Retrosunnuntai uudistuu ensi viikolla, joten vedetään tämän ”viimeisen kerran” kunniaksi vähän monipuolisempaa settiä. Esittelyssä Nintendon valopyssyt, Zapper ja Super Scope.
Käsiteltäessä valopistoolipelejä, on yksi peli, jota ei vain voi ohittaa: Duck Hunt (1984, Japanissa). Valopistoolien historia tosin ulottuu peräti 1930-luvulle asti, jolloin ensimmäiset alkeelliset ”arcade-räiskinnät” ilmestyivät. Kotikonsolien ensimmäinen valopyssy taas nähtiin jo kaikkien aikojen ensimmäisellä konsolilla, Magnavox Odysseylla 1970-luvun alussa.
Kuten monen muunkin asian suhteen, vasta 8-bittinen Nintendo teki valopyssyistä koko kansan hupia. Monelle sana valopyssy tuokin mieleen NESin ikonisen oranssin valopyssyn (vaikka alkuperäinen malli olikin harmaa).
Japanissa taas pyssy ei ollut niin futuristisen tyylitelty, vaan se näytti realistiselta pistoolilta. Japanin NESin eli Famicomin pyssyn nimi oli Beam Gun.
Metsästyskausi alkaa
Tosin näyttipä pyssy miltä tahansa, kaikki pelasivat sillä Duck Huntia. Peli itsessään on teemaltaan sinänsä erikoinen tullakseen Nintendolta, sillä lahdataanhan tässä surutta viattomia luontokappaleita. Tosin tuohon aikaan oli vähemmän kukkahattutätejä pyörtyilemässä viattomien sorsien puolesta.
Duck Huntin alkuperä on Nintendon varhaisissa optisissa ampumapeleissä, joita yritys loi vanhoille keilaradoille. Duck Hunt tuotiin myös ihmisten kotiinkin jo kauan ennen NESiä, haaleita sorsia seinälle heijastavan projektorin muodossa. Näistä japanilaisista keräilyharvinaisuuksista joutuu eBayssa maksamaan pitkän pennin.
Television kautta pelattavassa Duck Huntissa ei itse asiassa ammuta mitään, vaan Zapper itse ottaa vastaan televisiosta tulevia kuvia. Kun liipaisinta vedetään, muuttuu ruutu yhden framen ajaksi mustaksi, jonka jälkeen varsinaiset kohteet, eli sorsat, muuttuvat valkoisiksi neliöiksi seuraavien framejen ajaksi. Mikäli pyssy osoitti kohti tällaista valkoista neliötä, rekisteröityi se osumaksi ja sorsa tippui maahan. Koko prosessi tapahtuu ihmissilmälle varsin nopeasti, mutta toimii varsin luotettavasti.
Duck Huntissa on kolme pelimuotoa, yhdellä ja kahdella lentävällä sorsalla varustetut pelimuodot sekä kiekonammunta.
Kullakin ampumiskerralla pelaajalle annetaan kolme laukausta, joilla osua joko yhteen tai kahteen sorsaan tai horisonttiin lentäviin kahteen savikiekkoon. Kierrosten edetessä sallittujen missausten määrä vähenee, ja pelin päämääränä onkin kerätä mahdollisimman paljon pisteitä, ennen kuin seinä tulee vastaan.
Ja EI saa huijata painamalla pyssy suoraan kiinni ruutuun! Jotkut varhaiset valopyssymallit reagoivat kirjaimellisesti valoon, jolloin pystyi ampumaan vaikka kotinsa hehkulamppua ja sai näin pelissä osuman. Tosin tämä nyt on vähän sama kuin vetäisit ässän hihasta pasianssissa.
Puhuttaessa Duck Huntista pitää myös ehdottomasti mainita pahamaineinen KOIRA. Jokaisen kierroksen alussa koira nuuskii maata ja haistaessaan heinikossa olevat sorsat se hyppää hätyyttelemään niitä aina yhtä innoissaan. Koira myös esittelee jokaista kaadettua lintua, pienen tunnusmusiikin säestämänä.
Mutta auta armias, jos et osu yhteenkään sorsaan. Koira nousee heinikosta nauraen, uskomattoman ärsyttävän hihitysäänen saattelemana. KAIKKI peliä pelanneet ovat yrittäneet ampua koiraa, kun se nauraa. Poikkeuksia ei ole. Urbaanin legendan mukaan koiran voikin ampua, mutta valitettavasti kotiversiossa näin ei voi tehdä, mutta Duck Huntin kolikkopeliversiossa kylläkin.
