Matkailijan opas Skyrimiin

 

 

Keskeytin oman matkani noin 2000 askeleen kohdalla, mutta näkymät olivat hyvät sieltäkin käsin. Tässä vaiheessa mieleeni palautui tieto, että vuorella on nähty kuuleman mukaan sapelihammaskissoja ja jopa jääpeikkoja.

Niinpä oma matkani suuntautui tämän jälkeen nopeasti kohti sivistystä. Hrothgarilta valuvat vuoripurot muodostavat lopulta kosken, jonka varttaa pitkin matka taittui nopsaan kohti koillista ja Eastmarchin provinssia, jonka jälkeen seuraa Palen maakunta ja Windhelmin kaupunki.

Koski päättyy lopulta vesiputouksina Eastmarchin tervanevoille. Siellä laaksoisen maiseman ilmasto on huomattavasti ympäröiviä vuoria lämpimämpi runsaiden kuumien lähteiden takia. Alueella on kuuleman mukaan ainakin kahden muinaisen Dwemer-kaupungin rauniot.

Soilla elävät mammuttejaan kasvattavat jättiläiset, joita ei kannata lähestyä: sekä eläinten että paimenien asenne vieraita kohtaan on huomattavan nihkeä.

Niinpä jouduin itsekin tutkailemaan vain kuollutta mammuttia, joka oli tuupertunut kuuman lähteen vierelle. Mikä olio oli kyennyt kaatamaan moisen kolossin? En jäänyt ottamaan selvää, vaan suuntasin koilliseen kohti Windhelmiä.

Lämpimien soiden jälkeen hyisen tuulinen Windhelm ei suoranaisesti toivota tervetulleeksi, eikä vain ilmaston takia. Kaupunki on Nordien sisällissodan kapinallisen puolen pääpaikka, ja ei-nordeja halveksutaan avoimesti.

Windhelmin itäinen tie tuo pakolaisina kaupunkiin Morrowindin tummapintaisia Dunmer-haltioita, mikä on lisännyt ihmisten ja ei-ihmisten välistä jännitystä ja luonut kaupungin itäosaan köyhälistön geton. Huhujen mukaan siellä kutsutaan vääryyksien rankaisemiksi Pimeyden Sakramenttia, joten pahamaineinen salamurhaajajärjestö Dark Brotherhood voi hyvinkin toimia alueella. Suosittelen varovaisuutta.

 

Oli nordien ”vapautusliikkeen” politiikasta mitä mieltä tahansa, Windhelmin nähtävyyksistä on mainittava Ulfricin päämaja eli Kuninkaiden Palatsi, joka on Skyrimin suurimpia rakennelmia.

Sieltä väsyneen matkalaisen onkin hyvä suunnata Candlehearth Halliin, joka tarjoaa laadukasta ruokaa ja mukavan sängyn. Majatalon nimen antanut kynttilä palaa muka ikuisella liekillä. Uskokoon ken tahtoo. Ennen kuin matka jatkuu, Morrowind-nostalgikot voivat ottaa ryypyn räkäisessä New Gnisis Cornerclubissa gheton puolella. Herkkäuskoisille viihdettä tarjoaa myös Calixton ihmeiden talo, jossa esitteillä on mm. nordien kansallissankari Ysgramorin ”keittohaarukka”.

Matka jatkuu tästä länteen kohti Winterholdin kaupunkia. Matkalla on kuitenkin eräs Skyrim ”pakko nähdä” -maamerkeistä. Vuoren huipulle on rakennettu jumalatar Azuran patsas. Aamun- ja illankoittoa symboloivan hahmon kädessä on Azuran Tähti, yksi maailman himoituimmista aarteista: oikea Tähti on ainoa olemassaoleva sielukivi, jota voidaan käyttää yhä uudestaan taikaesineiden valmistamisessa. Moisesta kiinnostuneiden on syytä tehdä pyhiinvaellus tähän pyhättöön.

Pian vastaan tuleekin jopa Windhelmia kylmempi kaupunki Winterhold, joka on oikeastaan kaupungin puolikas. Toinen puolisko romahti mereen maavyöryssä vuoden 122 katastrofissa. Ehjänä säilyi ainoastaan velhojen koulu, joten ei ihme että paikalliset eivät suhtaudu opinahjoon lämmöllä. Pääsyvaatimuksena paikkaan on äärettömän yksinkertaisten loitsujen hallinta, ja paikassa harjoitetaan myös arkeologiaa, ja kirjasto on Skyrimin laajin, joten perusopintoja kannattaa vähintäänkin harkita. Huhujen mukaan kellareissa on synkkiä alttareita, mutta niinhän tällaisista paikoista aina puhutaan.

Länteen matkatessa tulee seuraavaksi vastaan tylsä Dawnstarin kylä, josta länteen on Skyrimin virallinen pääkaupunki, keisarillisten hallussaan pitämä Solitude, jonka satamaan purjehditaan valtavan kivisen sillan ali: luonnollinen puolustusasema siis.

