Vuoden 2012 E3-messut olivat minulle vasta toiset Los Angelesin megajuhlat, mutta yllätyksekseni touhuun turtuu hämmästyttävän nopeasti. Kun kaikki on samoilla paikoillaan vuodesta toiseen, ja tarjonta on valtava, eli samanlainen, ei messuhuuma ollut enää ensimmäisen kerran luokkaa. Häkellyttävä tapahtuma on silti.
Toimin Miikasta ja Villestä poiketen tänä vuonna videomiehenä ja taltioin mahdollisimman paljon materiaalia uudella kuvauskalustolla, jolle messut olivat myös ensimmäinen oikean keikka. Kaikki toimi hyvin, mitä nyt audio-puolella oli hieman vaikeuksia messuhallien desibelitasoista johtuen.
On vaikea kuvailla millainen hulabaloo Los Angeles Convention Centerissa vallitsee. Kaikkia aisteja kuormitetaan sellaisella voimalla, ettei rauhalliseen elinympäristöön tottunut suomalainen osaa olla kuin kotonaan. Väenpaljous on uskomaton, valo- ja äänitulva päätäsärkevä ja kokeiltavaa ja nähtävää on lyhyessä ajassa niin paljon, ettei siitä saa edes kunnolla kiinni. Kuten olemme toimituksessakin monesti puhuneet, parhaan kuvan messuista saisi kotoa tietokoneen äärellä, josta informaatiotulvaa kykenee seuraamaan jäsennellysti ja rauhassa. Messuilla vieraileminen on silti äärimmäisen arvokasta.
Yksittäisten detaljien hahmottaminen on messuilla toki vaikeampaa, mutta yleistunnelmaa ei voi kokea kotona. Messut antavat suunnan loppuvuodelle ja ammennettavaa riittää aina seuraaviin messuihin asti. Valitettavasti maailman suurin pelitapahtumakin on menettänyt roimasti arvoaan, sillä vuosien kehitysajat vaativat jatkuvaa markkinointia. Peleistä on kyettävä antamaan pikkuruisia tiedonmurusia jatkuvasti, eikä kaikkea voida paljastaa edes E3:ssa. Tämä on harvinaisen ärsyttävää.
Messujen jälkeen koko maailma pysähtyi. Pelirintamalla ei tapahdu heinäkuun aikana juuri mitään ja katseet suuntautuvatkin nyt GamesComiin, jonka hyvä nousu joutuu koetukselle tälläisenä välivuonna, jolloin kukaan isoista valmistajista Nintendoa lukuun ottamatta ei ole valmis tekemään laitepaljastuksia.
Ensi vuonna olemme ehkä Las Vegasissa, sillä E3:n kotiareena, LACC menee remonttiin. Uuden maailmaa suuremman sijainnin ja mahdollisten, uusien seuraavan sukupolven konsolien tuoma hehkutus rikkoo turtuneisuuden varmasti.
Valtteri Hyttinen