Kuolema on arpapeliä
Etsivätarinoita on kahdenlaisia. Ensimmäinen malli on monimutkainen kudelma, jossa on pikkutarkasti suunniteltuja käänteitä ja johtolankoja. Nämä tarinat on rakennettu palapeleiksi alusta asti, ja sellaista on simuloitu peleissä loputtomasti. Näitä ovat Obra Dinnit, Holmes-seikkailut tai L.A. Noiret.
Osta Shadows of Doubt VPD-pelikaupasta!
Mutta entä tosielämän sotkuisemmat rikokset? Niiden vaatima poliisityö jäi kiehtomaan minua luettuani David Simonin rikoskirjaklassikon Homicide: Life on the Killing Streets. Journalisti Simon seurasi murhaetsiviä varjona vuoden ajan ja kirjoitti siitä mieleenpainuvasti. Siinä maailmassa jutut aukeavat vain sitkeydellä, puurtamisella ja välillä tuurilla. Ratkeamattomat jutut jäävät etsivien uniin. Shadows of Doubt on ensimmäinen etsiväpeli, joka saa minut tuntemaan tällä tavalla. Se on ainutlaatuinen koko genressään.
Shadows of Doubt sijoittuu vaihtoehtoiseen maailmaan vuonna 1979. Se on brittiläistä kyberpunkia ilman ihmeellistä teknologiaa. Huipputietokoneiden sijaan on muinaisia kotimikroja, joilla lähetellään ”tyhjiöpostia”. Äärikapitalismi hallitsee, ja ihmiset puurtavat sateessa Starch Cola -megayhtiön sekä muiden korporaatioiden orjina. Tapahtumapaikka on yksi ainoa enimmillään 20 korttelin saari, joka luodaan pelin alussa satunnaistetuista osista, kuten tornitaloista ja ravintoloista. Pelaaja tallaa minikaupunkinsa katuja tavoitteenaan nousta sosiaalisessa arvoasteikossa, jolloin lopulta pääsee eläkkeelle.
Genrenä on immersiivinen simulaatio, ja tämä on kuin Deus Exien kaltaisten pelien äärimmilleen viety versio. Sadat hahmot elävät kaupungissa arkeaan, ja pelaaja ratkoo etsivänä pettämisen tai teollisuusvakoilun kaltaisia tapauksia. Päätehtävänä ovat toki kidnappaukset ja murhat, jotka kaikki toimivat algoritmien ja satunnaisuuden pohjalta. Peli lottoaa tasaisin väliajoin kansalaisen uudeksi rikolliseksi ja toisia hänen uhreikseen.
Osta Shadows of Doubt VPD-pelikaupasta!
Näin pelaaja hiiviskelee, murtautuu, vakoilee, valokuvailee ja kerää joka jutusta valtavaa tietokantaa. Keissit ratkeavat murha-aseen löytämällä ja todistamalla, että rikollinen oli paikalla. Ensimmäisessä jutussa aloitetaan tietämättä mitään mistään, mutta pian pelaajalla on kattavat tiedot monista kaupungin asukkaista ja paikoista. Juttu voi ratketa kyttäämällä läpi lähikuppilan kameroiden valvontanauhoja.
Tämä kaikki kuulostaa uskomattomalta ja sitä se onkin. Shadows of Doubtia on vain vaikea suositella tällä hetkellä, sillä se on ongelmaisempi kuin viskipullon tuhonnut etsivä. Este saattaa olla jo rouhea vokseligrafiikka, vaikka palikkatyyli toimii ihmeen hyvin noir-maailmassa. Hiiviskely on usein turhauttavaa, ja peli menettää hohtoaan, kun pelaaja alkaa tajuta simulaation mekaniikkaa ja pystyy näin hyväksikäyttämään sen heikkouksia. Samalla häviää immersio.
Peli on 1.0-julkaisussaan teknisesti todella vaikea tapaus. Pc:llä se kaatuilee ja lataustauot ovat pitkiä. Välillä simulaatio hajoilee, joten murhat saattavat huonolla mäihällä loppua mystisesti. On pakko tallentaa ja latailla koko ajan. Konsoliversion teknisestä tilasta olen kuullut vielä enemmän pahaa. Jo pelkkä pelaaminen vaatii asennoitumista.
Ja tästä kaikesta huolimatta Shadows of Doubt on yksi parhaista etsiväpeleistä koskaan. Se saa minut tuntemaan yhä uudestaan, että olen todellakin oman elämäni Sam Spade.
Janne Pyykkönen
Tilaa Pelaaja-lehden tulevat numerot täältä!
Tutustu Pelaajan arvosteluarkistoon täältä.