Kevät on kiekkohullun parasta aikaa, kuten vanha sanonta kertoo, eikä suotta. Runkosarjat ovat ohi ja sarjat – puhuttiinpa sitten NHL:stä tai vaikka kotoisesta Liigastamme – siirtyvät pudotuspeleihin ratkomaan mestaruuspyttyjen kohtaloita. Tällä teemalla onkin taas mitä otoisin aika tutustua lätkäpeliin, joka ei saanut ehkä koskaan ansaitsemaansa arvostusta.
Tällä lätkäpelillä ja minulla on myös yhteistä ja synkeää historiaa, sillä kyseessä on alkujaan kolikkopelinä julkaistu teos, jonka satuin itse aikanaan löytämään samana päivänä, kun sain kesätöistäni palkan. Tämä peli on tietenkin NHL 2-on-2 Open Ice Challenge ja olen yhä hieman katkera sen olemassaolosta.
Open Ice Challengen niin kutsuttu hissipitchaus on sangen yksinkertainen. Tiedättekö NBA Jam -kolikkopelin? Tämä on sen lätkäversio. Siltä varalta, että NBA Jam ei ole tuttu, avataan vertausta hieman enemmän. Kyseessä on siis alkujaan kolikkopeliksi suunniteltu lätkäpeli, jossa 90-luvun puolivälin NHL-starat ottavat yhteen 2v2-matseissa. Tempo on hirmuinen, peleissä ei ole mitään sääntöjä, maalivahdit torjuvat matsin aikana tuurilla ehkä kolmasosan vedoista ja matsien maalimäärät liikkuvat kaksinumeroisissa summissa.
Ei siis tosiaan mikään lätkäpuristin ykköspeli, mutta kolikon kääntöpuolella Open Ice Challnge on aivan älyttömän hauska kokemus. Kehitystiimin huomio oli selvästi täysin överiksi vedetyssä menossa, joten kun joku pelaaja vaikka syttyy liekkeihin – tehtyään putkeen tarpeeksi maaleja – tämä alkaa normaalien rannelaukausten ja lämärien sijaan kiskomaan volttien ja piruettien koristamia vetoja ja lopulta räjäyttää koko vastustajan maalin taivaan tuuliin. Grafiikka oli aikanaan älyttömän komeaa, sillä Mortal Kombatin ja muiden 90-luvun puolivälin Midway-pelien tapaan myös Open Ice Challenge hyödyntää runsaasti oikeiden ihmisten pohjalta tehtyjä pelihahmoja, pieniä – ja suurempia – videoklippejä ja tietenkin myös niitä ylitseampuvia erikoisefektejä.
Valitettavasti ne samaiset syyt – “tämä on kolikkopeli” – tekivät Open Ice Challengesta myös aivan järkyttävän kieron ja katalan teoksen. Kolikkopelien perusideana on pistää pelaaja takomaan automaattiin rahaa tasaista vauhtia, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa, että yhdellä pelipanoksellaan ei saa edes pelata kokonaista kolmen erän matsia, vaan ainoastaan yhden erän. Jos pelaajia on kaksi tai neljä, jokaisen täytyy tietenkin maksaa erikseen jokaisesta erästä. Ja kun peli päättyy, se todellakin päättyy. Vaikka ideana onkin ainakin pelin mukaan voittaa kaikki NHL-joukkueet yksi toisensa jälkeen, edes voiton jälkeen ei saa tietenkään jatkaa ilman uutta kukkaron raotusta.
Eikä voittaminen suinkaan ole helppoa, sillä ainakin se Turun Pelikaani-pelihallin automaatti oli aikanaan säädetty selvästi vähän haastavammalle vaikeustasolle. Käytännössä tämä tarkoitti, että tekoäly teki käytännössä jokaisella laukauksellaan maalin ja muutenkin huijasi kohtalaisen räikeästi. Niinpä sillä noin kolmen euron sijoituksellaan ei saanut edes kovin viihdyttävää pelikokemusta. Ja silti…
Kuten jo alussa mainitsin, törmäsin itse Open Ice Challenge -kabinettiin juuri samana päivänä, kun kesätöistä saamani rahat iskeytyivät pankkitililleni. Meillä ADHD-ihmisillä itsekontrolli ei ole tunnetusti aina parasta luokkaa, joten näyttävä ja iskevä lätkäpeli yhdistettynä poikkeuksellisiin rahavaroihin johtivat katastrofiin. En muista enää tarkalleen, kuinka monta sataa markkaa upotin muutaman tunnin aikana Open Ice Challenge -kabinettiin, mutta summa oli noin 17-vuotiaalle lukiolaiselle huomattava. Vanhemmatkaan eivät olleet tapahtuneesta hirveän iloisia.
Tämä mielessä en tuntenutkaan mitään tunnontuskia, kun muutamaa vuotta myöhemmin pystyin lataamaan kolikkopelin ROM-imaget jostain netin emulaattorisaitilta ja pelaamaan Open Ice Challengea emulaattorilla koko sieluni kyllyydestä. Ja näin koettuna se toimikin erinomaisesti. Okei, uudelleenpeluuarvo on lopulta aika kyseenalainen, mutta hillittömän nopeatempoinen ja näyttävä lätkä oli silti tiukka resepti, joka kutkutti aivojani samalla tavalla kuin monet roguelike/roguelite-pelit nykyään. Ei pelin parissa ehkä viitsi istua koko iltaa putkeen, mutta pienet pelisessiot muiden töiden ja puuhien välissä viihdyttivät minua silti kuukausien ajan.
Midwayn arcade-lätkäkokeilut eivät jääneet tähän, vaikka Open Ice Challenge ei koskaan saanutkaan virallisesti jatkoa. Muutamaa vuotta uudemmat Wayne Gretzky’s 3D Hockey –pelit eivät kuitenkaan iskeneet koskaan samalla tavalla. Ehkä siirtymä 3D:hen vei pelistä palan sen sielusta, tai kenties Atari – Midway toimi vain julkaisijana – ei vain osannut tehdä arcade-lätkää yhtä hyvin kuin Midway, mutta pystyin ohittamaan pelikabinetin olankohautuksella, eikä myöhemmin julkaistu kotiversiokaan saanut minua innostumaan.
Onkin harmi, että Open Ice Challenge jäi kertajulkaisuksi, mutta toisaalta se toimii edelleen emulaattorien kautta pelattuna ihan asiallisesti. Lisäksi nykyään siinä on jo museokalun virkaa, sillä se toimii aikaikkunana menneisiin vuosiin, jolloin Jari Kurri, Teemu Selänne ja Wayne Gretzky tunnettiin huikeista lätkätempuistaan, eikä vaikka poliittisesta sähellyksestään.
Lue myös: EA palauttaa kaivatun ominaisuuden NHL 25:een ensi viikolla
Lue myös: Tämä pelihän on puhdasta sadismia!
Lue myös: Miten ihmeessä Rockstarin mellakkapeli voi olla näin huono?
Miikka Lehtonen