Se on kuulkaas taas melkein joulu ja se on tietenkin hyvä tekosyy kaivaa esiin jouluaiheisia pelejä. Paitsi että sellaisia ei juurikaan ole julkaistu, mikä on suorastaan hämmentävää. Mutta joitain sentään, ja kunnon suomalaiseen joulumielialaan sopivasti yksi niistä perustuu Jim Carreyn tähdittämään The Grinch -leffaan. Hmm, retrohenkinen, elokuvalisenssiin perustuva videopeli? Tämä ei voi olla kuin loistoteos!
Kysymys: aseta itsesi lisenssipelin kehittäjän asemaan. Olet saanut tehtäväksi kehittää ison Hollywood-tähden elokuvaan perustuvan pelin. Mikä on ensimmäinen juttu, jonka hoidatte? Tietenkin sen Hollywood-staran saaminen peliinkin, vai mitä? Niin sitä voisi helposti kuvitella, mutta selvästi Jim Carrey on ollut jo vuonna 2000 liian suuri stara johonkin videopeleihin, koska miestä ei pelissä nähdä.
Okei, on tietenkin tarkennettava, että ei Jim Carreyta myöskään elokuvassa nähty, koska hän esitti elokuvassa The Grinchiä ja vietti koko leffan maskeerattuna. Amerikkalaisen lastenkirjailija Dr. Seussin klassiseen kirjaan pohjautuva elokuva pyöri vihreän, kissamaisen Grinch-otuksen ympärillä ja Carrey toimi tämän ääninäyttelijänä. Mutta ei siis pelissä, vaikka sekin pohjautuu olevinaan elokuvaan, minkä uskoo pelin hahmomallien perusteella hyvinkin.
Lue myös: PlayStation 4 ei ole valmis eläköitymään – menestyskonsoli saa uutta pelattavaa vielä vuonna 2027!
Onkin melkoinen kulttuurishokki, kun elokuvien näköinen ja kuuloinen peli pääsee hieman vauhtiin ja Grinch avaa suunsa ja äänessä on … joku tyyppi. Joka ei oikeastaan edes yritä imitoida Carreyn esitystä tai tyyliä. Tavallaan ihan ymmärrettävää, koska ehkä jonkun B-luokan imitaattorin esitys olisi ollut vielä kehnompi kuin nyt saatu suoritus, mutta onhan tämä nyt silti vähän ikävää.
Eivätkä ne ikävät jutut suinkaan lopu vielä tähän!
The Grinch on kohtalaisen karmea peli. Siltä varalta, että koko Grinch-ilmiö ei ole tuttu — ja miksi olisi, koska kirjaa ei ole taidettu koskaan edes Suomessa julkaista, saati että se olisi yhtä suosittu kuin Yhdysvalloissa — pelin keskipisteessä on tyyppi, joka vihaa joulua. Grinch yrittää joka vuosi pilata rauhaa rakastavien kyläläisten menon pöllimällä näiden lahjat ja sabotoimalla joulujuhlat ja muut tilaisuudet. Lopuksi hän oppii läksynsä, hänen sydämensä kasvaa pari kokoa ja tämän jälkeen Grinch on hyvä tyyppi itsekin.
Peli keskittyy siihen tarinan ensimmäiseen puoliskoon, joulun pilaamiseen. Pelaajan tehtävänä olisi löytää Grinchin vekottimien piirrustukset läheisestä kylästä ja siinä sivussa turmella kyläläisten joulu. Ihan hauska idea, jonka ympärille voisi helposti rakentaa ihan kivan tasohyppelypelin. Tai, kuten nyt on tehty, aivan karmean tasohyppelypelin, jonka pelaaminen tuntuu kuin synkeältä kuolemanmarssilta.
Jokainen pelin kentästä on ladattu aivan täyteen rikottavia lahjoja ja lumiukkoja, töhrittäviä julisteita ja muuta pilaamistaan odottavaa. Tavaroiden määrä on niin valtava, että Banjo-Kazooien kehittäjiäkin hävettäisi, mutta lisäksi miljoonan esineen keräily ei ole millään tavalla hauskaa. Suurin osa tavarasta vain odottaa löytäjäänsä keskellä katua tai jonkun triviaalin tasohyppelyesteen päässä. Tai vielä yleisemmin odottaa sitä, pelaaja saa hankittua käyttöönsä jonkinlaisen uuden varusteen… tai niin ainakin oletan.
Lue myös: Hollow Knight: Silksongin ensimmäinen lisäosa paljastettiin – ja se on pelaajille täysin ilmainen
Peli kun ei selitä mitään, joten suuren osan ajasta pelaaminen tuntuu hyvin turhauttavalta. Jollekin esineelle ei voi tehdä yhtään mitään, eikä missään ole tarjolla vihjeitä siitä, mistä tarvittavan esineen voisi löytää tai mitä sen saamiseksi pitäisi tehdä. Eikä pelaaja voi tehdä muuta kuin hakata päätään seinään, koska muut pelialueet eivät aukea, ennen kuin ensimmäisen alueen on putsannut.
Mutta ei tämä vielä mitään! The Grinch on myös yksi teknisesti surkeimmista pelaamistani peleistä. Se pyörii luokattoman huonosti ja näyttää karmealta. Tämä karmea ulkoasukin on ollut kehitystiimille liikaa, sillä sen saavuttamiseksi piirtoetäisyys on suunnilleen samaa luokkaa kuin Superman 64:ssä. On hienoa katsella vaikka välianimaatiota, jossa kuvataan pelikenttää, kun kahden metrin päässä kamerasta kaikki tekstuurit katoavat ja esineet muuttuvat versioiksi, joissa on noin kolme polygonia.
Ja kuten niin usein näiden kehnojen pelien tapauksessa, karmeuden viimeistelevät kontrollit, jotka ovat uskomattoman kankeat ja turhauttavat. Vihreän antisankarimme olisi tarkoitus murskata esineitä ja esteitä Super Mario 64 -tyylisellä persjuntalla, mutta sen tähtääminen on aivan karmeaa. Hypyt jäävät miltei aina lyhyiksi tai menevät kohteen ylitse. Kameraakaan ei voi käännellä, koska peli ei tue myöhemmin PlayStation-ohjaimeen lisättyjä analogitikkuja, joten siinähän sitten arvotaan ja yritetään tähtäillä samalla kun ympärillä pyörii jotain ihmeen jouluampiaisia ja joku räkänokkainen kakara heittelee Grinchiä lumipalloilla.
Tuloksena on pelikokemus, josta on vaikea löytää mitään positiivista. On myös hyvin vaikea ymmärtää, miten Konamin kaltainen julkaisija, joka vielä vuosituhannen vaihteessa julkaisi videopelejä, eikä vain keskittynyt pyörittämään pachinko-halleja ja myymään peliensä oikeuksia mobiilikehittäjille, on pistänyt nimensä tämmöisen tortun kylkeen.
Elokuvassa — tai alkuperäisessä Dr. Seussin kirjassa — Grinch ei onnistunut pilaamaan joulua, mutta olen siitä täysin varma, että jos joku poloinen sai tämän pelin joululahjakseen 25 vuotta sitten, sen tuloksena meni pilalle joulu, uusi vuosi ja vielä syntymäpäivätkin.
Miikka Lehtonen