Pohjois-Suomen suurin verkkopelitapahtuma Vectorama järjestetään jälleen Oulussa 7.–10.6. Tapahtuma-areenana ensi kesänä toimii Ritaharjun monitoimitalo. Torstai-iltapäivästä sunnuntaihin katkeamatta kestävään tapahtumaan odotetaan noin 400 pelaamisesta kiinnostunutta kävijää. Vectoraman liput myydään pääosin ennakkoon tapahtuman www-sivujen kautta, ja lipunmyynti kesän tapahtumaan on jo aloitettu.

Vectoraman kohderyhmänä ovat kaiken ikäiset pelaamisesta kiinnostuneet henkilöt. Tapahtuman tarkoitus on hauskanpito ja yhdessäolo pelaamisen merkeissä. Ohjelman pääpaino on perinteisesti tietokonepeleissä, mutta vuosien saatossa mukaan on tullut myös muuta toimintaa konsolipeleistä mölkkyyn ja tanssipeleihin.

Vectoramassa järjestetään myös erilaisia kilpailuja ja turnauksia tietokone- ja konsolipelaamisessa, tällä kertaa mm. Counter-Strike: Source, StarCraft 2 sekä Tekken 6 -peleissä.

Vectorama on järjestetty vuosittain Oulussa vuodesta 2000 lähtien. Tapahtuma on kasvanut alun 40 hengen tapahtumasta 350–400 osallistujan tapahtumaksi. Vectorama on Pohjois-Suomen suurin verkkopelitapahtuma ja yksi Suomen suurimmista pelaamiseen keskittyvistä ”laneista”.

Vectorama-tapahtuman 2012 järjestävät yhteistyössä Vector – Suomen verkkopeliyhdistys ry ja Oulun kaupungin nuorisopalvelut.

Lisätietoja tapahtumasta saa tapahtuman verkkosivuilta osoitteesta www.vectorama.info tai Facebook-ryhmästä.