Kuten monet uutisia seuraavat jo todennäköisesti tiesivät, Terry Bollea otti ja kuoli heinäkuun lopussa. Siltä varalta, että tämä ei soittanut kelloja, Bollea tunnettiin paremmin taiteilijanimellä Hulk Hogan. Hogan teki varsinaisen uransa 80- ja 90-lukujen painikehissä, sillä mies oli oleellinen osa kahtakin ammattipainin suurta buumijaksoa. Hogan nousi ensin parrasvaloihin 80-luvulla WWF-promootiossa, ja taas uudelleen 90-luvun puolivälissä muutettuaan täysin tyyliään jo kuopatun WCW-promootion ykkösnimenä — joskin silloin mies kutsui itseään “Hollywood” Hulk Hoganiksi.
Tämä onkin mainio aasinsilta miehen uran toiseen puoliskoon, sillä Hogan todellakin halusi olla paljon enemmän kuin vain painistara. Mies levytti parikin hiuksia käpristävän kauheaa levyä ja yritti myös useaan kertaan murtautua Hollywoodiin ja ryhtyä näyttelijäksi. Kuten kaikki vaikka Mr. Nannyn tai Santa With Musclesin nähneet tietävät, yritykset epäonnistuivat hyvin selkeästä syystä — Hogan oli vielä kehnompi näyttelijä kuin ammattipainija.
Lue myös: Star Wars Outlaws tuodaan Switch 2:lle legendaarisen suomalaiskehittäjän toimesta
Mutta elokuvakansan tappio on tässä tapauksessa meidän voittomme, sillä Hoganin tähdittämä ja autuaan lyhytikäiseksi jäänyt Thunder in Paradise -sarja ponnahti pinnalle juuri oikeaan aikaan — niiden parin vuoden aikana, jolloin elokuva- ja TV-studiot uskoivat interaktiivisten elokuvien olevan tulevaisuuden suuri juttu.
Kyllä, tämän viikon pelimme on interaktiivinen elokuva, jonka lähdemateriaalina toimii surkea Ritari Ässä -kopio, ja jota tähdittää mies, joka oli jopa ammattipainijaksi huono näyttelijä. Ja kehtaavat vielä väittää, että videopelit eivät ole taidetta!
Thunder in Paradise oli todellakin luokattoman surkea Ritari Ässä -kopio. Yksi niistä lukemattomista, joita studiot yrittivät puskea kilpaa ulos 80- ja 90-lukujen vaihteessa. Siinä missä Ritari Ässän kulkuvälineenä toimi puhuva auto, Thunder in Paradisessa huristeltiin puhuvalla muskeliveneellä Floridan hiekkarantojen lähettyvillä. Koska Hulk Hogan rakasti nepotismia vielä enemmän kuin rasismia, mukaan oli tietenkin raahattu myös kaikki miehen parhaat saunakaverit painin maailmasta. Karmeaa, eikä edes yleensä hauskalla tavalla.
Lue myös: Elokuun PS Plus -pelit paljastettiin
Ja nyt edessä olisi siis sarjaan pohjautuva interaktiivinen elokuva, joka on sarjan hengessä tehty vetämällä kaikki mahdolliset mutkat suoriksi. Miksi vaivautua kirjoittamaan peliä varten uutta ja alkuperäistä tarinaa, saati sitten kuvaamaan uutta materiaalia? Siinähän menisi aikaa ja se vaatisi vaivaa! Sen sijaan peli koostuu sarjan kahdesta viimeisestä jaksosta, jotka on leikelty palasiksi. Pelaaja katselee muutaman minuutin pätkiä TV-sarjasta ja sitten — kuinkas muuten — pelaa uskomattoman huonoa valopyssyräiskintäpeliä.
Peli on jaettu kolmeen osioon, joista ensimmäisessä pelaaja ohjastaa Thunder-veneen tykkejä ja puolustaa sitä joka puolelta sinkoilevilta ohjuksilta, kun taas kahdessa muussa osiossa ammuskellaan kulisseista esiin hyppeleviä pyssymiehiä. Pelikokemus on karmea, koska vaikeustaso on aivan naurettavan korkea. Viholliset hyppäävät esiin, ampuvat ja palaavat taas suojaan muutamassa sekunnin murto-osassa ja usein tekevät näin vielä kahden, kolmen tai neljän vihollisen ryppäissä. Jopa hiirellä pelattuna tämä tuntuu aivan hirveältä, enkä halua edes kuvitella, miltä pelaaminen tuntuisi CD-i:n ristiohjaimella. En olisi yllättynyt, jos pelin läpäiseminen olisi itse asiassa ollut CD-i:llä mahdotonta.
On peliä varten toki hieman uutta sisältöäkin tehty, sillä Hulk Hogan ja sarjan toinen päähenkilö ilmestyvät vähän väliä ruudulle haistattelemaan pelaajalle, koska tämä ei pelaa tarpeeksi hyvin. Ratkaisu tämäkin. Itse en ehkä olisi lähtenyt dissaamaan pelaajaa, joka oli maksanut ihan liikaa minun kamalasta pelistäni eikä välttämättä ollut kovin tyytyväinen ostokseensa, mutta kukin tyylillään.
Thunder in Paradise on kamala peli, ei siitä pääse mihinkään. Ja kuinka ollakaan, satuin vielä pelaamaan sitä kamalinta mahdollista versiota. Pelin alkuperäinen CD-i-versio sentään näytti kelvolliselta, koska se hyödynsi konsolin aikanaan vallankumouksellista videopakkausteknologiaa, joka vaati erillisen fyysisen purkumoduulin ostamista. Ja tätä moduulia ei tietenkään ole vielä emuloitu missään muodossa, joten CD-i-versiota ei voi pelata kuin alkuperäisellä konsolilla.
Mutta onneksi — kuvitelkaa tuohon ympärille suuret lainausmerkit — pelistä julkaistiin myös DOS-versio, joka toimii pienen tappelun jälkeen useammallakin emulaattorilla. Ongelma tosin on se, että DOS-version video on laadultaan aivan karmeaa suttua ja näin edes se pelin… no, meinasin sanoa “hyvä” puoli, mutta ei nyt sentään liioitella. Pelin vähiten surkea puoli? No, sekin vesittyy täysin. Ja näin tuloksena on aivan luokaton pannukakku.
Toisaalta se jos mikä on ehkä mitä sopivin muistokirjoitus Hulk Hoganille, joka omisti viimeiset pari vuosikymmentä elämästään rasismille, seksismille ja häpeilemättömälle Donald Trumpin hännystelylle, pilaten näin maineensa rippeetkin.
Miikka Lehtonen