Melkoinen murkku
Periaatteessa Empire of the Antsissa on rutkasti potentiaalia. Kukapa nyt ei olisi joskus haaveillut oman muurahaisarmeijan hallitsemisesta? Nyt siihen on tilaisuus, tosin varsin kuivakka ja tönkkö sellainen. Empire of the Ants perustuu ranskalaiskirjailija Bernard Webberin kirjaan Muurahaiset. Niin ikään ranskalainen pelitalo Microids adaptoi teoksen peliksi jo millenian alussa, tosin varsin vaisuin menestyksin. Nyt samainen yhtiö yrittää temppua uudelleen julkaisijan roolissa tuoreeseen teknologiaan nojaten.
Osta Empire of the Ants VPD-pelikaupasta!
Teknologiaharppaus on uuden pelin suurin meriitti. Sitä markkinoidaan fotorealistisena ja se pääseekin yllättävän lähelle tavoitettaan. Peli näyttää valtaosan ajasta todella skarpilta ja realistiselta sekä pyörii suhteellisen sulavasti, mistä on annettava pisteitä. Harmi vain, ettei muut osa-alueet oikein yllä visuaalisuuden tasolle.
Vaikuttaisi siltä, että peli on ottanut turhankin paljon inspiraatiota vuoden 2000 versiosta. Mekaanisesti hommat ovat nimittäin auttamattoman vanhentuneita. Huomasin jo pelin opastuskentän aikana, ettei kaikki ole aivan kohdallaan, sillä oletin pelistä löytyvän jonkin sortin tallenuspisteitä kenttien aikana. Todellisuudessa sellaisia ei ole, joten kun pelailin välissä jotain muuta ja palasin Empireen, jouduin aloittamaan koko kentän uudestaan.
Tallennuksia suoritetaan siis vasta, kun kenttä on suoritettu kokonaisuudessaan. Se pistää pelaajan todella raapimaan päätään. Niin pistää myös pelin omituinen irrallisuus. Kampanjatehtävien välissä juostaan pitkin omaa pesää ja jutellaan muille muurahaisille, jotka antavat uusia tehtäviä. Sitten mennään latausruudun kautta tehtävään, pistetään termiittejä turpaan ja palataan latausruudun kautta pesään. Eihän tämä nyt ole millään tapaa modernia pelinkehitystä?
Paljon voi toki antaa anteeksi, mutta kun edes pelin perustana oleva reaaliaikainen strategiamekaniikka ei hätkäytä, tuntuu kuin kädessä olisi vain kusiainen, joka pisti juuri todella kipeästi. On itse asiassa aika otollista, että arvostelen tässä lehdessä useampaa RTS-peliä, sillä Warcraftin parissa vietetyt ajat ovat todella tuoreena mielessäni. Siinä onkin mainio trilogia RTS-kamaa, jolle Empire of the Ants ei vedä vertojaan millään osa-alueella.
Osta Empire of the Ants VPD-pelikaupasta!
Suuri osa tehtävistä on perinteistä strategiakaavaa noudattavia. Laita osa joukoista keräämään resursseja, luo uusia joukkoja, puolusta olemassa olevia joukkoja ja rakennelmia. Aivan perushuttua siis, mutta harvinaisen tylsää sellaista. Vuonna 2024 tähän kaavaan pitäisi pystyä löytämään jotain särmää. Empiressä on toki myös tehtäviä, joissa ei tarvitse hallita joukkoja tai resursseja. Välillä pääsee vain rehellisesti tutkimaan paikkoja, joka on pelin mielenkiintoisinta antia. Kaipaisin silti paljon enemmän fotorealistiselta muurahaispeliltä. Olen ehkä vaativa, mutta minua säväyttäisi avoimen maailman murkkusimulaattori tyyliin SimAnt, mutta modernimmalla otteella.
Siihen nähden, että Empire of the Ants perustuu suhteellisen kiiteltyyn kirjaan, on sen tarinallinen puoli aivan lapsen kengissä. Muurhaiset mutisevat toisilleen aivan jonninjoutavia ja vaikka pelissä on näennäinen dialogipuu, ei sillä todellisuudessa ole juuri mitään merkitystä.
En inhoa Empire of the Antsia, mutta toivoin sen olevan paljon parempi ja innostavampi kokemus. Nyt sen parasta antia ovat yksinäisellä muurahaisella ympäriinsä säntäily ja asioiden tutkiminen, jotka eivät edes ole pelin pääfokus, vaan pikemminkin sivupuuhastelua. Jään siis odottamaan sykähdyttävämpää muurahaiskokemusta. Ehkä pitäisi vaan koskettaa ruohoa ensi kesänä ja mennä vilkuilemaan oikean muurahaispesän elämää.
Niklas Tirkkonen
Tilaa Pelaaja-lehden tulevat numerot täältä!
Tutustu Pelaajan arvosteluarkistoon täältä.