DoDonPachi Resurrection

On vaikeita pelejä ja sitten on luotihelvetti-räiskintäpelejä, jotka saavat aikuiset miehet itkemään. Silti tai juuri siksi esimerkiksi DoDonPachi-pelisarjan suosio kertoo meidän lannistamattomuudestamme ja halustamme saavuttaa mahdottomia. Siksi ihmiskunta Kuuhunkin kai halusi: haasteen vuoksi.

17.1.2012 14:08

Tekijä: Cave
Julkaisija: Rising Star Games
Pelikoneet: Xbox 360 (testattu), iOS
Moninpeli: Kyllä
Samalla koneella: 2

On vaikeita pelejä ja sitten on luotihelvetti-räiskintäpelejä, jotka saavat aikuiset miehet itkemään. Silti tai juuri siksi esimerkiksi DoDonPachi-pelisarjan suosio kertoo meidän lannistamattomuudestamme ja halustamme saavuttaa mahdottomia. Siksi ihmiskunta Kuuhunkin kai halusi: haasteen vuoksi.

DoDonPachi Resurrection on uusin osa räiskintäpelisarjaan, joka on nauttinut eritoten Japanissa suurta suosiota. Myös länsimaissa peleillä on oma kannattajakuntansa. Ja mikäs siinä, sillä DoDonPanchi Resurrectionin toiminta on huippuunsa viritettyä: pelaaja ohjastaa ruudulla pientä alusta, ja vihollisjoukkoja tulee leegioittain päälle. Ammuksia on ruudulla pahimmillaan satamäärin. Yritä siinä sitten osua vihollisiin, kun samalla pitää väistellä värikkäitä laserammuksia kuin vesipelkoinen vesipisaroita sprinkleristä.

Vaikeustaso on huipussaan, mutta juuri se tekeekin pelistä niin haastavan ja samalla hauskan: alun kaoottisuuden jälkeen väistelyt ja muut liikkeet alkavat tulla selkärangasta. Etenkin kaverin kanssa pelin kaoottinen toiminta muuttuu millintarkaksi räiskinnäksi, jossa refleksit pelastavat sen, mihin aivot eivät riitä.

DoDonPachi Resurrection on pieni niche-peli tarkkaan rajatulle kohderyhmälle. Kun hintaa on kuitenkin Xbox 360 -versiolla kolmisen kymppiä, kannattanee kiinnostuneiden kokeilla peliä iOS-alustoilla. Silti on selvää, että pelin julkaisu on osoitus siitä, kuinka vanhanaikainen sadistinen räiskintä on peligenrenä yhä hengissä.

7/10