Etsi
Turn 10 Studiosin tuorein ajopeli Forza Horizon 3 on myynyt maailmalla jo yli 2,5 miljoonaa kappaletta.
Brittikehittäjä Playground Games jatkanee vielä tulevaisuudessakin Forza-sarjan parissa. Parhaillaan se rakentaa kuitenkin myös kokonaan toista studiota toisenlaisia pelejä varten.
Microsoft harkitsee edelleen virallisen hiiren ja näppäimistön tukemista Xbox Onella.
Microsoft poistaa Xbox Onen uusimmassa konsolipäivityksessä laitteen alkuajoista mukana olleen Snap-toiminnon.
Uutisia, kommentteja ja Sonyn studiosulkuja viikolta 2.
PlatinumGames on julkaissut virallisen lausunnon Scaleboundin peruuntumista koskien. Myös ohjaaja Hideki Kamiya on samalla kommentoinut tapahtumaa.
PlatinumGamesin Scalebound on saattanut jo pidempää elää kehityshelvetissä. Näin kertovat uusimmat huhut, joiden mukaan peli on pahimmassa tapauksessa saattanut joutua jo myös peruutetuksi.
Valve on listannut, mitkä tuotokset tienasivat eniten vuonna 2016 Steamissa. Mukaan mahtuu 99 peliä ja yksi ohjain.
Mojangin työstämä Minecraft loikkaa Fallout-teemaisiin maisemiin ihan lähitulevaisuudessa.
Age of Empires II HD:n kolmas laajennus on vahvistunut. Ja se julkaistaan vielä ennen joulua!
Gears of War 4:n moninpelikarkelot laajenevat piakkoin kahdella uudella kartalla.
Forza Horizon 3:n aurinkoiset maisemat käyvät vilpoisemmaksi pelin ensimmäisessä suuremmassa laajennusosassa.
Peter Molyneuxilla ei olisi mitään sitä vastaan, että miehen kehittämä Fable-sarja saisi jatkoa.