Kalliomuodostelman päässä on nykyisen hallitsijan, Elisif Kauniin, kotipaikka Blue Palace, jossa paikkaansa piti myös legendaarinen hullu keisari Pelagius III. Palatsilla onkin huono maine, sillä siellä vallankaappausta yrittänyt kuningatar Potema kuoli aikoinaan. Solituden linnoituksessa pitää majaansa meidän keisarillisten vankkumaton puolustaja, Legioona, ja kaupungissa on myös Skyrimin ainoa virallinen bardikoulu.

Mikä tärkeämpää, Solitudessa on myös koko jäisen maan ainoa kunnon vaatekauppa, Radiant Raiment. Monopoliaseman takia asiakaspalvelu on ala-arvoista ja hinnat törkeitä, mutta mistään muualta ei voi olettaa löytävänsä kunnon hattuja.

Solitudesta länteen sijaitsee yksi Skyrimin parhaista näkymistä, joka avautuu Hraggstadin linnasta. Pohjoiselle merelle katsovasta tornista kelpaa nauttia ainakin siihen asti, kunnes toinen sisällisodan osapuolista päättää ottaa sen hallintaansa.

Solitudesta lounaseen alkaa Reachin maakunta, jonka pääkaupunki on vuorten kätköihin piilotettu eksoottinen Markarth. Ja eksoottisella tarkoitan tietysti sitä, että asukkaat ovat jumalattoman epäystävällisiä.

Kaivoskaupunki Markarth on rakennettu muinaisen Dwemer-raunion jäänteisiin, ja sen tunnuslauseena on ”verta ja hopeaa”. Jos siellä ei olisi rakkaudenjumalatar Dibellan temppeliä, olisin poistunut todella nopeasti.

Oppineena miehenä minun oli kuitenkin käytävä katsomassa paikallista Dwemer-aarteiden museota. Uskoakseni Markarthin arkeologeilla on vaikeuksia löytää lisää näytteitä, sillä tiellä ovat mm. hevosen kokoiset hämähäkit – hyvä tilaisuus palkkasoturille.

 

 

Dwemer-raunoihin suuntaaville minulla onkin tärkeä vinkki: aarteita eivät siellä ole vain ilmeiset kultarahat ja haarniskankappaleet. Kätevä seppä sulattaa Dwemer-laitteiden hajonneet osat ja metallinpalat nimittäin metalliksi, josta voi takoa uudenkarheita Dwemer-varusteita.

 

 

 

 

 

 

 

Jos Markarthin asukkaat ovatkin epämiellyttävää porukkaa, voiko heitä syyttää? Maakunta jatkuu kaupungista lounaseen ankeana lätyskänä, jossa kasvaa korkeintaan tappuraa.

 

 

Se ei estä farmareita viljelemästä maata esimerkiksi Roriksteadin kylässä, mutta toisaalta tämä seutu on Skyrimin ainoa osa, jossa vastaan ei tule jatkuvasti maantierosvoja ja bandiitteja. Kuulostaako hyvältä? Älä innostu, ystäväni.

 

Näillä seuduilla elävät nimittäin Forsworneiksi kutsutut villit. Kuvitelkaa nyt: ankea laakea maa ja täynnä puukkoa heiluttavia örveltäjiä. Heidän johtajiaan ovat sydämensä tikuilla korvanneet briarheart-noidat. Taru kertoo, että taitava varas voi varastaa sydämet ja tappaa noitujat ilman taistelua. Minä en kuitenkaan tarvitse enää yhtään syytä siirtyä itään Falkreathin maakuntaan.

 

 

Matkalla vastaan tulee Solituden hallitseman Hjaalmarchin ja Reachin välille jäävä Labyrinthian. Ajatelkaas, aito rauniokaupunki, jota piti päämajanaan itse arkkimaagi Shalidor. Huhut kertovat epäpyhästä alttarista, sokkeloista, epäkuolleista ja kirouksista, mutta niiden paikkansapitävyyden voi tarkistaa joku toinen.

 

 

Eteläinen Falkreathin provinssi on oiva määränpää niille matkaajille, jotka haluavat nauttia Skyrimin luonnosta. Sen kaupungit ovat pieniä ja sisäänpäinlämpeäviä kyliä, ja Helgenissä on huhujen mukaan käyty jonkinlaisia taisteluja. Näkemisen arvoinen on paikallisten kalastajien suosima Ilinalta-järvi. Sen rannalla on pahamaineinen Ilinaltan linnake, imperiumin entinen linnoitus, joka romahti suoraan järveen. Paikalliset väittävät, että katastrofin takana on kirous. Niinpä niin.

 

 

Matkamme päättyy keskiseen provinssiin, Falkreathista pohjoiseen sijaitsevaan Whiteruniin. Sen pääkaupungista tullaan käymään vielä kovaa vääntöä, sillä Skyrimin keskellä sijaitseva kaupunki ja sen Dragonsreach-linna ovat avainasemassa sisällissodan huoltolinjoja ajatellen. Siksi matkalaisen kannattaa nauttia rauhasta kun vielä ehtii, ja siihen oiva paikka on kuuluisa Honningbew Meadery. Sabjorn-nimisen miekkosen omistama panimo tuottaa Skyrimin parasta simaa, joten päättyköön tarinani kolpakon ääreen. Kippis!