Konamin suositut Silent Hill -kauhupelit ovat saamassa kolmannen elokuvasovituksen. Nyt Return to Silent Hill -niminen tuleva valkokangaspätkä on myös paljastanut ensimmäisen kuvan Pyramid Head -hahmostaan.

Pyramid Head nähdään pimeällä, karulla käytävällä vääntyneiden kaltereiden takana. Kädessään hahmo pitelee tunnuksenomaista asettaan: suurta miekkaa. Kuva paljastettiin Cannesin elokuvajuhlilla, jossa tulevaa kauhuelokuvaa esiteltiin ensimmäistä kertaa.

Ikonisen pahiksen paluu käy järkeen, sillä Return to Silent Hill adaptoi vuonna 2001 päivänvalon nähneen Silent Hill 2 -pelin tapahtumia; Pyramid Head esiteltiin pelikansalle ensi kertaa kyseisen nimikkeen puitteissa.

Uutuuselokuvan ohjauksesta vastaa ranskalainen Christophe Gans. Myös vuoden 2006 alkuperäinen Silent Hill -elokuva on hänen kädenjälkeään. Elokuva tulee toimimaan sekä jatkona aiemmille Silent Hill ja Silent Hill: Revelation -elokuville että elokuvafranchisen uudelleenkäynnistyksenä.

Kauhutarinaa päätähdittävät Jeremy Irvine ja Hannah Emily Anderson.

Return to Silent Hill on jälkituotantovaiheessaan, mutta sen ensi-ilta-ajankohta ei vielä toistaiseksi ole tiedossa.

Ensimmäisen uuden Pyramid Head -kuvan pääsee vilkaisemaan alla olevan julkaisun tai lähdelinkin kautta. Alla myös edellisten elokuvien trailerit.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa