ArmA-pelisarjasta tunnetun Bohemia Interactiven työntekijät Ivan Buchta ja Martin Pezlar pääsevät viimein vapauteen. Tähän mennessä miehet ovat ehtineet viettää kreikkalaisessa vankilassa vakoilusta epäiltyinä yli 120 päivää.
Miehistä kumpainenkin vapautetaan 5 000 euron takuita vastaan. Maksun jälkeen heidän on kerrottu olevan vapaita matkustamaan takaisin kotimaahansa Tšekkiin.
Kaksikkoa on uhannut pahimmillaan peräti 20 vuoden vankeustuomio. Heidät pidätettiin viime syyskuussa Límnosin saarella, jossa heidän on kerrottu kuvanneen sotilastukikohtia. Miesten uskottiinkin alkujaan olleen saarella hakemassa materiaalia lähes valmista ArmA III -peliä varten, mutta Bohemian mukaan he olivat saarella kuitenkin vain lomalla ja käyttäytyivät myöskin kuin mitkä tahansa muutkin turistit.
DayZ-menestymodin luonut Dean Hall on erityisesti ehtinyt ilmaisemaan jo tyytyväisyytensä tilanteeseen. Hänen mukaan DayZ ei olisi koskaan edes syntynyt ilman Ivania.
Vapautus ei tarkoita vielä loppua tapaukselle. Vakoilusyytteiden käsittelyn seuraavista ajankohdista ei kuitenkaan ole vielä varmuuttaa, sillä Kreikkaa on vaivannut tuomarien lakko.
Lähde: Eurogamer, Helpivanmartin.org