Kolmas kerros
Veristä mättöä jo yli viidentoista vuoden ajan tarjoillut Killing Floor -pelisarja laajeni hiljattain uuden osan merkeissä, kun sarjan kolmas peli Killing Floor 3 ilmestyi. Tarjolla on jälleen pelisarjalle ominaista veristä mässäilyä, irtoraajoja ja tietysti asianmukaista metallimusiikkia.
Jo jossain määrin legendaarisessa asemassa olevan pelisarjan uusi osa on näin ensikertalaisen vinkkelistä varsin mielenkiintoinen tapaus. Pelikokemus ei ole missään nimessä riippuvainen sarjan aikaisemmista peleistä, vaan asiat opetetaan alusta alkaen uudelleen, eli mukaan voi hypätä huoletta ilman sen tarkempaa taustatutkimusta. Minään tarinankerronnan virstaanpylväänä peliä ei voi muutenkaan pitää, sillä peli nojaa äärimmäisen vahvasti ekspositiota kuhisevaan äänikerrontaan, eikä välinäytöksiäkään ole.
Tarinan voi siis hyvin heittää hiiteen ja keskittyä pelin todelliseen antiin, eli zombien, tai tarkemmin siis ”zedien” lahtaamiseen. Hirviöitä pääsee pistämään halki, poikki ja pinoon usealla eri tavalla kahdeksassa eri kartassa. Huomasin itse turvautuvani aseena usein miekkoihin, jotka pistävät pahimmatkin hurjapäät kuriin nopeasti ja varmasti.
Asetyyppi on suoraan riippuvainen valitusta hahmosta ja tämän aselajista. Miekoilla heiluminen vaatii siis pelaamista Ninjalla, joka huutelee geneerisiä läppiä kesken otteluiden usein japaniksi. Äärimmäisen nopealiikkeinen ja tiukan taitokeskeinen hahmoluokka puhuttelee itseäni vahvasti, mutta tarjolla on tietysti myös perinteisempiin aseisiin pohjaavia spesialisteja.
Jokaisella hahmolla on omat taitopuunsa ja kokemuspisteensä, joiden edistäminen avaa uudenlaisia kulmia pelityyleihin. Asevalikoima on jokaisella sankarilla niin ikään monipuolinen ja tarjoaa mahdollisuuksia monenlaisiin omaan makuun sopeutuviin yhdistelmiin. Aseita pääsee modailemaan myös itse hubimaailmassa, eli tarjolla on näperrettävää siitä nautiskeleville.
Parhaimmillaan Killing Floor 3 on kavereiden kanssa pelattuna, mutta pelistä voi nautiskella myös yksinkin. Kampanja kestää kuitenkin vain muutaman tunnin ja on sisällöltään harmillisen puutteellinen, eli yksin taistelevan soturin mielenkiinto saattaa lopahtaa suhteellisen nopeasti, ellei sitten ole valmis suoraviivaiseen grindaamiseen.
Grindausta voi harjoittaa hahmoluokkien ulkopuolella myös taistelupassien saralla. Peli antaa passiedistymistä poikkeuksellisen anteliaasti ja sisällöltään maksulliset lisäherkut tuovat mieleen Helldivers 2:n vastaavat. Isoin ongelma kausipassissa on se, että kukin ulkoasu on tarjolla vain tietylle hahmolle, eli oman ykköstykkinsä uusia asusteita voi joutua odottamaan pidempäänkin.
Koko komeudessaan Killing Floor 3 on mukavan älyvapaa ja verinen toimintamättö, joka kehittyy varmasti parempaan suuntaan ajan kanssa. Tässä vaiheessa pomotaistelujakin on vain muutama, eli samat bossit tulevat varmasti tutuiksi nopeasti. Suositellenkin ehdottomasti nappaamaan pari kamua mukaan metsästysreissuun, sillä hyvällä peliporukalla toistokin tuntuu huomattavasti hauskemmalta.