Duck Hunt on ajaton klassikko, joskaan sitä ei näinä päivinä valtavan montaa kierrosta jaksa putkeen pelata. Aikanaan moista ihmettä tuli kyllä räiskittyä sormet punaisina. Useimmille peli on varmasti tutuin yhdistelmäkasetilla, jossa mukana oli myös Super Mario Bros. Paketti, jossa on NES, Mario, Duck Hunt ja Zapper, on varmasti edelleen yksi historian kovimmista pelikonebundleista.
NESillä nähtiin Zapperin ruokaa paljon lisääkin. Tuettuihin peleihin lukeutuu muun muassa länkkäripeli Wild Gunman, poliisipeli Hogan’s Alley, tasoloikka Gumshoe sekä Barker Bill’s Trick Shooting.
Uusi sukupolvi
Varsin erikoisesti, Zapper jäi Nintendon ensimmäiseksi ja viimeiseksi oikeaksi valopistooliksi. GameCubella ja Nintendo 64:llä ei nähty yhtäkään valopyssypeliä, tosin Wiin kaukosäätimen osoitusteknologia onkin tuonut lajityypin pelejä Wiille sitäkin enemmän.
Super Nintendolla taas tilanne oli eri. Pistoolia konsolilla ei nähty, vaan jotain äärettömästi siistimpää, ainakin pienten poikien mielestä. Miksi leikkisit pikku pyssyillä, kun voisit heilua singon varressa!
Bittimäärät kasvoivat, joten toki aseidenkin piti kasvaa. Super Nintendon supersinko toimi eri tavalla kuin Zapper; sen mukana tuli television päälle laitettava sensori. Lisäksi ase oli tällä kertaa miellyttävästi langaton, tosin kuuden AA-pariston käyttäminen ei valtavasti lämmittänyt.
Valitettavasti pattereita ei kauheasti kulutettu, sillä laitetta tukevia hyviä pelejä ei ollut montaa. Scopen mukana toitotettiin tulevan peräti kuusi peliä, tosin nämä ovat enemmänkin minipelejä kuin kokonaisia pelejä. Super Scope 6 -pelikasetin LazerBlazer-otsakkeen alta löytyi kolme toimintapeliä, joissa ammuttiin ohjuksia ja lentokoneita. Blastris-nimen alta taas paljastuu kaksi todella vaikeasti pelattavaa palikanpyörittelypeliä (kyllä, niitä palikoita ammutaan), sekä vekkuli avaruusmyyrien sihtailu.
Mitään Super Scope 6 pelikasetin peleistä ei kauhean kauaa jaksanut kokeilla, mutta vaihtelua sentään oli. Scopelle tuli myös liuta muita räiskintöjä, kuten T2: The Arcade Game, sekä Intelligent Systemsin tekemät, oikeasti hyvät mecharobottikurmotukset BattleClash sekä sen jatko-osa Metal Combat: Falcon’s Revenge.
Nintendo tuki tapansa mukaan laitetta myös Mario-teemaisella pelillä, Yoshi’s Safarilla. Pelissä Yoshi kävelee Mode 7 -efektin (tuttu muun muassa F-Zerosta) mahdollistamissa maastoissa, pelaajan räiskiessä tuttuja vihollisia ympäriltä pois. Jos pääsette pelaamaan peliä, muistakaa myös ampua Yoshia takaraivoon!
Kyseenalaista julkisuutta Super Scope sai myös cameo-roolistaan kammottavassa Super Mario Bros. -elokuvassa. Kuvassa Dennis Hopperin esittämä Bowser sihtailee singolla, Koopa-sotilaiden passaillessa vieressä. Tekisi mieli itkeä, millaisen elokuvan tekivät.
Kehitys kehittyy
Nykyään vanhojen valopyssypelien harrastaminen on hieman vaikeaa, sillä aseet eivät toimi kunnolla 100 Hz:n televisioissa ja myös laajakuvaisuus ja litteänäyttöisyys aiheuttavat ongelmia. Vanha kunnon kuvaputkitelevisio pitäisi siis kaivaa mökiltä takaisin käyttöön.
Kenties pyssypelit ovat kuitenkin parhaimmillaan kolikkopeleinä, jossa euron tai kahden sijoituksella voit räiskiä isolle näytölle peliä varten suunnitelluilla aseilla. Kotona pelattavat valopyssypelit kaipaavat runsaasti lihaa luidensa ympärille, tosin Resident Evil: Umbrella Chronicles oli askel oikeaan suuntaan.
Silti yksinkertainen Duck Hunt aikalaisineen ovat klassikoita siinä, missä muutkin pelit. Ne olivat pelejä, jotka veivät mennessään, ja ne antoivat mahdollisuuden kokea pelit erilaisella tavalla. Vielä kun vain olisi voinut ampua sitä koiraa…