Nintendon legendaariselle kahdeksanbittiselle NES-pelikonsolille julkaistiin satoja pelejä, joiden joukkoon mahtui tietenkin paljon kaikkien aikojen klassikkopelejä, paljon mitäänsanomattomia julkaisuja, sekä luonnollisesti myös aivan karmeaa roskaa.
Monien pelien surkeus yllätti pelaajat jo aikanaan, koska kaikkien virallisten NES-pelien kannessa koreili se kuuluisa kultainen leima, jonka mukaan pelin laadun takasi Nintendon suorittama tarkistus ja virallinen hyväksyntä. Oikeastihan tämä tarkistus vain piti huolen siitä, että peleihin ei päässyt mitään Nintendon moraalikäsitystä loukkaavaa sisältöä, eikä itse pelin laadulla ollut paljon väliä — kunhan peli nyt yleensäkään toimi.
Oikein mainio esimerkki tästä prosessista ja sen epäonnistumisista on vaikka vuonna 1988 julkaistu Dr. Jekyll and Mr. Hyde, joka todellakin kävi prosessin läpi. Siitä leikattiin sisältöä, se sai hyväksynnän, ja tuloksena on yksi alustan surullisenkuuluisimmista ja huonoimmista peleistä.
Juuri äsken pelin kokeneena on vaikea uskoa, että Dr. Jekyll and Mr. Hyde ei ole vaikka Colour Dreamsin tai jonkun muun lisenssoimatonta roskaa tehtailleen firman tuotos, vaan siitä vastaa niinkin arvostettu firma kuin Bandai. Peli perustuu Robert Louis Stevensonin klassikkokirjaan, jossa kaikin puolin asiallinen brittiherrasmies muuttuu välillä brutaaliksi ja kulttuurittomaksi herra Hydeksi. Kirjalla oli paljonkin sanottavaa ajan kulttuurinormeista ja niiden rikkomisesta, mutta on tunnustettava, että en muista sen sisältäneen paljonkaan tasohyppelyä tai nyrkkitappeluita demoneita vastaan. Muisti varmaan pätkii ja ne olivat todennäköisesti keskeisiä kirjan elementtejä, koska Bandain tyypit ovat tehneet sen pohjalta pelin, jossa ei paljon muuta tehdäkään.
Lue myös: Far Cry kääntyy Disney Plus -sarjaksi
Kyllä, Dr. Jekyll and Mr. Hyde on yhdistelmä tasohyppelyä ja turpasaunaa. Pelaaja ohjastaa titulaarista tohtori Jekylliä, jonka täytyisi kulkea laboratoriostaan Lontoon toisella puolella odottavaan kirkkoon, päästäkseen omiin häihinsä. Tämä on kuitenkin hyvin haastavaa, koska Lontoo tuntuu muuttuneen Mad Max –henkiseksi postapokalyptiseksi helvetiksi, jossa vaarat vaanivat joka kadulla. Tohtori Jekyll on käytännössä puolustuskyvytön, joten pelaajan tehtävänä on vain väistellä kiviä ammuskelevia kakaroita, haukkuvia koiria, vatsavaivoista kärsiviä ja konekiväärin tahdilla niskaan paskovia lintuja, sekä joka puolella viliseviä pomminheittäjiä.
Henkensä ohella tohtori Jekyll voi myös menettää hermonsa, sillä vaikka viholliset eivät suoraan vahingoitakaan häntä, kaikki vastoinkäymiset nostavat Jekyllin vihamittaria ja kun se täyttyy, hän muuttuu herra Hydeksi ja siirtyy Lontoon painajaismaiseen — tai vielä painajaismaisempaan — versioon tappelemaan demoneita vastaan. Ideana olisi, että jokainen murhattu demoni laskee Hyden vihaa ja kun vihamittari on taas nollassa, tohtori ottaa vallan ja matka voi jatkua. Mutta jos ei saa mittariaan täytettyä ennen kuin Hyde kulkee paikkaan, jossa Jekyll menetti hermonsa, tämä kuolee välittömästi ja peli päättyy.
