Kikka kakkonen
Alkujaan Famicomille ilmestynyt japanilaistasohyppely Gimmick! ei ehkä ole genren merkkiteos, mutta on sittemmin noussut harrastajapiireissä melkoiseen kulttimaineeseen. Me kirjoitimme pelistä pari vuotta sitten Pikselipölyä- palstalla, mutta nyt tiedossa on jotain aivan toisenlaista – Gimmick! on nimittäin tehnyt ison luokan paluun kokonaisen jatko-osan merkeissä.
Enää kehittäjänä ei kuitenkaan ole ikoninen Sunsoft, vaan ruotsalainen Bitwave Games, joka on erikoistunut retrohenkeä huokuvien pelien kehittämiseen. Gimmick! 2 tuntuukin siltä, että sen takana on tasohyppelyosaamista, sillä pelaaminen tuntuu mukavan pehmeältä ja hiotulta. Graafisesti peli on niin ikään skarppi. Piirroshenkinen ulkoasu tuo hetkittäin mieleen vähälle huomiolle jääneen ja kymmenisen vuotta sitten ilmestyneen So Many Me -tasohyppelyn, johon aikoinaan ihastuin.
Pelimekaanisesti Gimmick! 2 on melko yksinkertainen. Valtaosa sen toiminnasta perustuu vihreän Yumetaro-palleron kykyyn luoda tähtiä tyhjästä. Tähtiä saakin pomputella pelissä suuntaan jos toiseen, ja niiden varaan rakentuva mekaniikka vaatii pelaajalta paikoin hieman laskelmointia. Tähtien voimaa ei tule vähätellä, sillä niiden päällä voi pomppia, niillä voi kukistaa vihollisia ja niillä voi avata portteja. Aivan silkkaa tähtisadetta ei kuitenkaan ole tarjolla, sillä ympäristöjä koristavat myös rikkoutuvat kiviset jalustat, Mario-henkeä huokuvat putkilot ja tietysti myös terävät piikit.
Kentissä on mukavissa määrin vaihtelua ja niistä jokainen rakentuukin aivan oman teemansa ympärille. Valikoimaan kuuluu lukuisia erilaisia kokemuksia aina merellisistä ja kosteista ympäristöistä hyytävän jäisiin vuoriin. Kentät kuhisevat tallennuspisteitä, eli pieniä harha-askeleita ansoihin tai muihin esteisiin ei tarvitse pelätä. Tallennuspisteiden lisäksi kentistä löytyy lukuisia salaisia aarteita, joilla voi muokata pelihahmon ulkonäköä.
Vihollisia on muutamaa erilaista tyyppiä, mutta useimmiten Yumetaro mittelee tummanharmaita pikkupalleroita vastaan. Vaihtuvuutta voisi olla hieman enemmän, mutta toisaalta viisituntisen kampanjan rajoittunut vihollisvalikoima ei kerkeä kyllästyttämään.
Jos jokin kuitenkin kyllästyttää, on se todennäköisimmin pelin vaikeustaso. Vaikka pelissä on kaksi varsinaista vaikeustasoa, joista toinen mukailee enemmän alkuperäistä kokemusta ja toinen modernimpaa seikkailua, on välillä edessä kohtaamisia ja hetkiä, jotka saattavat aiheuttaa hieman harmaita hiuksia tilasta riippumatta. Jäin itse hinkkaamaan paria kohtaa pidemmäksi aikaa, mutta eniten painetta ohimossa aiheutti eräs pomotaistelu pelin loppuvaiheilla. Se tuntui miltei epäreilulta, sillä en millään saanut ajoitettua väistöjäni oikein, ja silloin kun sain, turpiin tuli joltain sivuissa huitelevilta pikkuvihuilta.
Jokainen pelin kentistä päättyykin jonkin sortin loppuvastuksen nujertamiseen. Pomoissa on mukavissa määrin vaihtelua ja ne kaikki vaativat oman kukistamisstrategiansa. Valtaosa isoista vastuksista taipuu helposti, mutta kuten mainittua, on matkan varrella myös pari kovempaa luuta. Mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa edessä ei kuitenkaan ole ja peli onkin viime kädessä melko helppo verrattuna moneen saman lajityypin tuotokseen.
Tarinapuoli Gimmick! 2:ssa on hyvin ohkainen, eli kokemukseen voi hypätä huoletta myös alkuperäiseen peliin tai sen tarinankaariin tutustumatta. Pelimekaniikka ja pelattavuus ovat kaiken keskiössä, ja ehkä juuri siksi Gimmick! 2 on niin hauskan särmikäs tuotos, jonka parissa viihtyisi vielä pidempäänkin.
Niklas Tirkkonen
Tilaa Pelaaja-lehden tulevat numerot täältä!
Tutustu Pelaajan arvosteluarkistoon täältä.