Päättyvällä viikolla keskustelu niin pelien hintatasosta kuin alalla kohdatusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä saivat jatkoa, ja taka-alalla jonkin aikaa viettänyt loottilaatikoiden ja uhkapelaamisen välinen suhdepohdinta nousi sekin vaihteeksi esille. Muutamia ihan oikeita pelijulkistuksiakin tuli toki vastaan, kun Worms-sarja ilmoitti lähtevänsä reaaliaikasotimaan ja Ubisoft vahvisti oman battle royalensa. Fortnite on sekin nyt ”valmis”.
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Taistelupelitapahtuma EVO Online 2020 peruttiin ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytetty toimitusjohtaja sai lähteä
Syytökset pelilalla todistetusta häirinnästä ja kaltoinkohtelusta ovat olleet pinnalla jälleen viimeiset parisen viikkoa. Hiljattain myös Ubisoft on vielä ilmoittanut, että se on ryhtynyt toimiin muokkaakseen uusiksi sen eri projekteja valvoaa toimitusneuvostoa ja henkilöstöhallinnon sekä johtajiston toimintaan.
Julkaisijat harkitsevat seuraavan sukupolven konsolipelien hintojen nostamista
– Ymmärrettävää kun tosiaan tuotantokustannukset ovat vain kasvaneet ja ihan taloustieteellisten faktojen perusteella hinnat nousevat ajansaatossa. Aavistelin tätä jo edellisen sukupolven vaihtuessa mutta tätä ei tapahtunut. -Le Toillètte
– Suurin ongelma tuo kehityskustannusten kasvaminen on pienille ja keskisuurille peliyhtiöille, jotka joutuvat ottamaan aikaisempaa suurempia riskejä, jos haluavat lähteä kilpailemaan isompien pelitalojen kanssa. Samoin tuo rajoittaa sellaisten pelien laatua, jotka kiinnostavat vain rajattua kohdeyleisöä, eivätkä myy suuria määriä. -Vaapukkamehuw
Ubisoftin verkkoräiskintä Hyper Scape on nyt virallista – näin toimii uusi futuristinen battle royale -toiminta
– Mitä tuli peliä striimissä seurattua, niin hmm. Taas yksi yrittäjä markkinoille. Vahvasti tulee Apex Legends vaikutteita mieleen. Toki muutama omakin idea on, mutta toistaiseksi en päässyt kiinni. -Kille
– Ei herättänyt kyseinen tekele minkäänlaista mielenkiintoa. Jos olet entinen ActionQuake konkari niin tämä on sinulle tehty! -JULMA3RSKI
Fallout suuntaa televisioon Westworld-tekijöiden toimesta
– Bethesdan tuntien niin luultavasti kuvausten alkaessa on käsikirjoituksesta valmiina vasta puolet ja sekin on kopioitu jonkun koululaisen ainekirjoituksesta. Lisäksi pääosaan palkattu näyttelijä onkin kuollut jo 70-luvulla ja hän oli kaikenlisäksi piirroshahmo. -Billet
– Fallout näyteltynä saa mieleen lähinnä takavuosien Xenat ja Herculekset. Sen verran happoista se meininki siellä kuitenkin on. -zappah
Vääntö loottilaatikoista jatkuu Britanniassa – ylähuone kehoittaa välittömään uhkapeliluokitukseen
Sotaisat madot palaavat Lieron hengessä! Worms Rumble paljastui PS5:lle, PS4:lle ja pc:lle
– Vai tosiaikamähinää ja Battle Royaleta? Kai on ihan hyvä että Team17 kokeilee uusia juttuja eikä julkase joka kerta samaa peliä, mutta vaikuttaa vähän trendien jahtaamiselta. -Refloni
– Mulle tämä on ensimmäinen kiinnostava Worms-peli sitten Clan Warsin. Turha valittaa ideoiden kopioinnista, kun Lieron jälkeen ei ole saatu yhtäkään toimivaa 2D-nettiräiskintäpeliä, ellei Super Smashejä lasketa. Steamissa julkaistaan tämän tästä Unityllä tehtyjä Liero-kopioita, mutta joka ikinen niistä jumittuu bugisena Early Accessiin ja kuolee pois nettipelaajien puutteessa. Team 17:n julkaisemana ja Worms-brändillä sentään on jotain toivoa pitää yllä pelaajakantaa varsinkin crossplayn ansiosta. -Poliisitapaus
Crysis Remastered kokee yllätyslykkäyksen – ”intohimonne Crysis-sarjaa kohtaan ansaitsee kiistatta korkealuokkaisen pelin”
– No siis eihän se ollut mikään remasterointi vaan uudemmalle moottoripohjalle portattu Crysis 1 assetteineen kaikkineen. -Oskulock
– Oho, no kerrankin oikea asenne! Tosin täytyy sanoe että epäilen vahvasti mitä muutaman viikon lisäajallle ehditään tehdä (Warcraft III: Reforgea kuukauden lykkäys ei paljon auttanut) Tuo tosin osoittaa jo sen ettei ”vuodettu” traileri ollut jonkun fanin tekemä feikki-traileri kuten jotkut jo spekuloivat. -Balnazzard
Nintendo-johtaja pyysi anteeksi Switchin Joy-Con -ongelmia
– Anteeksi ei riitä, talk is cheap. Oma Joycon oli Bergsalalla takuuhuollossa reilun kuukauden, driftaus jatkui vajaan tunnin pelaamisen jälkeen. Kaveripiirissä 4/5 Switchistä kärsii driftauksesta, usealla jo toinen 90€ Joycon setti käytössä. Aivan käsittämätöntä miten Nintendo on päästänyt näin heikkolaatuisen tuotteen markkinoille. -Megaman
– En ota anteeksipyyntöä vastaan. Minua alkoi vihdoin ärsyttää driftaus, kun se vaikeutti lopulta pelaamista. Uuden ja erivärisen Joy-Con-parin hinnaksi tuli 76 euroa, mutta jos laite kestää kolme vuotta, olen ihan tyytyväinen. -Sundance Kid
Fortnite suuntasi ulos early accessista
Nämä pelit saapuivat tällä viikolla – Iron Manin PS4-lento ja ajopelaamisen vuoristorataa
– Iron Man VR ois kiva päästä kokeilemaan. -Luffymcankka