Lue myös: Stranger Things saapuu jälleen Dead by Daylightiin
Kuulostaako hauskalta? Tai edes loogiselta? Voin kertoa, että kankeasti ohjautuvasta pelistä on hauskuus kaukana, eikä sen säännöistäkään oikein meinaa ottaa selvää, koska peli tai edes sen sääntökirja eivät viitsi selittää oikein mitään. Väittäisinkin, että puskista pelin pariin hyppäävä ei saa kuin turhautumista ja hämmennystä, kun käsittämättömät kuolemat seuraavat toisiaan. Jouduin itsekin pistämään pelin paussille puoleksi tunniksi ja lukemaan jos jonkinlaisia nettikeskusteluja ymmärtääkseni, mitä hittoa pelissä tapahtuu ja miten sitä pelataan. Niiden jälkeenkään en lopulta päässyt pelissä kovin pitkälle, koska vaikeustaso on aivan naurettava. Kontrollit ovat todellakin aivan karmeat, osumatunnistus tökkii jatkuvasti ja kaikki pelin viholliset on tehty laserin tarkkuudella mahdollisimman ärsyttäviksi.
Tuloksena on peli, joka on monen mielestä kätketty jalokivi, minun mielestäni taas täyttä roskaa. Joten miten ihmeessä tällainen paske sai Nintendon virallisen hyväksynnän?
Lue myös: Huhu: Nintendo Switch saa pian ensimmäisen Call of Duty -pelinsä
Kuten jo tuli mainittua, Nintendon hyväksyntä ei tosiaan ottanut mitenkään kantaa pelin laatuun, vaan enemmänkin sen sisältöön. Myös Dr. Jekyll and Mr. Hyde joutui sensurien tähtäimeen, mutta ei toki sen takia, että peli on miltei pelikelvotonta roskaa. Ehei. Alkuperäinen japanilaisversio kun sisältää pari kenttää, joissa pelaaja voi kohdata prostituoidun, joka rahaa vastaan palauttaa pelaajan kestopisteitä viemällä tämän kotiinsa. Tämä oli kuitenkin Nintendon hyväksyjille liikaa, joten Bandai päätti ottaa varman päälle ja poisti kentät kokonaan pelistä.
Niinpä pelin länsimaalainen versio on objektiivisesti huonompi teos kuin alkuperäinen, koska originaalin kuuden kentän sijaan länsimaisessa versiossa pelataan samoja kenttiä useampaan kertaan. Joku voisi kysyä, miksi Bandai ei vain poistanut mystistä naista pelistään tai korvannut tätä hodarikauppiaalla muiden Nintendon sensuroimien pelien hengessä. Tähän minulla ei sitten olekaan enää vastausta. Mystisiä ovat Bandain tiet!
Lue myös: Herää, kulta! NESin karmein peli löytyi vihdoin!
Dr. Jekyll and Mr. Hyde on vuosien varrella saanut itselleen ansaitusti legendaarisen maineen. Olin itse jotenkin onnistunut missaamaan sen täysin ja olisin todennäköisesti elänyt vielä pitkään autuaan tietämättömänä sen surkeudesta, ellei Jens olisi Pelaajan Facebook-sivustolla vihjaissut sen olemassaolosta.
Niin karmea kuin peli onkin — ja se on todellakin hyvin karmea — olen silti iloinen siitä, että pelasin sitä vihdoin. Olen useasti pohtinut, että huonoin juttu, mitä peli voi olla, on tylsä. Oikealla tavalla huono peli voi olla kiinnostava ja pelaamisen arvoinen jo puhtaasti sen takia, että sen surkeus on hauskaa tai edes erikoista. Dr. Jekyll and Mr. Hyde todellakin kuuluu tähän ryhmään ja nyt haluaisin lukea yksityiskohtaisen selostuksen siitä, miten hitossa Bandain kehittäjät ottivat syötteenään Robert Louis Stevensonin kirjan ja päätyivät tekemään siitä tämän pelin.
Miikka Lehtonen
