Etsi
Mahdollisuutta ottaa omia kuvakaappauksia Xbox Onella joudutaan odottamaan ensi vuoteen asti. Xboxin kehittäjät ovat kuitenkin jo kovaa vauhtia työskentelemässä ominaisuuden parissa.
Microsoftin peliosaston kerrotaan yltäneen oivalliseen tulokseen viimeisimmän vuosineljänneksen aikana.
Dead or Alive 5: Last Round tutustuttaa Xbox One- ja PlayStation 4 -pelaajat DoA-mätkeeseen helmikuussa.
Microsoftin kokeellinen osasto on kehittänyt ääniohjattavan yhteistyöstrategiapelin Xbox Onelle.
NBA Live 15 -pelin Xbox One -demottajat saavat enemmän pelattavaa kuiin PS4-testaajat.
Uuden konsolisukupolven NHL 15 sai jälleen joukon vanhoista peleistä tuttuja ominaisuuksia päivityksessä.
Xbox Onen arvioidaan yltäneen kuukauden myynneissä PS4:n ohi vasta toista kertaa konsolien julkaisun jälkeen.
Tetris Ultimaten 3DS-versio nähdään sittenkin ennen kotikonsoleille, pc:lle ja PlayStation Vitalle saapuvaa versiota. 3DS-peluu alkaa marraskuussa
Lionhead Studiosin Fable Legends -moninpelin suljettu betatesti käynnistyy tällä viikolla Xbox Onella.
The Wolf Among Usin uuden sukupolven versiot on päivätty yhdessä pelin fyysisten versioiden kanssa.
Activision tarjoaa pelaajille mahdollisuuden hankkia Call of Duty: Advanced Warfare yhdellä ostoksella sekä vanhalle että uudelle konsolisukupolvelle.
Eilen rapakon takana ilmestyneen NBA 2K15:n uuden konsolisukupolven kasvoskannaus toimii vähemmän mallikkaasti.
Tuore Xbox-yksinoikeus Forza Horizon 2 on päässyt videovertailuun, jossa selvitetään kuinka Xbox 360 -versio pärjää isoveljensä rinnalla.