Star Wars Outlawsin luova johtaja Julian Gerighty sanoo olevansa hieman pettynyt elokuun lopussa julkaistun pelin saamaan kriittiseen vastaanottoon.
Avoimen maailman seikkailupeli on tällä hetkellä kerännyt arvosteluiden kokoamiseen keskittyvällä Metacritic-sivustolla 75 pisteen keskiarvon Xbox Series X/S:llä ja 76 pisteen keskiarvon PS5:llä ja PC:llä.
Ubisoft Massivella työskentelevä Gerighty kertoo GamesRadarin haastattelussa, että hän olisi toivonut arvioiden olevan hieman korkeampia.
– Epäilen hieman Metacritic-arvosteluja. Tietenkin lehdistön ja kriitikoiden tunnustus on meille erittäin tärkeää, mutta pelaajat ovat todella ymmärtäneet, mitä olemme saaneet aikaiseksi, Gerighty toteaa.
Gerightystä kehitystiimi on kokenut tekoprosessista ”ylpeyden, onnellisuuden ja saavutuksen tuntemuksia”. Pelin hiominen ei jää hänen mukaansa nykyasteelle.
– Tämä on peli, jota miljoonat ihmiset tulevat pelaamaan vuosia ja vuosia, emmekä koskaan lopeta sen parantamista. No, se on valhe, sillä todennäköisesti lopetamme tulevaisuudessa pelin parantelun, mutta tällä hetkellä en ajattele tekevämme niin, Gerithy pohtii.
Nähtäväksi jää, miten Gerithyn lupailema parantelu näkyy Star Wars -seikkailun parissa lähitulevaisuudessa.
Lähde: Video Games Chronicle