Elämä on parasta huumetta
Ja seuraavaksi päivän sää. Tänään on luvassa auringonpaistetta, satunnaisia sadekuuroja sekä invaasio ulkoavaruudesta. Linnunradan menestynein huumekartelli on nimittäin huomannut, että ihmisistä tiristettävä elinvoima on mitä erinomaisinta huumetta, ja saapuu keräämään planeettamme kansalaiset raaka-aineiksi. Galaksienvälinen rappioeliitti on nopeasti päässyt ihmisten pössyttelyn makuun, ja kysyntä on korkealla, mikä on ikävämpi juttu tämän Telluksen asukkaille.
Näistä kevyesti Linnunradan käsikirja liftareille -kirjan alkua tapailevista lähtökohdista käynnistyy High On Lifen ilkikurisen hilpeä ja juuri sopivan tummasävyinen tarina. Pelin on käsikirjoittanut muun muassa Rick and Morty -sarjan luojana tunnettu Justin Roiland, joka myös näyttelee yhden pelin päärooleista. On heti kärkeen tunnustettava, etten ole nähnyt minuuttiakaan Rick and Mortya, joten vertaukset Roilandin tunnetumpaan tuotantoon on metsästettävä muualta.
Pelaaja istutetaan videopeleistä ja laiskottelusta nauttivan teinisankarin pieruverkkareihin. Rento iltapäivä nukkumalähiössä vaihtuu eloonjäämistaisteluun, joka kiidättää sanattoman sankarimme tähtien tuolle puolen sekä pelastamaan vesipiipuissa riutuvan ihmiskunnan rippeet antamalla ulkoavaruuden huumeparoneille isän kädestä. Mukaan lyöttäytyvät sankarin sisko Lizzie ja mieron tielle ajautunut entinen palkkionmetsästäjä Gene.
Äänetöntä sankaria ja tämän taustajoukkoja kiinnostavammiksi tuttavuuksiksi muodostuvat pelin aseet, jotka ovat sekä eläviä olentoja että alituisesta puheripulista kärsiviä oman elämänsä standup-koomikoita. Palkkionmetsästäjäksi ryhtyvän sankarin tähtäimessä ovat huumekartellin pääjehut, joista jokaisella sattuu olemaan tällainen elävä ase hallussaan. High On Lifen pelaaminen onkin sujuvan simppeliä etappietenemistä, jossa saavutaan uudelle planeetalle, etsitään ja nirhataan kohde, napataan pahalaiselta ase plakkariin, toistetaan.
Puheliaiden pyssyköiden runsaan, suorastaan loputtoman dialogin viehätysvoima – tai sen puute – on yksi High On Lifen monista makunystyröitä koettelevista kokemuksista. Siinä missä pelin usein alatyylinen, jatkuvien kirosanojen täplittämä huumori jakaa varmasti mielipiteitä, myös aseiden laantumaton halu kommentoida tilannetta kuin tilannetta on varmasti monille punainen vaate. Omaan herkkään makuuni pelin huumori oli vatsanpohjaa koettelevaan nauruun kirittävää tulitusta, mutta allekirjoitan ehdoitta myös sen, että High On Lifen tyyli ei takuulla pure jokaiseen pelaajaan.
Hupailu on läpikyllästetty High On Lifen joka huokoseen, ja pelaajan aisteja kurmotetaan laantumattomasti joka ilmansuunnasta hyökyvillä vitseillä. Olipa kyseessä sitten ulkoavaruuden suurkaupunkia täplittävillä ruuduilla pyörivät kaistapäiset tv-sarjat, pelaajan visiirin äkkiseltään valtaavat ufopornomainokset tai kaukaisuudesta korviin kantautuva vihollisten jutustelu elämän tarkoituksesta, läppä lentää kilometrien kaaressa koko ajan.
High On Lifen toiminta on melko yksinkertaista ensimmäisen persoonan mäiskettä, jonka terhakkaan vilskeen kirkkaimmat kiintopisteet ovat roisin liioittelevaksi mitoitettu väkivalta ja sarjakuvamainen väri-iloittelu. Kontrollit ovat napakat, aseiden kirjo monipuolinen ja vihollisten taistelutyylit kirjavia, mikä pitää rymistelyn vauhdikkaana ja verevänä. Räiskinnän parasta antia ovat monivaiheiset pomotaistelut, joiden sekamelskassa lentävät niin ärräpäät kuin naurahdukset.
Keskisuuriin ja jotakuinkin avoimesti tutkittaviin leikkikenttiin lohkottu pelimaailma on visuaalisesti näyttävä ja esteettisesti moni-ilmeinen kokonaisuus. Metroidvania-hengessä pelin kentät ovat läpeensä täynnä erilaisia aarrekätköjä, salareittejä sekä uusiin sijainteihin johdattavia polkuja, jotka usein edellyttävät jonkin tietyn lisävarusteen hyödyntämistä. Pelaajan varusteet laajenevat jokaisen kaadetun huumeparonin myötä, joten jo tutkittuja alueita kannattaa palata koluamaan myöhemminkin.
Pelillisesti High On Life on kaikin puolin pätevä toimintaseikkailu, mutta ilman hurtin huumorin ylitarjontaa kokemus jäisi kieltämättä keskiverroksi ja kädenlämpöiseksi. Ylitsepursuavaan hassutteluun hukutettu käsikirjoitus on kuitenkin niin mukaansatempaava kattaus laantumatonta hölmöilyä, että High On Life onnistuu nousemaan osiensa summaa suuremmaksi kokonaisuudeksi. Tarina kompastelee vasta pelin viimeisellä kolmanneksella, kun juonikuvioon yritetään ujuttaa väkinäiseltä tuntuvia perhedraaman aineksia.
Vaikka rohkenen seisoa selkä suorana High On Lifelle antamani arvosanan takana, arvostelun päättävällä yhdeksiköllä on myös visuaalinen ulottuvuus. On nimittäin täysin perusteltua ja sitäkin ymmärrettävämpää, että monien pelaajien pirtaan sopiva arvosana löytyy kääntämällä lehti ylösalaisin. Jos navanalusvitsejä latelevien tuliaseiden, ulkoavaruuden olentojen siemennestettä kaupittelevien hämäräheikkien ja liukuhihnalta lentävien rumien sanojen yhtälö ei osu nauruhermoon, käteen jää vain kultaista keskitietä pätevästi kulkeva perusvarma räiskintäpeli.
High On Life ei ole pelillisesti erityisen ikimuistoinen kokemus, mutta rönsyilevän ja pitelemättömän huumorinsa ansiosta pelin parissa viettämäni aika oli vilpittömästi virkistävintä digiviihdettä iäisyyksiin. High On Life tarjosi raikkaan tuulahduksen tutuista kaavoista poikkeavaa koikkelehtimista läpeensä rääväsuisessa ja kaikin puolin ainutlaatuisessa Mikä-Mikä-Maassa, josta ei olisi millään halunnut poistua.