Uusinta-arvostelu: Yön ritarit inisevät

Olepa ButtMan69 jo hiljaa. Äläkä kiroile. Shh! Palataan sinuun aivan lopussa.

Marvelin sankarit hallitsevat valkokankaita, ja DC:n faniparat joutuvat odottamaan Batmanin ja Teräsmiehen yhteisleffaa ensi vuoteen. Onneksi nettiroolipeli DC Universe Onlinessa Yön ritari ja Kryptonin poika ovat tehneet sujuvasti yhteistyötä jo vuoden 2011 alkupuolelta. PS3:lla ja pc:llä kuukausimaksullisena ja vähän tönkkönä aloittanut DCUO omaksui sittemmin free to play -tyylin, ja nyt se on saatavilla PS4:n ilmaislatauksena. Onko mikään kehittynyt?

Tämän päivän grafiikasta on turha haaveilla, mutta eivät konetehot täysin hukkaan mene. PS4:llä ruudunpäivitys on sulavaa, ja kuvan yleinen terävyys tarkoittaa sitä, että jopa teksteistä saa selvää ilman Teriksen superkatsettakin. Latausajat ovat alkujurnutuksen jälkeen olemattomat jopa kaupungista toiseen hypätessä.

Aikoinaan kummalta tuntunut pelityyli on säilynyt ihmeen tuoreena. MMO-mallisen apaattisen tuijottelun sijaan pelaaja on koko ajan tositoimissa, sillä kaikki hyökkäykset naputellaan yksinkertaisten kombojen kautta. Esimerkiksi taistelusauvaa käyttävä sankari voi pitää viholliset kumossa tehokkaasti jonglöörauskombojen avulla, mikä pitää omaan turpaan satavan vaurion kurissa. Ei tämä todellakaan Bayonetta ole, mutta mieli ja sormet pysyvät virkeänä pitkissäkin sessioissa, ja satunnaiskokeilija rämpyttää yhden pelihahmon tyytyväisenä tasolle 30 ilman euronkaan sijoitusta.

 

Selkeämmän yleisilmeen ansiosta ehtii nauttia myös pelihahmon hitaasti kehittyvästä asukokonaisuudesta. DC-sarjakuville osuvasti kummallisiin virityksiin pukeutuvat hahmot näyttävät aluksi kakkosluokan artistin piirtämiltä mielipuolilta, joiden pitäisi joutua muotipoliisin putkaan. Päivitysten myötä mukaan on tullut oman tukikohdan rakentamista, ja sinne tungetuilla härveleillä on jopa pelillistä merkitystä. Jostain käsittämättömästä syystä Teräsmiehen, Batmanin tai Ihmenaisen kaltaisia perussankareita on taas mahdotonta imitoida pelin voimilla, mutta ainakin tutut julkkissuperit pyörivät jatkuvasti oman sankarin tai roiston apuna.

Nihkeämpi on pelin tapa hoitaa free to play -rahoituksensa. Suurin osa tuotoista vaikuttaisi tulevan kympin hintaisista lisäsisältöpaketeista, joita on jo aimo nivaska. Niihin on tungettu suurin osa kaikesta hienosta tavarasta, joka innostaa DCUO:sta oikeasti pitäviä. Jopa niin sanottu loppupeli on maksumuurin takana, kun kauhea läjä tehtäviä on hajotettu pitkin maksupaketteja. Sama koskee julkaisun jälkeen mukaan tulleita uusia supervoimia, jotka edustavat DC-universumin ikiomia erikoisuuksia.

Jopa kolme uutta voimasettiä käyttää avaruuden lyhtyjoukkojen erivärisiä voimasormuksia, mutta yhden sormusmallin ja siihen liittyvien asetehosteiden hankinta on 15 euron sijoitus. Jos taas haluaa pistää ylle varustevyön, on napattava kympin hintainen Hand of Fate -paketti. Vakavasti pelata aikovat voivat siis varautua pulittamaan loppupeleissä ainakin täysihintaisen pelin verran.

 

Tästäkin huolimatta DCUO olisi periaatteessa nappisuoritus MMO-supersankaripelien joukossa, mutta pelin todellinen kryptoniitti on sen pelaajayhteisö. PS3-veteraaneista ja PS4-nyypistä koostuva mutanttijoukko on yleensä hiljainen ja äänekkäänä töykeä. Väki loikkii ulos tehtävistä sanomatta sanaakaan ja sabotoi toisten tehtäväsuorituksia silkalla itsekkyydellään.

Jos joku vaivautuu nakuttamaan näppäimistöä, ruudulle pamahtaa vain SooperzMon-tyyliin nimettyjen mestareiden ”haista sinä nyyppä paska” -ölinää. Ehkä tämä on kärjistämistä, mutta sanoisin, että maailman pelastajaksi mielivän kannattaa nopeasti liittyä itseään ”aikuisena” mainostavaan superporukkaan tai tuoda mukanaan omat tosielämän kaverinsa. Eihän Teriskään pärjää ilman Justice Leaguen apua.

7/10
KehittäjäSony
JulkaisijaSony
PeligenretRoolipeli
Pegi-ikärajatK-16
Pegi-merkinnätOnline, Väkivalta