Lego Brawls-arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden lokakuun numerossa 238. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Vapaus tehdä ei-mitään
Heti alkuun hyvät uutiset: Lego Brawls ei sisällä mikromaksuja. Hurraa! Siihen se sitten jääkin. Lego Brawls ei nimittäin myöskään sisällä karismaa, huumorintajua tai mielenkiintoista tekemistä. Parhaimmassa tapauksessa sitä voisi kuvailla kyyniseksi mainokseksi brändille, joka ei sitä tarvitse. Pahimmillaan se on sisältököyhä tekele, joka muistuttaa enemmänkin prototyyppiä etäisestä ideasta, jota voisi tihrustamalla erehtyä luulemaan peliksi.
Aikuisen valitukset lasten peleistä on toki aina otettava varauksella vastaan. Kohdeyleisö tuskin välittää siitä, milloin tai mille konsolille peli on julkaistu. Mutta on vaikea uskoa, että Lego Brawls jaksaisi viihdyttää nuorempaa yleisöä yhtään vanhuksia enempää.
Perusteet ovat tuskallisen tuttuja ja turvallisia. Otetaan kourallinen Super Smash Brosia, lisätään mukaan Lego-brändi – ja siinäpä se oikeastaan oli. Juuri kun luuli löytäneensä tynnyrin pohjan raavittavaksi, Lego Brawls osoittaa sen olevan vasta välikerros, joka voidaan alittaa vielä urakalla.
Ongelma ei ole se, että Lego Brawls olisi huonosti tehty peli. Siinä on elementtejä, joista voisi saada jopa hauskan minipelin, mutta se on tavattoman laiska julkaisu. Kaikki sen osa-alueet ovat yhdentekeviä. Aina kun kehittäjät ovat kohdanneet mitään, mikä voisi olla vaikeaa, on menty sieltä, missä aita on mahdollisimman matalalla. Jopa valikot näyttävät paikkamerkeiltä, jotka joku unohti korjata lopullisiksi versioiksi.
Pelimuotoja on kolme, joista neljä vastaan neljä -mittelöinti on todennäköisimmin toistuva ruljanssi, jota pääsee pelaamaan. Kukkulan kuningasta muistuttavassa kisailussa kykitään yhdellä alueella, kunnes pistemittari tulee täyteen. Yleensä meno kuitenkin äityy kahakaksi, jossa kaksi osapuolta huitoo ilmaa tarpeeksi kauan, että toinen jengi makaa muovisen mullan alla. Toisaalla kilpaillaan värikkäiden pallojen omistuksesta, ja lopulta löytyy myös perinteinen kaikki vastaan kaikki -ottelu.
Loppupeleissä mikään näistä pelimuodoista ei pahemmin erotu joukosta. Jokainen on lopulta sillisalaatti kömpelöä toimintaa, jossa surkea ohjaus ja olematon taistelumekaniikka saavat jo valmiiksi pitkitetyt matsit maistumaan puulta. Hyökkäyksiä on tasan kaksi, joiden lisäksi välillä voi poimia mukaan erikoishyökkäyksiä, jotka antavat tilapäisesti naurettavan vahvan ylilyöntiaseman. Super Smash Bros. voi näyttää ulkopuolisesta sekamelskalta, mutta sen monipuolinen taistelusysteemi on kerännyt vuosikymmenien ajan pelaajia harjoittelemaan pelin saloja. Lego Brawlsissa kaikki on nähty jo ennen alkuvalikosta poistumista.
Kaiken lisäksi Lego Brawlsin äänisuunnittelu tuntuu jääneen kesken. Hahmojen äänet on huonosti miksattu itse peliin, eikä taustamusiikista tai oivaltavista äänitehosteista ole tietoakaan. Kokonaisuus kuulostaa valmispaketista hankitulta äänimaailmalta vailla persoonaa. Ei tietenkään ole reilua verrata pienen budjetin julkaisua lippulaivoihin, mutta tiputus Lego Star Warsin tasosta lähentelee jo kosmisia sfäärejä.
Isoin myyntivaltti on kuitenkin Legon lähestulkoon rajaton potentiaali. Pelaajalla on teoriassa mahdollista rakennella hahmoja yli 77 miljardin erilaisen yhdistelmän joukosta. Käytännössä kuitenkin koko hahmonluonti on alusta lähtien lukittu, eikä erilaisiin osiin pääse käsiksi ilman loputonta tahkoamista. Jokainen matsi tarjoaa minimaalisen määrän Legon omia nappuloita, joita kerätään jumalattomat määrät uuden osan avaamiseen.
Kokonaisuudesta muodostuu kauhistuttava muovinen noidankehä, jossa pelaaja rämpyttää kahta samaa hyökkäystä matsista toiseen siinä toivossa, että kun sen on tehnyt muutaman kymmentä kertaa, siitä palkitaan paidalla. Tai sitten voi valita järkevämmän vaihtoehdon ja marssia kauppaan, ostaa ämpärillisen aitoja Legoja, tuoda ne kotiin ja taiteilla niistä ison keskisormen.
Joonatan Itkonen