Uudella suunnalla eteenpäin
Dragon Age: The Veilguardin kehitys ei tiettävästi mennyt aivan nappiin, sillä kehitystiimin lausuntojen ja nettiin vuotaneiden tietojen mukaan koko projekti aloitettiin enemmän tai vähemmän uusiksi muutamaankin kertaan. Tämä ei yleensä lupaa hyvää lopputuloksen kannalta, sillä usein käteen jää välimallin peli, jossa on jäämiä ja ideoita useista eri versioista. Eri visiot eivät aina sovi saumattomasti yhteen, tai edes kovin hyvin, ja tämänkaltaisia viboja on aistittavissa myös Dragon Age -sarjan tuoreimmassa pelissä. Pelatessa saa välillä ihmettelemällä ihmetellä, miksi tiettyjä ominaisuuksia on ylipäätään mukana pelissä. Siksi suurin ihmetys onkin, että kaikesta huolimatta lopputuloksena on hyvä peli.
Osta Dragon Age: The Veilguard VPD-pelikaupasta!
Veilguard on tarinaltaan jatkoa sarjan aiemmille peleille, vaikka mukana onkin pientä niin kutsutun pehmeän uudelleenkäynnistyksen tuntua. Dragon Age: Inquisitionista tuttu haltiamaagi Solas – tai oikeammin haltioiden jumala Fen’Harel – on suorittamassa riittiä, joka saattaisi aiheuttaa maailmanlopun. Pieni iskuryhmä kiirehtii paikalle pysäyttämään jumalaa, mutta operaatio ei mene aivan nappiin. Maailma ei kuitenkaan tuhoudu, ainakaan juuri sillä hetkellä. Tulevaisuus ei silti näytä valoisalta, sillä epäonnistuneessa riitissä kaksi hyvin vihaista haltiajumalaa vapautuu vankiloistaan pahat aikeet mielissään. Maailman ainoa toivo on muutaman sankarin harteilla, mutta taistelu jumalia vastaan vaatii vähän enemmän resursseja.
Kaikki BioWaren roolipelejä pelanneet tunnistavat studiolle ominaisen kaavan taatusti, sillä Veilguard on rakenteeltaan hyvin tyypillinen firman peli. Pelaaja kiertää ympäri maailmaa keräämässä ympärilleen kumppaneita ja liittolaisia, joilla kaikilla on omat tarinansa ja ongelmansa. Hahmokohtaiset tarinakaaret pitäisi yrittää ratkoa sen varsinaisen suuremman tarinan rinnalla, jotta koko kööri voisi lopulta hypätä täydellä antaumuksella mukaan taistoon. Klassisen idean kierrätyksessä ei toki ole mitään vikaa, mutta se toimii vain, jos kumppanit tarinoineen ovat tarpeeksi kiinnostavia.
Veilguard varmasti jakaa tältä osin vahvasti mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin. Osa nettikirjoittelijoista otti pelin heti osaksi uuvuttavaa kulttuurisotaa, sillä tarinassa on ei-binäärisiä seikkailijoita ja voipa pelaaja itsekin omaksua trans-identiteetin, jos näin haluaa. Pitkäaikaiset lukijat ehkä tietävät, että minusta representaatio on yleensä hyvä juttu – niin nytkin – ja lisäksi pidin myös näistä tarinoista suuresti. Esimerkiksi omaa kuolemaansa kauhulla odottava nekromantikko, tai vahvojen kulttuurien törmäyskohdassa sukupuoli-identiteettiään etsivä qunari-soturi resonoivat sielussani vahvasti, ja uskon, että persoonallisesta porukasta löytyy muillekin samaistumisen kohteita.
Tarina toimii muutenkin asiallisesti, mutta tarinankerronta on kenties rosoisesta kehitysjaksosta johtuen hyvin funktionaalista. Dialogi tuntuu usein siltä kuin kuuntelisi käsikirjoituksen ensimmäistä versiota, jossa on mukana vain tarinan etenemisen kannalta oleellinen informaatio – eikä mitään muuta. Olisin myös kaivannut tiimijäsenten välille syvempiä suhteita ja jännitteitä. Jäsenet kyllä keskustelevat nytkin runsaasti keskenään välianimaatioissa ja avoimessa maailmassa seikkaillessa, mutta kaikki tulevat turhan hyvin toimeen. Kriittisiltä tuntuvat näkemyserotkin ratkotaan parilla lauseella, minkä jälkeen kaikki ovat taas kavereita. Varsinkin vuoden 2024 maailmassa näen toki paljon arvoa silläkin, että peli korostaa yhteistyön ja toistensa tukemisen voimaa, mutta tarinana Veilguard olisi kaivannut enemmän jännitteitä.
Osta Dragon Age: The Veilguard VPD-pelikaupasta!
