Rintakipuja
Ensimmäinen Kingdom Hearts on minulle tärkeä peli. Se kiinnitti huomioni alun perin pahimman Squaresoft-huumani aikana, mutta pysyvästi se jäi lopulta mieleen uniikilla tyylillään ja samaistuttavalla päähenkilöllään. Erityisesti vuorovaikutus pelimaailman ja sen hahmojen kanssa oli toteutettu tavalla, joka ei ollut pelkästään aikaansa nähden kunnianhimoinen vaan josta vielä nykyäänkin toivoisin otettavan enemmän oppia.
Kingdom Hearts II on ollut kirjoissani aina arvojärjestyksessä hieman edeltäjäänsä alempana. Sen kikkailevampi tarina alkoi etäännyttää minua pelin hahmoista sekä tapahtumista, ja suoraviivaistetumpi pelattavuus oli nimenomaan päinvastainen suunta kuin mitä olisin toivonut sarjalle. Se perusteli pelillisiä valintojaan kuitenkin hyvin ollakseen yhä viihdyttävä, sujuva ja tyydyttäviä vivahteita esitellyt toimintaroolipeli. Eri sivuosat lähtivät sen pohjalta kehittymään vielä omiin mielenkiintoisiin ja pääasiallisesti yhä hauskoihin suuntiinsa kokeilullisilla ideoillaan.
Kingdom Hearts III on lähemmäs 17-vuotiaan menestyssarjan ensimmäinen numeroitu osa yli kymmeneen vuoteen. Sarja käytännössä jätti kokonaisen konsolisukupolven väliin, mutta Square Enix on viimein nähnyt oikean hetken jatkaa Soran ja tämän kumppaneiden seikkailuja isosti. Kaiken odottelun ja kiusoittelun jälkeen Kingdom Hearts III:sta oli helppo lähteä odottamaan sarjan huipennusta. Tuloksena on kuitenkin pannukakku, jonka suurimmaksi ansioksi jää nätti ulkoasu.
Lähtökohdiltaan Kingdom Hearts III:n pelaaminen muistuttaa paljon yhä Kingdom Hearts II:ta, mutta jo alusta alkaen on nähtävissä, että toiminnan luonteessa on tapahtunut muutoksia. Päähenkilö Soran ohjaaminen on heti liukkaampaa, mikä käy ruudulla ilmi nopeatempoisempana hutkintana mutta tuntuu nappeja painellessa entistä summittaisemmalta. Kerralla kohdattavat vihollismäärät ovat yhtälailla lähteneet kasvuun tavalla, jossa yhden hirviön kurittaminen johtaa aina vain varmemmin useamman vahingoittamiseen kerralla. Käytännössä peli nojaa entistäkin vahvemmin voimafantasian rakentamiseen sillä, että pelkällä hyökkäysnapin vauhdikkaalla takomisella voi saada paljon aikaan.
Suunnassa ei olisi sellaisenaan mitään vikaa, jos Kingdom Hearts III keksisi käyttää sitä hyödykseen järkevästi. Se nojaa voimafantasiaideaansa kuitenkin omistautumisella, joka tekee vihollisten tehokkaasta rankaisemisesta nopeasti puuduttavaa puuhaa. Jo aivan alkuhetkillä perushyökkäyksien rinnalle esitellään tiuhaan tahtiin aktivoitavissa olevia erikoishyökkäyksiä, jotka riisuvat pelaajilta aina vain enemmän hallintaa taistelujen tapahtumista ja kurittavat vastustajia automaattisesti joko hyvin yksinkertaisten minipelien tai täysin ilman vuorovaikutusta toimivien pitkien hyökkäysanimaatioiden voimin. Ne näyttävät usein kyllä tyylikkäiltä mutta rikkovat taistelujen rytmityksen niin pahasti, että aloin puolessa välissä seikkailua aktiivisesti vältellä niiden käyttöä aivoinfarktin pelossa.
Erikoishyökkäyksistä luopuminen paransi pelikokemustani heti heittämällä mutta paljasti samalla kahta kauheammin Kingdom Hearts III:n toiminnan yksinkertaisuuden. Monet sivuosissa esitellyt hahmonkehitysmahdollisuudet, kuten omien hyökkäyspakkojen rakentaminen ja kykypuiden käyttö, on jätetty hyödyntämättä. Jopa Kingdom Hearts II:ssa esitellyt viholliskohtaiset reaktioliikkeet on vedetty pois. Tällä saralla mielenkiintoisin uudistus on erilaisten keyblade-aseiden kyky muuttaa muotoaan ketjuhyökkäyksiä tekemällä, mutta niidenkin kautta vastaan tulee turhan usein toimintaa rampauttavia erikoishyökkäyksiä. Päädyinkin ison osan pelistä hyödyntämään vain jo pelin alussa käytössä olevaa Kingdom Key -perusasetta, jonka pystyi pitämään käyttökelpoisena uudella mahdollisuudella tehostaa aseidensa voimaa.
