Virkamiesmäistä räiskintää
Voi Insomniac, mitä tapahtui? Ratchet & Clankit ovat niin täynnä luovuutta, iloa ja puhdasta hulluutta, etten pystyisi millään uskomaan, että tylsän harmaa ja huumoriton Fuse on saman tiimin kynästä kotoisin! Samat elementit ovat kyllä läsnä ja nimikin komeilee kannessa, joten uskottava se kai on, mutta siitä huolimatta Fuse tuntuu perinteisen Insomniac-kaavan homeopaattiselta versiolta – eli aivan vesitetyltä. Ja toimii suunnilleen yhtä hyvin.
Fusen taustatarina on puhdasta scifihöttöä. Pahat sotilasjärjestöt hyökkäävät salaiseen tutkimuslaitokseen, jossa kehitellään tulevaisuuden ihmeaseita. Jos pahikset saavat aseet haltuunsa, maailma on historiaa. Onneksi heidän välissään seisoo neljän sanavalmiin ja kivikovan palkkasoturin kombinaatio, joka läppää heittäen ja miljoona kutia ampuen voi tietenkin pelastaa vielä päivän. Tämä on toki vain alkusysäys, mutta ei se tarinan kaari siitä kamalan lennokkaaksi missään vaiheessa nouse.
Ikävää on myös se, että sanavalmiit palkkasoturit eivät oikeasti ole mitenkään kovin kivaa kuunneltavaa. Huumori on todella väsynyttä vääntelyä, eikä se monta kertaa jaksanut naurattaa. Tämä on ikävämpi homma, koska selvästi juuri palkkisten persoonallisuuksien ja suhteiden olisi selvästi ollut tarkoitus kantaa peliä.
Itse toiminta on astetta parempaa, mutta ei sekään mitään ihmeellistä ole. Neljän pelaajan yhteistyöpeliksi tarkoitettua hahmon takaa kuvattua räimettä voi toki pelata yksikin, mutta tekoälyn kaverit ovat niin puupäitä ja tiiminhallinta sen verran kankeaa, ettei kannata.
Tarjolla on perustason aseita haulikoista tarkkuuskivääreihin sekä pelin parhaana osa-alueena kunkin tyypin pelin alussa varastamat Fuse-aseet. Futuristista muukalaisteknologiaa hyödyntävät pyssyt antavat kullekin neljästä taistelijasta ainutlaatuisen kyvyn. Yksi pystyy laukauksillaan jähmettämään vihollisia kivipatsaiksi, toisen laukaukset räjäyttävät tarpeeksi osumaa ottaneet mielettömiksi energiapalloiksi ja kolmas pystyy manaamaan ryhmän eteen suojakilven, joka vieläpä lisää vahinkoa, kun tiimikaverit ampuvat sen läpi.
Nämä sekä jokaisen kaverin oppimat toissijaiset kyvyt ovat se pelin oikea selkäranka. Ideana olisikin pelata tiukkaa ja tiivistä ryhmätyötä, jossa jokaisella on oma roolinsa. Ihmisten kanssa tämä toki onnistuu, mutta tekoälyn kanssa ei niinkään. Se ei osaa yhdistellä kykyjä, saati sitten vaikka vetää pomohirviöiden huomiota puoleensa, jotta muut pääsevät ampumaan selän heikkoon kohtaan. Siksi yksinpeli onkin aika penseää puuhaa.
Mutta ei Fuse juhlaksi muutu, vaikka kavereita ottaisi mukaan. Peli kun on vain alusta loppuun niin harmaa ja kaavamainen: taisteluareena toisensa jälkeen täpötäynnä vihollisia, jotka lanataan kumoon, jotta pääsee seuraavaan huoneeseen toistamaan saman asian uudelleen. Välillä saatetaan olla jättimäisessä hississä tai salaisessa laboratoriossa, mutta toiminta ei muutu.
Touhua on yritetty piristää kokemuspisteillä, joita kerätään erikoisilla ja näyttävillä tapoilla. Mutta ei tässä mistään Bulletstorm 2:sta ole kyse, vaan lähinnä siitä, että perusrynkyn sijaan kannattaa räiskiä erikoispyssyillä. Kokemuspisteillä voi sitten ostella ”10 prosenttia enemmän ammuksia ” -tyylisiä erikoiskykyjä, jotka ovat paria uniikkia kykyä lukuun ottamatta kaikilla hahmoilla samat.
Harmittavasti myös hauskoja Fuse-aseita on vain yksi mieheen, joten Ratchet & Clank -pelien perinteiset hillittömät ja monipuoliset asevalikoimat jäävät haaveeksi. Fuse ei ole mitenkään huono peli, vaan kaikilta osa-alueiltaan ihan pätevä, mutta jos ollaan rehellisiä, maailmaan mahtuu ihan päteviä hahmon takaa kuvattuja räiskintäpelejä ihan kotitarpeiksi. Olisin odottanut Insomniacin tasoiselta tiimiltä jotain paljon parempaa.