten tehtävien taakse, mutta heti alkuun pääse pelaamaan kuudella eri sotamaagilla.
Parhaimmillaan kavereiden kanssa olevaa Deathtrappia voi naputella peräti kolmen lisäkaverin kanssa, jolloin vastuksetkin ovat varteenotettavampia. Seikkailu onnistuu toki myös yksin ja onhan se örkkien teurastus ihan kivaa omissakin oloissa. Peli käy kuitenkin nopeasti turhan itseään toistavaksi, eli pelikamujen tuoma lisämauste on varmasti tervetullut lisä kokemukseen.
