Lonkeroiden tuolla puolen
Turkista saadaan tänä kesänä jotain muutakin kuin uutisia Erdoğanin toilailuista, ja se jokin on paras Cthulhu-videopeli vuosiin. Zoetrope Interactive, kolmen hengen pikkustudio Istanbulissa, on saanut aikaan pelin, joka tavoittaa kerrankin aihepiirin hengen eikä pelkkää kuvastoa.
Jo 80 vuotta sitten kuolleen H. P. Lovecraftin ja hänen opetuslapsiensa Cthulhu-mytologia on yksi kauhun tärkeimmistä alalajeista pelien kannalta, mutta juuri pelit ovat käsitelleet sitä erityisen yksisilmäisesti. Muukalaiskammoisen ja neuroottisen kirjailijan mielikuvituksesta sikisi kosminen kauhu, jossa ihmiskunta on merkityksetön hippunen outouden meressä. Liika uteliaisuus johtaa vain kauhuun ja kuolemaan kolossaalisten kummallisuuksien lonkeroissa. Useimpien videopelien pomoviholliset ovat velkaa Lovecraftille, ja aiheesta on tehty useita hienoja pelejä, joissa ammuskellaan tai paetaan mulkosilmäisiä mutantteja epämääräisissä pikkukaupungeissa. Kosmisia kauhuja vastaan nouseminen esimerkiksi GameCuben Eternal Darkness -klassikossa on kieltämättä innostavaa, mutta se on vain Cthulhun toinen puoli.
Vähemmän kauhulokeroon vajoavissa tarinoissa, joihin kuuluvat esimerkiksi Unen seinämän takana, Nimetön kaupunki, Hypnos ja Ultharin kissat, Lovecraftin visiot ovat runollisia, kiehtovia ja unenomaisia – ja juuri se tekee minusta ja monista muista pysyviä Cthulhu-faneja. Modernille fanille kosmisessa kauhussa on yllättävän vähän pelkoa tai edes jännitystä, vaan se on tunnelmointia surrealistisista, pelottavista ja silti kauniista raunioista, joissa haistellaan miljoonia vuosia vanhoja salaisuuksia. Conarium on ensimmäinen videopeli, joka tavoittaa Lovecraftin tämän puolen.
”Kerrankin ihmiskuntaa vanhemmat rauniot ja häiritsevästi tuijottavat patsaat näyttävät siltä kuin lukijan mielikuvituksessa.”
Puhtaasti pelien termeillä kuvailtuna Conarium kuulostaa suhteellisen ankealta. Parinkymmenen euron seikkailulla on pituutta vain nelisen tuntia, ja se on kuin kävelypelin ja kevyen seikkailun hybridi. Pelihahmo on tutkija, joka herää Etelämantereen tutkimusasemalta, jonka muu miehistö on kadonnut mystisesti. Edessä pöydällä välkyttää valoja kummallinen kone. Päiväkirjamerkinnät horisevat huumaavien kasvien syömisestä, aivoissa piilevän kolmannen silmän avaamisesta, muista todellisuuksista ja alitajunnan ruoppaamisesta. Lovecraftin tarinoista on nostettu eteen Hulluuden vuorten maisemat ja teemoista kielletyn mutta oih-niin-kiinnostavan tiedon etsiminen.
Minikokoinen Zoetrope on jonkin ihmeen ja Unreal Engine 4 -pelimoottorin avulla saanut aikaan yllättävän kauniin ja kummasti häiritsevän pelin, jossa on hyvin vähän perinteistä pelikauhua. Myst-hengessä on käänneltävä palikoita ja etsittävä kahvoja, vipuja ja avaimia. Keveät pulmat aukeavat loogisesti ja johtavat pelaajan eteenpäin kohti yhä oudompia näkyjä. Naamalle ei heitetä rääkyviä kissoja halpojen säikytysten toivossa, ja hirviötkin ovat vilahduksia, joita käytetään äärimmäisen säästeliäästi. Sen sijaan Lovecraft-faneja hivellään hienosti piirretyillä kartoilla, viittauksilla ja päiväkirjoilla. Grafiikka on kohdillaan, sillä kerrankin ihmiskuntaa vanhemmat rauniot ja häiritsevästi tuijottavat patsaat näyttävät siltä kuin lukijan mielikuvituksessa. Tämä on selkeästi pienen yleisön peli faneilta faneille.
Loppu tulee ehkä turhan äkkiä, jos pelaajalla ei ole intoa hakea Steam-saavutuksia ja kerätä kaikkia mahdollisia salaisuuksia. Se ei toisaalta edes haittaa, sillä olihan Lovecraft novellimitan kirjailija. Toivon Conariumin löytävän yleisönsä, sillä Lovecraftin pelitulkkina Zoetrope on tällä hetkellä ykkönen. Seuraava haastaja on ranskalainen Cyanide, jonka loppuvuodesta ilmestyvän Call of Cthulhu -videopelin rimaa on nyt virallisesti nostettu.