EA:n työntekijältä tyly viesti NHL-faneille: ”Tämä yhteisö ei vaikuta ymmärtävän”

NHL 25:n julkaiseminen pc:lle ei olisi kannattavaa, EA:n yhteisömanageri sanoo.

10.9.2024 18:56

Electronic Arts eli EA ampuu jälleen alas NHL-pelisarjan fanien toiveet pc-versiosta.

– [Pc-version tekeminen] ei ole kannattavaa syistä, joita olen toistanut kyllästymiseen asti, toteaa EA:n yhteisömanageri EA_Aljo eilen kirjoittamassaan viestissä pelisarjan virallisella keskustelupalstalla.

– Se olisi erittäin iso investointi todennäköisesti verrattain pientä pelaajamäärää varten, hän perustelee toisessa viestissään.

Aljo kirjoittaa, että pc-käännöksen ympärillä käytävä keskustelu on kiertänyt kehää vuosia. Hän painottaa, että EA on ollut jo pitkään ”äärimmäisen hyvin tietoinen siitä”, että osa pelaajista toivoo näkevänsä jääkiekkopelin myös pc:llä.

EA on Aljon mukaan tehnyt tutkimusta pc-version kysynnästä. Hän myös muistuttaa, että jääkiekko on pieni laji.

– Jos pc-versio tulisi olemaan yhtä suuri menestys kuin ihmiset kuvittelevat, niin se olisi jo tehty.

Osa foorumille kirjoittavista pelaajista on kuitenkin kyseenalaistanut Aljon perustelut.

Yhden kirjoittajan mielestä maksavia asiakkaita olisi varmasti riittämiin, koska monet pelaavat vieläkin NHL 2004:n modattua pc-versiota. Kirjoittajan oman arvion mukaan NHL 2004:n pelaajien määrä on edelleen peräti ”massiivinen”.

Toisten mielestä pc-käännöksen tekeminen taas on niin yksinkertaista ja edullista, että se kannattaisi joka tapauksessa. Aljon mukaan tämä ei pidä lainkaan paikkaansa.

– Tämä yhteisö ei vaikuta ymmärtävän, kuinka kallista pelin ylläpitäminen pc:llä olisi, hän sanoo.

– Pitää esimerkiksi huomioida lisensointi, joka ei tietenkään ole halpaa. Kyllä, meillä on lisenssi konsoliversioille, mutta oletan, että se pitäisi laajentaa koskemaan myös pc:tä. Meidän pitäisi myös lisätä palvelintarjontaa ja mahdollistaa alustojen välinen pelaaminen. Sekään ei ole nopea ja helppo prosessi.

Lisäksi hänen mukaansa tarvittaisiin pc-version pelaajille suunnattua asiakaspalvelua, bugien korjaamisesta vastaava tiimi sekä suuri määrä testaamista sen varmistamiseksi, että pc-versio pyörisi lukuisilla erilaisilla asetuksilla.

EA julkaisi vuosittaisen NHL-sarjansa pelin pc:lle viimeksi vuonna 2008 eli 16 vuotta sitten.

Sarjan seuraava versio NHL 25 taas julkaistaan uusimmille Playstationeille ja Xboxeille lokakuun alussa.

NHL-sarjaa ja muita urheilupelejä on kritisoitu vuosikymmenten ajan siitä, että ne julkaistaan vuosittain täysihintaisina uusina peleinä, vaikka varsinaisia uudistuksia on monesti erittäin vähän.

Lisää luettavaa