Arvostelussa Mario & Luigi: Brothership

Veljekset vesillä

Nintendo on pitänyt Mario-teemaisten roolipeliensä julkaisuissa aikamoista vauhtia viime aikoina. Se on vastikään uudelleenjulkaissut Switchille kaksi genren rakastetuinta klassikkoa: ensin SNESillä hurmanneen Super Mario RPG:n ja sitten GameCube-ajan merkkiteoksen Paper Mario: The Thousand-Year Doorin. Kolmikon täydentää täysin uusi Mario & Luigi: Brothership, joka tuo aiemmin käsikonsoleilla ilmestyneen roolipelisarjan nyt ensi kertaa olohuoneen isolle ruudulle.

Osta Mario & Luigi: Brothership VPD-pelikaupasta!

Brothershipin tapahtumat käynnistyvät salaperäisen voiman napattua Marion, Luigin ja joukon muita Sienivaltakunnan silmäätekeviä toiseen ulottuvuuteen nimeltään Concordia. Suuren onnettomuuden jälkeen Concordian manner on haljennut pikkuruisiksi saariksi, ja alun perin kelluvia tantereita yhteen solminut Uni-Tree on lakastunut. Onnekseen veljekset päätyvät pienen orientaation kautta Shipshape-nimiselle saarelle, jota voidaan ohjata pitkin Concordian laajaa ulappaa ja jonka kamaralla kasvaa uusi Uni-Tree.

Seilaavan saaren avulla karanneet maatilkut voidaan niputtaa samaan tapaan kuin lomakohteessa moottoriveneen perässä kulkevat vesilelut. Sääli vain, että itse seilaaminen on turbovaihteenkin keksimisen jälkeen varsin verkkaista puuhaa. Ulapan koluaminen tuntuukin sen vuoksi enemmän välttämättömältä pahalta kuin nautinnolliselta tutkimiselta.

Mario ja Luigi päättävät auttaa Concordian uutteria kansalaisia kokoamaan saarensa yhteen ja voittamaan Uni-Treen paluuta vastustavat pahat voimat. Töpseleiden ja pistokkeiden malliset concordialaiset eivät ehkä tee vaikutusta persoonallisella tyylillään, mutta onneksi matkan varrella seikkaillaan Toadin, prinsessa Peachin ja monen muun Mario-universumista tutun hahmon kanssa.

Entuudestaan tuttujen hahmojen kanssa leukailu ja puuhastelu ovat pelin parasta antia, sillä turhan geneerisiä hahmoja ja verkkaista dialogia seikkailussa riittää. Jokaisella saarella on vieläpä ominainen tavoitteensa, joka pitää käydä juurta jaksaen läpi ennen Uni-Treen kanssa yhdistymistä. Parhaimpia hetkiä matkan varrella ovatkin veljesten höpötyksen ja hihkaisujen lomassa tapahtuvat eleet sekä sanattomat keskustelut. Välillä tuntuukin siltä, että Marioa ja Luigia seuraisi saarella mieluummin ilman rasittavan pitkäpiimäisiä matkatovereitaan.

Sarjalle tyypilliseltä pulmanratkonnalta viedään hauskuus holhoavalla dialogilla, joka kertoo tilanteen vaatiman toimen miltei tavutettuna. Jokainen mysteeri, katkaistu reitti tai suljettu ovi selitetään veljeskaksikon lentävän kumppanin Snoutletin toimesta. Keskeiseksi sivuhahmoksi nousee lentävän possuntapaisen lisäksi uutta Uni-Treetä hoitava Connie, joka epäilee itseään joka tilanteessa ja tykkää karata pitkille kävelyille keskeisten juonikuvioiden aikana.

Paikalliset kyvyt eivät varsinaisesti loista persoonallisuudellaan. Jopa ilmeisen humoristiseksi heittäytyvät hahmot puujalkavitseineen tuntuvat rasittavilta, koska niitä ennen luetaan tavanomaisesti viitisenkymmentä puhekuplaa heidän perhedraamastaan tai itsetunto-ongelmistaan. Mitään Seiskan tasoisia juorujakaan ei ole näkösällä, vaan käteen jäävät yleensä loppupäätelmät: vanhemmuus on vaikeaa, läheisilleen kannattaa puhua rehellisesti ja itseensä pitää uskoa.

Osta Mario & Luigi: Brothership VPD-pelikaupasta!

Viitisen vuotta pikkulasten televisio-ohjelmia sivusta seuranneena voin vain todeta, että nämä elämänopetukset voi toteuttaa niin monin tavoin virkeämmin, iskevämmin ja koskettavammin kuin mihin Mario & Luigi: Brothership pystyy. Noin 35–40 tuntia kestävän pääjuonen läpäisy tuntuu seikkailun rakenteen vuoksi sekä pahasti pitkitetyltä että tarinankerrontansa osalta kehnosti rytmitetyltä.

Concordia on värikäs ja ainakin aluksi mielenkiintoisen oloinen paikka. Aiemmin pelisarjasta vain Bowser’s Inside Storyn läpäisseenä ja Dream Teamia kokeilleena voisin todeta, että tehokkaamman raudan myötä uusittu graafinen tyyli on sarjalle uskollinen. Lievästi sarjakuvamaiset Marion veljekset juoksentelevat ja pomppivat kuten odottaa sopii, eikä muidenkaan päähenkilöiden ilmettä voi juuri moittia. Concordia laisten tovereiden ja sivullisten lievän persoonattomat olemukset syö kokonaisuutta, mutta onneksi taustalla juonittelevat ilkimykset ja taisteluissa kohdattavat otukset ovat pääsääntöisesti kelvollisia luomuksia.