Enpä hetkeen muista, milloin joku peli olisi antanut itsestään niin negatiivisen ensivaikutelman kuin Veilguard! Ensimmäiset pari tuntia juostaan tasohyppelemässä kapeista ränneistä koostuvissa kentissä, ja reaaliaikainen taistelukin tuntuu auttamattoman simppeliltä. Onneksi tämä on todellakin vain ensivaikutelma, sillä kun on rämpinyt tiensä tutoriaalialueiden läpi, peli aukeaa toden teolla. Maailma koostuu kohtalaisen suurista irrallisista alueista, joiden välillä ryhmä matkaa tukikohtana toimivan, ulottuvuuksien välissä olevan risteysalueen läpi. Jotkin alueet ovat rajatumpia, toiset taas hyvin vapaamuotoisia ja avoimia, täynnä aarteita ja salaisuuksia. Tarina vie ryhmää useita kertoja kullekin alueelle, ja lisäksi erilaisten sivutehtävien muodossa tekemistä riittää vieläkin runsaammin.
Sen vihjeen antaisin peliään vasta aloitteleville pelaajille, että vaikeustasoa ei kannata pelätä. Oletusasetuksillaan Veilguard kun on turhan helppo peli vähänkään roolipelejä enemmän pelanneille. Hitaan alun jälkeen pelaajan hahmosta muovautuu sen verran ylivertainen tappokone, että pomotaistelutkin ovat ohi muutamassa hetkessä, ellei vaikeustasoa väännä vähän ylemmäs. Jos näin tekee, palkintona on yllättävän syvällinen ja monipuolinen järjestelmä. Kullakin kolmesta hahmoluokasta – maagi, varas ja taistelija – on omat kykypuunsa, joiden solmujen välillä sitten hypitään kokemustasojen kertyessä. Kykypuista löytyy passiivisia bonuksia ja uusia kykyjä, sekä myös useita alaluokkia, jotka tarjoavat hyvin erilaiset pelikokemukset. Hahmoluokkaansa ei voi pelin aloittamisen jälkeen vaihtaa, mutta kykypisteensä voi sijoitella uusiksi koska vain, ja näin selvästi olisi myös tarkoitus tehdä.
Kaikilla vihollisilla on omat heikkoutensa ja kaikilla kavereilla taas omat vahvuutensa, joita voi vieläpä yhdistellä. Pelaaja ohjastaa vain omaa hahmoaan, mutta voi antaa muille tiimiläisille kohteita sekä käskyttää näitä käyttämään tiettyjä kykyjä. Varsinaisena ideana on, että kaikki kaverit ja pelaajan omat kyvyt voivat yhdessä virittää tai laukaista komboja. Valtava nekroosienergiaräjähdys on jo yksinään hyvä hyökkäys, mutta jos perään komentaa kaverin käyttämään sopivaa kykyä, tuloksena on monin verroin tehokkaampaa jälkeä.
Osta Dragon Age: The Veilguard VPD-pelikaupasta!
Alun jälkeen taisteluihin on usein rakennettu myös pieniä lisämaustetta tuovia pähkinöitä, kuten vihollisia suojaavia kristalleita tai uusia darkspawneja synnyttäviä syöpäpesäkkeitä, joita pitäisi kaiken muun kiireen keskellä käydä tuhoamassa. Lopputuloksena on taistelujärjestelmä, joka kyllä tuntuu erilaiselta kuin sarjan aiemmat pelit, mutta alkujärkytyksen jälkeen ei huonolla tavalla. Pikemminkin se on kuin Mass Effectin taistelujärjestelmä fantasiamaailmaan tuotuna ja hieman jatkokehiteltynä.
Pidin lopulta Dragon Age: The Veilguardista enemmän kuin olisin ennakkoon osannut toivoa tai ensimmäisten tuntien perusteella uskoa. Kun taistelusysteemi näyttää lopulta kyntensä, on pelaaminen hauskaa ja sujuvaa. Tarina toimii myös hyvin, vaikka onkin todettava, että tiimikavereiden henkilökohtaiset sivutarinat ovat pelin parasta antia. Varsinainen päätarina kärsii vähän dialogin kuivuudesta sekä siitä, että se on tiivistetty turhan virtaviivaiseen muotoon. Se viihdyttää nytkin, mutta jättää kaipaamaan aiempien Dragon Age -pelien syvyyttä.
Ei voi kuin nostaa kehitystiimille hattua siitä, että vaikean projektin raunioista on saatu hilattua lopulta esiin näinkin hyvä peli. Sitten vain jännäämään, onko tämä Dragon Age -sarjan loppu vai todellakin se uusi alku ja suunta.
Miikka Lehtonen
Tilaa Pelaaja-lehden tulevat numerot täältä!
Tutustu Pelaajan arvosteluarkistoon täältä.