Kingdom Hearts III ei petraa kenttäsuunnittelunkaan saralla. Parhaimmillaan pelialueet ovat kaikessa värikylläisyydessään näyttäviä, ja osaan on saatu luotua kieltämättä vakuuttavaa tunnetta massiivisuudesta. Niiden mahdollisuuksia ei kuitenkaan juuri hyödynnetä. Pelialueiden pääasiallinen funktio on edelleen toimia taisteluareenoina, joiden muutamiin nurkkiin on ujutettu parit aarrearkut löydettäväksi. Isoimman poikkeuksen tähän muodostaa Pirates of the Caribbean -kenttä, jossa seikkailun lomassa päästään seilaamaan laivalla, joka kerää hauskasti tasoja matkan varrella. Muut kentät lähinnä tuovat vaihtelua useilla erilaisilla minipeleillä, joiden laatu vaihtelee raskaasti ja paljous saa ajattelemaan, ettei peli itsekään ole järin varma oman perustarjontansa kiinnostavuudesta.
Kenttien tarjoamat liikkumismahdollisuudet ovat yhtälailla jääneet vaiheeseen. 3DS-peli Kingdom Hearts: Dream Drop Distancessa esitelty seinillä hyppelemisen ja lyhtypylväissä kieppumisen mahdollistava flowmotion-mekaniikka tekee paluun, mutta vain vaivoin. Dream Drop Distancessa kyseessä oli ominaisuus, jota käytettiin jatkuvasti pelialueiden tutkimisessa ja taisteluissa, mutta Kingdom Hearts III:n kenttiä ei yksinkertaisesti ole suunniteltu sitä varten. Siellä täällä vastaan saattaa tulla pilareita, josta voi yrittää hakea hieman vauhtia, mutta se tuntui enemmän poikkeukselta kuin keskeiseltä osalta peliä. Toistuvat seinillä juoksemista tarjoilevat osuudet yrittävät korvata tätä hieman, mutta ne ovat pelin monien osa-alueiden tavoin sen verran suoraviivaistettuja, ettei tunne ole enää sama.
Kingdom Hearts III:n tarina voisi pelastaa paljon, mutta edes se ei tarjoa hirveästi rohkaisua kahlata seikkailua läpi. Pelin tapahtumat käynnistävät lähes välittömästi Dream Drop Distancen jälkeen, joten niissä käsitellään mestari Xehanortin ja tämän eri olomuotojen paluuta maailmaan. Peli viekin käytännössä päätökseen Kingdom Hearts -sarjan pääosissa ja sivupeleissä käsitellyn kokonaistarinan, mutta mistään kaksisesta matkasta ei ole kyse.
Pelin juoni lähtee varsinaisesti liikkeelle vasta sen aivan viimeisellä neljänneksellä, ja muutenkin kokonaisuutena se tuntuu enemmän vanhojen hetkien kertauskurssilta kuin niiden suurelta huipennukselta. Käytännössä kaikki pelin keskeiset pahikset on piesty sarjan aiemmissa osissa jo ainakin kertaalleen, joten niiden paluu tuntuu teennäiseltä keinolta yrittää sitoa yhteen ratkaisematta jääneitä juonikuvioita. Kertausta ei tehdä edes mitenkään ystävällisesti satunnaisemmille Kingdom Hearts -pelaajille. Jos edes muutama sivuosa on jäänyt välistä, ei pään raapimiselta voi välttyä.
Kingdom Hearts III on harmillinen peli. Pitkästä kehitysajastaan huolimatta se ei tunnu varsinaisesti rikkinäiseltä tai muutenkaan hätäisesti ulos potkaistulta tuotokselta. Sen monet eri ratkaisut epäonnistuvat kuitenkin tekemään kunniaa sarjalle ja viemään sitä millään merkityksellisellä tavalla eteenpäin. Positiivisena asiana se sentään päättää yhden ison luvun sarjan maailmassa ja antaa Square Enixille ainakin teoriassa vapaammat kädet tulevaisuuden suhteen.