Taistelusta puheen ollen, pyyhkeitähän tässä tulee. Perinteiseen tapaan vain Marion ja Luigin ympärille rakennetun taistelujärjestelmän suurin ongelma on uusien taitojen kehno rytmitys ja sitä kautta vuoropohjaisen taistelun mielekkyys. Pääjuonta pitää jaksaa pelata miltei puolivälin paikkeille ennen kuin vihollisten päälle pomppimisen ja vasaralla nuijimisen lisäksi kykyarsenaalista alkaa löytyä edes jonkinlaista variaatiota.

Varsinaiset hyökkäykset perustuvat nappien oikea- aikaiseen painamiseen, jotta iskujen teho olisi parasta mahdollista laatua. Uudelle alueelle siirryttäessä vastustajien kanssa joutuu aina olemaan tarkkana, mutta saaren loppusuoralla kohtaamiset ovat jo melko nopeita ja oikeaoppisesti suoritettuina parilla liikkeellä taputeltuja. Taisteluihin siirtyminen on vieläpä turhan verkkaista, ja kun suurin osa vihollisia sisältävistä alueista on erittäin ahtaita, yhteenottoja ei voi varsinaisesti välttää. Meno on parhaimmillaan äänekästä ja värikästä, mutta pomotaisteluita ja niiden kekseliäitä Luigi Logic -mekaniikkoja lukuun ottamatta taistelujärjestelmä on hyvin pelkistetysti toteutettu.

Yksinkertaisuutta pyritään peittelemään tarinan puoleenväliin mennessä avautuvilla voimapistokkeilla, jotka muuttavat hyökkäyksiä, esineiden käyttöä tai puolustusominaisuuksia. Vaikutuksia voi myös yhdistellä, jolloin vaikkapa perushyökkäyksiin voi lisätä aluevaikutusta ja tulielementin. Näin oikeaoppinen iskusarja sytyttää lähistöllä olevat ilkimykset tuleen pienen lisävahingon säestyksellä. Pistokkeissa on tietty määrä käyttökertoja, minkä jälkeen niitä pitää ladata jokusen vuoron ajan. Idea on hyvä, mutta pistokkeiden säästely ja taktinen käyttö pitkittävät itseääntoistavaa taistelua vieläkin työläämmällä mikromanageroinnilla.

Osta Mario & Luigi: Brothership VPD-pelikaupasta!

Mario & Luigi -peleille ominaisesti Brothershipissä ei pelkästään mätkitä ja pompita, vaan välillä pelitilanteet vaativat aivonystyröiden hieromista. Snoutletin ja muiden sivuhahmojen selostaessa säntillisesti ratkaisua ongelmaan veljesten harteille jää vain juoksupojan rooli tai erilaisten veljesmäisten liikkeiden tekeminen. Näihin lukeutuvat tanssiliikemäinen tango-ote, jonka avulla viiksiniekat nousevat hetkeksi ilmaan rotkojen ja muiden pudotusten ylittämistä varten.

Tutkimiseen kannustetaan sivutehtävillä, joista osaa pidetään kiireellisenä ja joiden toteuttaminen muuttuu mahdottomaksi pääjuonen edetessä liian pitkälle. Periaatteessa mielenkiintoinen mekaniikka tuli oman läpipeluuni aikana ajankohtaiseksi vain muutaman kerran, joten ainakin suurimman osan seikkailua tutkimista ja sivutehtävien tekemistä voi lykätä niin pitkälle kuin haluaa.

Hahmonkehitystä ja varustelua voisi kutsua sitäkin turhan yksinkertaiseksi. Veljesten asuja, vasaroita, hanskoja, kenkiä ja koruja voi vaihdella myös tiettyjen lisävaikutusten perusteella. Jotkut aseet tekevät lisää tuhoa lentäviin vastustajiin, kun taas tietyt haalarit muuttavat veljesten ottamat iskut erikoisliikkeisiin tarvittavaksi energiaksi. Varustelu toteuttaa alusta loppuun mantroja ”uusi on tehokkaampi” ja ”isompi numero parempi”.

Mario & Luigi: Brothership onkin kaikin puolin vaikeaselkoinen teos. Se onnistuu nostamaan herttaisesti höpöttelevät päähahmonsa esiin rakastettavina sankareina, mutta epäonnistuu melkein kaikessa muussa. Se on samalla turhan helppo ja yksinkertainen aikuiselle pelaajalle, mutta liian verkkainen, putkimainen ja dialogipainotteinen perheen pienimmille. Roolipelimäiset elementit on kiristetty hyvin yksinkertaisiksi, ja lopulta kaikesta paistaa vanhakantainen käsikonsolimainen lähestymistapa.

Jos Super Mario RPG ja Paper Mario: The Thousand-Year Door ovat jo hyllyssä, voin luvata niistä löytyvän osin samat vanhan koulukunnan kankeudet kuin Brothershipistäkin, mutta niiden tarinankerronta ja maailmanrakennuksen myötä löytyvä charmi, vetovoima ja persoonallisuus ovat aivan eri tasolla. Näillä eväillä Mario-veljesten uutuusseikkailua voi suositella vain paremman puutteessa, mikäli sarjan aiemmat osat ovat jo koluttu.

Markus Heino