Hyvin Dark Souls -henkisen Lords of the Fallenin tehnyt Deck13-studio on varoen paljastanut uuden pelin. Lords of the Fallenin jatko-osan ohella pelitalossa valmistellaan parhaillaan myös roolipeliä The Surge, jota kehitellään niin Xbox Onelle, PlayStation 4:lle kuin myös pc:llekin vuodeksi 2017.
Deck13:n kotisivujen mukaan The Surge on dystopiseen scifi-tulevaisuuteen sijoittuva täysin uusi nimike, jonka on tarkoitus tarjota koettavaksi innovatiisia taistelujärjestelmiä. Hehkutuksia saa osakseen myös pelin hahmonkehitysjärjestelmä, jota kuvaillaan omintakeiseksi kokonaisuudeksi, joka sitoutuu vahvasti osaksi pelin tiukkaa toimintaa.
The Surgen on julkaisemassa Focus Home Interactive ja siitä on tarkoitus kuulla lisää elokuun Gamescom-messuilla. Ensimmäisen taidekuvan pelistä voi katsastaa kokonaisuudessaan ohesta.
Myös Lords of the Fallen 2:een liittyen on hiljattain kuulunut uutisia. Alkuperäisen pelin vastaava tuottaja Tomasz Gop on kertonut nimittäin jättävänsä projektin taakseen. Aiemmin muun muassa The Witcher -sarjan yhtenä tuottajista toiminut Gop ei ole kuitenkaan kertonut syytä päätökselleen.
Peliin liittyen pelisivusto Eurogamer Poland on kuitenkin saanut hiljattain tiedon julkaisija CI Gamesilta, että tavoitellakseen aiempaa suurempaa yleisöä pelilleen, on Lords of the Fallenin jatko-osa ottamassa edelliseen osaan nähden huomattavasti tarinavetoisemman lähestymistavan. Pelin kerronnasta vastaamaan onkin otettu mukaan nyt Guild Wars -sarjan käsikirjoituksen parissa aikoinaan muun muassa vaikuttanut Jess Lebow, kun taas Full Spectrum Warrioria käsikirjoittamassa ollut Paul Robinson ottaa pelin luovan vetäjän roolin haltuunsa.
Kaksikosta molemmat ovat tehneet työtä myös ensi vuodelle tähdätyn Sniper: Ghost Warrior 3:n parissa. Lords of the Fallen 2:n varsinainen tuotanto onkin alkamassa vasta nyt loppuvuodesta.