Telltalen veteraaneista koostuvan AdHoc Studion valintavetoinen Dispatch-tarinaseikkailu on vedonnut pelaajiin mukavasti, sillä tuore peli on myynyt yli miljoona kappaletta.

Lue myös: Telltale-veteraaneilta uutuuspeli – pääosassa Breaking Bad -tähti

Dispatch yhdistelee supersankariteemaa tarinaan vaikuttavilla päätöksillä tuettuun työpaikkakomediaan. Pelaajan tehtävänä on johtaa epäjohdonmukaista sankaritiimiä ja hallinnoida, kuka sankareista hoitaa kulloinkin vastaan tulevat hätätilanteet. Samalla päästään selvittelemään henkilökohtaisia suhteita ja politikointia sekä etenemään sankarin uralla.

PS5:lle ja PC:lle saatavilla oleva peli hyödyntää Telltalen teosten, kuten The Walking Deadin, tapaan episodipohjaista toteutusta. Peli koostuu yhteensä kahdeksasta jaksosta, joista kaksi ensimmäistä ilmestyi 22. lokakuuta. Viimeiset kaksi jaksoa julkaistaan huomenna 12. marraskuuta.

Los Angelesissa toimiva studio ilmoitti hiljattain myyntien virstanpylväästä somepalvelu X:n julkaisussaan.

– Kaksi päivää. 80 miljoonaa myytyä kappaletta. Olisihan se ollut kiva. Myimme silti miljoona peliä kymmenessä päivässä. Se on silti aika hyvin, studio toteaa humoristisesti.

Studion perustajat Nick Herman ja Pierre Shorette myöntävät Skill Upin Friends Per Second -podcastissa, että heidän ”pitää vähintäänkin harkita pelisarjan toista kautta”. Samalla Shorette toteaa, että ”koko aihe oli kysymysmerkki vielä kolme viikkoa sitten” Dispatchin ensimmäisen episodin ilmestymisen aikaan.  

Pelaajat ovat viihtyneet Dispatchin parissa, sillä PC-version käyttäjäarvostelut ovat tällä hetkellä ”ylivoimaisen myönteiset”.

Lähde: Push Square, AdHoc Studio, Push Square, Skill Up

Lue myös: GTA 5:n tarinallinen lisäosa oli ”puoliksi valmis” Rockstarin keskeyttäessä sen kehityksen

Lue myös: Sonyn ja Nintendon yhteistyössä toteuttaman Zelda-elokuvan kuvaukset alkoivat Uudessa-Seelannissa

Lue myös: Skyrimin pääsuunnittelija kertoo yllättyneensä pelaajien hullunkurisesta tempusta – huiman suosion saanutta kikkaa ei kehitysvaiheessa edes kokeiltu