Kilta taas koolla
Manga-artisti Hiro Mashiman luoma toimintasarja Fairy Tail päättyi jo vuonna 2017, mutta jatkaa yhä eloaan spinoffien ja toisen artistin piirtämän jatkosarjan kautta. Pelimuotoisena sarjaa on kuitenkin nähty melko vähän, ellei oteta lukuun joitain vuosia sitten ilmestynyttä Fairy Tailia. Pelin jatko-osa jatkaa edeltäjänsä linjoilla, mutta tekee suuria muutoksia kaikkiin keskeisiin pelimekaanisiin piirteisiin.
Osta Fairy Tail 2 VPD-pelikaupasta!
Tarinasta on hankala sanoa paljon ilman juonipaljastuksia, sillä peli sovittaa mangan viimeisen tarinakaareen, joka on pitkään jatkuneen sarjan huipentuma. Alvarezin imperiumi on hyökkäämässä Fairy Tail -maagikillan kotimaahan, ja heidän pysäyttämisensä jää arvatenkin killan vastuulle. Kuolemattomalla keisari Sprigganilla on omat suunnitelmansa, ja samaan aikaan pimeyden lohikäärme Acnologia on tekemässä omaa siirtoaan.
Kuten arvata saattaa, Fairy Tail 2 on äärimmäisen huono paikka hypätä sarjan kyytiin. Peli kyllä yrittää tuoda pelaajan ajan tasalle esimerkiksi sisällyttämällä kertaukset aiemmista tarinakaarista, mutta ne ovat pelkkiä pintaraapaisuja, jos sarjasta ei tiedä mitään etukäteen. Peli olettaa, että pelaaja tunnistaa hahmot ja tietää heidän keskeiset suhteensa, eikä vaivaudu kertailemaan niitä. Sovituksena viimeinen tarinakaari on muutenkin vähän outo valinta, sillä se on jatkuvaa sotaa, mikä sopii kehnosti roolipelin rakenteeseen.
Taistelusysteemi on pistetty kokonaan uusiksi edellisestä pelistä, ja on nyt käytännössä kopio Atelier Ryza -sarjan vastaavasta. Nopeatempoinen taistelu on jossain reaaliaikaisen ja vuoropohjaisen välimaastossa. Pelaaja käskyttää yhtä hahmoa kerralla, ja tietokone huolehtii kahdesta taistelutoverista. Taistelut etenevät reaaliaikaisesti, joten toimintoja ei kannata jäädä miettimään pitkiksi ajoiksi. Heikoilla perusiskuilla rakennetaan kykypisteitä, jotka puolestaan käytetään erikoishyökkäyksiin. Mitä enemmän vihollista lyö, sitä korkeammaksi taistelutaso kasvaa ja sitä enemmän kykypisteitä saa varastoon entistä pidempiä erikoiskykykomboja varten. Systeemi toimi Ryzoissa hyvin, ja se toimii myös Fairy Tailissa.
Osta Fairy Tail 2 VPD-pelikaupasta!
Hahmonkehitys rajoittuu lähinnä pariin kykypuuhun per hahmo, mikä ei ole kauhean kiinnostavaa. Sen sijaan oman tiimin kokoonpanon miettiminen on hauskempaa. Pelattavia hahmoja on kymmenen erilaista, ja pelaajan harteille jää koota näistä monipuolinen tiimi, joka pärjää vihollisia vastaan.
Taistelujen ulkopuolella peli on hieman epätavallinen rakenteeltaan. Sivutekemistä on todella vähän, ja tehtäviäkin ripoteltu vain muutama sinne tänne. Tämä on perintöä tarinakaaren juonesta, joka ajaa päähahmoja jatkuvasti eteenpäin. Itse pelimaailma on jokseenkin avoin ja täysin yhtenäinen. Se sisältää myös kepeitä metroidvania-elementtejä, sillä joihinkin paikkoihin ei pääse ennen tietyn erikoiskyvyn avautumista. Mitään sen syvällisempää kokonaisuudelta on turha odottaa, mutta se antaa motivaatiota tutkia vanhoja alueita uudestaan piiloaarteiden toivossa.
Fairy Tail 2 ei missään nimessä ole huono peli. Sen taistelusysteemi on kepeydestä huolimatta toimiva ja maailman tutkiminen on miellyttävää. Ylipäätään vanhojen hahmojen kanssa on jälleen mukava viettää aikaa. Samanaikaisesti se on myös mekaanisilta piirteiltään aika köykäinen, ja sen yleisö on hyvin rajallinen. Sarjaan tutustumaton tuskin saa pelistä kauheasti irti, ja satunnaisfanille pelin vetovoima riippuu täysin siitä, kuinka paljon sarjan hahmoista pitää. Peli on selvästi tarkoitettu faneille, jotka tahtovat palata tuttujen hahmojen seuraan, ja sellaisena se toimiikin ihan kiitettävästi.
Petri Pohjonen
Tilaa Pelaaja-lehden tulevat numerot täältä!
Tutustu Pelaajan arvosteluarkistoon täältä.