EA Sportsin NHL-pelisarja nauttii yhä myös Suomessa valtavasta suosiosta, ja miksipä ei – ei lätkänhimoisilla pelaajilla ole kauheasti vaihtoehtojakaan. Vielä vähemmän niitä vaihtoehtoja oli tarjolla 90-luvun puolivälissä, jolloin EA:n vuotuinen peli oli se ainoa keino päästä nauttimaan virtuaalilätkän riemusta.
Vuosikymmenen alkuvuosien ajan kaikki sujui vielä hyvin. EA:n lätkäpelit olivat hyvin yksinkertaisia, että ne muistuttivat oikeaa urheilulajia ja sen taktiikoita vain satunnaisesti ja vahingossa, mutta pelattavuus oli sen verran toimivaa, että mekin pelasimme aikanaan kaveriporukan kanssa Änäreitä aivan jatkuvalla syötöllä.
Lue myös: PS5 saa uudet räväkät neonväriset konsolikuoret ja DualSense-ohjaimet
Vuonna 1995 touhu kuitenkin muuttui, sillä kehittyvä teknologia työnsi pelien maailmaa kohti 3D-grafiikkaa ja sitä myöten joku sai EA:lla kuningasidean: tehdään 3D-grafiikalla toteutettu NHL-peli. Ja tehdään siitä realistinen!
Hyvät naiset ja herrat, tervetuloa katastrofiin, jonka nimi on NHL ’96.
Tässä kohtaa on syytä tarkentaa, että kun puhun NHL ’96:sta katastrofina, puhun tietenkin sen PC-versiosta. EA julkaisi vielä 90-luvun loppupuolelle saakka myös 2D-versiot lätkäpeleistään 16-bittisille konsoleille, ja ne jatkoivat sitä yksinkertaisen mutta viihdyttävän arcade-lätkän tarjoilua loppuun saakka. Uuden sukupolven konsolien, sekä PC:n, versiot taas yrittivät lähteä jahtaamaan 3D:n loistoa karmein tuloksin.
Vaikka 3D-pelejä oli toki vuonna 1995 kehitetty ja julkaistu jo jokusen vuoden ajan, teknologia oli silti vielä lapsenkengissään. Pelimoottorien kehitys oli täysin jokaisen kehitystiimin vastuulla, mikä tietenkin hankaloitti asioita entisestään. 3D-moottorien kehittäminen on vaikeaa ja jos homma ei mene aivan nappiin, tuloksena on peli, joka näyttää karmealta ja pyörii luokattoman huonosti. Näin kävi myös NHL ’96:n tapauksessa.
Olin itse saanut aikanaan juuri älyttömän tehokkaan pelikoneen, jolla vanhemmat lahjoivat minut muuttamaan tutuilta kotiseuduilta Kaarinan rajamaille, mutta edes vuoden 1995 huipputason PC-rauta ei pystynyt pyörittämään NHL ’96:tta pehmeästi. Grafiikat olivat hirveää pikselimössöä, mutta siitä huolimatta peli pyöri välillä diaesityksen vauhdilla.
Voin vain kuvitella, miten karmea kokemus oli vaikka jonkun perustason marketti-PC:n omistajalle – ja tämä yleisö kuitenkin oli juuri se suuri massa, jota EA on urheilupeleillään aina tavoitellut.
Lue myös: PlayStationin vuoden 2025 pelatuimmat pelit paljastettiin – arvaatko mitä pelattiin eniten?
Tämä oli tietenkin jo yksistään kohtalokas isku pelille, mutta unohdetaan se hetkeksi. Nykyajan pelikoneista löytyy eksponentiaalisesti enemmän tehoa ja emulaattorit antavat valjastaa hevosvoimat NHL ’96:n pyörittämiseen. Joten onko peli vihdoin, miltei 30 vuoden odotuksen jälkeen hyvä lätkäpeli?
No ei helv—
NHL ’96:n surkeus ei tosiaan rajoitu vain tekniseen kehnouteen, vaikka tökkivä teknologia toki värittää koko karmeaa kokonaisuutta. Monen muun varhaisen 3D-pelin tavoin aivan kaikki on nimittäin vedetty aivan päin mäntyä. Niinkin perustason jutut, kuin kamerakulmat, on sössitty täysin, eikä kamera pysy kiekon mukana lainkaan, vaikka käyttäisi mitä pelin enemmän tai vähemmän hyödyttömistä näkymistä.
Jälleen, tämä olisi jo yksistään aika fataali ongelma urheilupelille, mutta ei siinä vielä kaikki! Pelattavuuskin kun on aivan karmeaa! Siirtymä 3D-grafiikkaan kun olevinaan toi mukanaan myös aiempaa realistisempaa kiekkoa, mutta totuus on aivan toisenlainen. Tiimikaverit eivät ymmärrä mitään edes lätkän perusteista, vaan seisovat tumppu suorana milloin missäkin. Näin hyökkäyskuvioiden pyörittämisestä ei tule yhtään mitään. Mutta ei silti, että niitä nyt kauheasti täytyisi edes pyörittää, koska maalin edestä ammuttu one-timer uppoaa verkkoon ihan yhtä todennäköisesti kuin keskialueelta heitetty roikkukiekko.
Kun pelaajan tiimikaveritkaan eivät ymmärrä mitään lätkästä, niin ei toki ymmärrä tekoälykään. Vaikeustason muuttaminen ei tee siitä yhtään parempaa vastusta, vaan ainoastaan muuttaa niitä pelin taustalla pyöriviä numeroita aina vain pelaajalle epäedullisemmiksi, jolloin yllättäen vastustajan keskialueelta heittämät roikut uppoavat Patrick Royn selän taakse noin 50%:n todennäköisyydellä. Huikeaa.
Kokemuksen viimeistelevät aivan järkyttävän surkeat kontrollit, joiden parissa se Hannu Jortikan legendaarinen ”miten voi metrin syöttö mennä kolme metriä ohi?”-kommentti pyörii mielessä usein.
NHL ’96 on surkea peli, eikä sen surkeus ole mikään 30 vuoden kehityksen mukanaan tuoma paljastus. Se tiedettiin surkeaksi jo aikanaan, enkä muista kovin monta yhtä karvasta peliaiheista pettymystä kuin ensimmäisen peli-iltani sen parissa. Escape From Monkey Island, joka sattumalta oli myös yritys siirtää rakastettu 2D-pelisarja 3D-aikakauteen, nousee samalle tasolle, mutta sen jälkeen on aika hiljaista.
Eikä se tahti valitettavasti siitä aivan hetkeen parantunut, sillä NHL ’96 aloitti EA:n lätkäpelien kehnon aikakauden, jossa ainoa merkittävä parannus aiempiin peleihin oli grafiikan puolella. Pelattavuus oli karmeaa vuosien ajan, eikä parantunut ennen kuin EA antoi kehitystiimille vapauden pistää koko roska uusiksi Xbox 360 -aikakaudella. Sitä saatiinkin sitten odottaa noin vuosikymmenen ajan.
Oliko pelissä mitään positiivista? No, sen verran edes voin sen puolesta sanoa, että vuonna 1995 NHL-matsien näkyvyys oli Suomessa niin vähäistä, eikä lapsenaskeleitaan ottavasta netistäkään vielä löytynyt edes juuri videota matseista, että pelin alussa nähtävä suttuinen videointro, jossa oli komeita torjuntoja ja taklauksia NHL-peleistä, tuli katsottua pariinkin kertaan.
Mutta ehkä se ei ollut ihan 50 euron arvoista.
Miikka Lehtonen