Hajota ja hallitse
R.U.S.E:sta ja Wargame-pelisarjasta tunnettu Eugen Systems palaa tuoreimmassa julkaisussaan sekä omille että koko genren juurille. Command & Conquerin liekin sammuttua on markkinoilla ollut tilausta 90-luvun hengessä tehdylle pikku-ukkojen rähinälle, johon Eugen Systems on päättänyt nyt iskeä korkealta ja kovaa. Siinä missä pelitalon aiemmat pelit pyrkivät uudistamaan ja innovoimaan kulahtanutta reaaliaikastrategiaa, syleilee Act of Aggression vanhoja kliseitä kuin kauan kadoksissa olleita perheenjäseniä.
Lähitulevaisuudessa merkittävä geopoliittinen kriisi johtaa eurooppalaiset Chimera-joukot ja Yhdysvaltain armeijan napit vastakkain ilkeän Cartel-organisaation palkkasotureiden kanssa. Juoni poukkoilee jossain huonon Tom Clancy -jännärin ja Call of Dutyn rajamailla, mutta surkea ääninäyttely ja suoraan kuvapankista ostetut naamat hätäisesti piirretyissä bareteissaan tekevät siitä lähes tuskallisen seurata. Tarinasta ei onneksi tarvitse välittää, sillä pelimekaniikka toimii hyvin ilmankin – ainakin kun pelaajan annetaan nauttia siitä.
Yksinpelikampanja on rakennettu pitkälle skriptattujen tapahtumien varaan. Joukkoja vyörytetään pisteestä toiseen, ja välillä kimppuun hyökkää laumoittain vihollisia, joita varten pelaaja on harvoin osannut varustautua ennakkoon oikeilla yksiköillä. Vaikeusaste on armoton, eikä pelaajalle muutaman alkupään tehtävän jälkeen edes yritetä selittää uusia ominaisuuksia. Kampanjatehtävät ovatkin pahimmillaan toistuvaa yritystä ja erehdystä, jossa pelaaja palautetaan kerta toisensa jälkeen edelliseen tallennuspisteeseen tarkistamaan joukkojaan.
Kaikki pelattavat osapuolet ovat ilahduttavan kaukana toisistaan pelityyliltään. Yhdysvallat edustavat massiivista tulivoimaa, Chimera-joukot sekoittavat sekä kevyttä että raskasta kalustoa, ja Cartel taas hyödyntää häiveteknologiaa ja erikoistuneempia yksiköitä. Taistelut seuraavat perinteistä kivi–paperi–sakset-periaatetta, jossa jokaisella yksiköllä on yksi selkeä heikkous ja vahvuus. Pakkaa sekoittavat kullekin yksiköille saatavat päivitykset, jotka tuovat taisteluihin huomattavasti enemmän strategista syvyyttä.
Myös taistelun rahoittaminen riippuu pelattavista joukoista. Chimeralla resursseja lanataan perinteisillä Harvester-ajoneuvoilla, kun taas Yhdysvallat lennättävät resurssejaan miehittämättömillä lennokeilla. Resursseja käytetään perinteiseen tapaan tukikohdan laajentamiseen ja uusiin yksiköihin. Oman lisänsä taloudenhallintaan tuovat sotavangit, joita kukin osapuoli voi käyttää eri tavoilla resurssien haalimiseen. Lopuksi armeijat taistelevat kartalta löytyvien pankkien hallinnasta, jotka voivat nopeasti siivittää niitä hallussaan pitävät joukot voittoon.
Graafinen tyyli on realistinen ja yksityiskohtainen, vaikka pieni budjetti paistaakin välillä läpi. Eri rakennukset, ajoneuvot ja erityisesti pikkuruiset sotilaat ovat kuitenkin hankalia tunnistaa pelkän ulkonäön perusteella. On turhauttavaa, että tällainen perusasia on hakusessa pelissä, jossa väärän yksikön usuttaminen väärää vihollista vastaan johtaa taattuun ja pikaiseen kuolemaan.
Jos sydämesi sykkii C&C-henkiselle strategialle valuvirheistä huolimatta, on paras vaihtoehto keskittyä moninpeliin sekä Skirmish-tilaan, jotka ovat ehdottomasti pelin parasta antia. Valittavana on liuta erinomaisesti suunniteltuja karttoja, joissa myös resurssien paikat määräytyvät joka kerta satunnaisesti. Sotiminen haluamillaan joukoilla eritasoisten tekoälykenraalien kanssa on huomattavasti hauskempi ja parempi tapa päästä peliin sisään kuin sen ontuva yksinpelikampanja.