Vuonna 1999 julkaistun klassisen Amerzone – The Explorer’s Legacy -seikkailupelin uusioversio on saanut julkaisupäivän. Samaista Amerzone – The Explorer’s Legacy -nimeä kantava modernisoitu versio ilmestyy PS5:lle, Xbox Series X/S:lle ja PC:lle 24. huhtikuuta.
Amerzonessa pelaaja lähtee seikkailuun kohti Etelä-Amerikassa sijaitsevaa mystistä ja salaisuuksien täyttämää Amerzonea kunnioittaen edesmenneen tutkimusmatkailijan viimeistä toivetta.
Pelaaja pääsee tutkimaan luonnon valtaamia raunioita, kohtaamaan kiehtovia hahmoja syvällisine taustatarinoineen ja ratkaisemaan monimutkaisia pulmia paljastaakseen alueella asustavien isojen valkoisten lintujen salaisuuden.
Microids Studio Parisin kehittämän uudistetun seikkailukokemuksen kerrotaan sisältävän nykypäivään päivitettyjen grafiikoiden lisäksi ”henkeäsalpaavia ympäristöjä”, alkuperäisversioon nähden täydennetyn tarinan sekä kaksi eri vaikeustasoa.
Amerzone – The Explorer’s Legacyyn on mahdollista tutustua ilmaisen demon parissa, joka on nyt ladattavissa PS5:lle, Xbox Series X/S:lle ja PC:lle.
Lisäksi voit katsoa alta seikkailun tuoreen trailerin sekä aiemmin julkaistun pelattavuutta esittelevän videon.
Lähde: PlayStation

Kaiken pelaamiseen ja muuhunkin löydät vpd.fi-kaupasta.