Tältä näyttäisi tosielämän GTA 6 – YouTube-käyttäjä loi pelin trailerin kuva kuvalta uusiksi

Ihailtavaa taiteellista panostusta!

13.4.2024 17:30

Kuumeisesti odotettu GTA 6 -videopeli sai ensimmäisen virallisen trailerinsa viime vuoden lopulla. Nyt YouTube-käyttäjä Andrew Levitt on luonut yhdessä ystäviensä kanssa oman tosielämän versionsa tuosta mainospätkästä.

Levitt pakkasi kuvauskamppeensa ja suuntasi Miamiin, Floridan osavaltioon, joka toimii pelissä nähtävän Vice Cityn innoittajalokaatioon. Siellä he kuvasivat yli 30 kohtausta omaa traileriaan varten; välineinä heillä oli mukanaan perinteisemmän kameran lisäksi myös drone laajempia ilmakuvia varten.

Hän kertoo kulissien takaisella videolla löytäneensä suurimman osan kuvauspaikoistaan käyttämällä virallisella trailerilla nähtyjä aitoja rakennuksia maamerkkeinään. Klippejä käytiin kuvaamassa videota varten muun muassa hiekkarannalla, veneellä kaupungin ulkopuolella, Florida Keys ja Everglades -alueilla sekä strippiklubilla.

Trailerijäljitelmän Florida-osuuksien kuvaamiseen Levittillä kului ystävänsä kanssa viikon verran. Kotonaan San Josessa hän jatkoi kuvauksiaan vielä muutaman kohtauksen verran tyttöystävänsä ja äitinsä avustuksella.

Alla Levittin ja Rockstarin versiot GTA 6:n trailerista sekä Levittin making of -video projektistaan.

Lisää luettavaa