Etsi
Viikonlopun kunniaksi Pelaajan tammikuun lehti on tarjouksessa. Nappaa viimeisin numero iOS:lle alle eurolla!
Applen iOS-laitteet saavat asettta erilaisemman Final Fantasy -pelin.
Vuoden 2012 parhaaksi lautapeliksi valittu Eclipse saapuu pian myös iOS:lle.
Legendaarinen SkiFree on julkaistu iOS:lle.
Ensimmäisen persoonan räiskintäpelin sijaan kyseessä on kuitenkin ylhäältä kuvattu, strategiahenkinen toimintapeli, joka muistuttaa enemmän tornipuolustusta kuin puhdasta räiskintää.
Theatrhythm Final Fantasy loikkasi iOS-laitteille, joskin hieman uudistuneessa muodossa
King Oddball -peli laajeni ja näin sen kehittäjä laittoi pystyyn myös erikoisen kilpailun.
Kaikki ei mennyt nappiin Baldur's Gate: Enhanced Editionin kanssa ja näin osa pelin versioista näyttää lykkääntyvän.
Grand Theft Autojen mobiilijulkaisut jatkuvat joulukuussa.
Juhlavuoden kunniaksi iOS ja Android -alustoille julkaistava Vice City sai julkaisupäivän.
Nintendo jatkaa tuoreempien aluevaltauksiensa parissa.
Peter Molyneuxin sosiaalinen koe kantaa jo hedelmää.
Stan Leen kynäilemä Verticus nähdään tulevalla viikolla.