Konamin odotettu hiippailuteos Metal Gear Solid V: The Phantom Pain on ollut mysteerien vainoama teos. Jo ennen pelin varsinaista julkistusta Konami hämmensi pelikansaa The Phantom Pain -tempuillaan, mitä seurasi nopeasti tieto myös vieläpä siitä, että David Hayter ei enää palaa päähenkilö Snaken rooliin.
Sutherlandilta löytyy elokuva- ja televisioroolien ohella plakkarista jo myös kokemusta Call of Duty: World at Warin sekä 24: The Gamen parissa tehdystä ääninäyttelystä. Metal Gear Solid V:ssä hän antaa ensimmäistä kertaa näyttelemälleen virtuaaliselle hahmolle kuitenkin myös kasvonsa ilmeet liikkeenkaappauksen kautta. Kojima onkin korostanut, että Metal Gear Solid V:ssä hän on halunnut Snaken ilmaisevan itseään vahvemmin ilman tarvetta toistuvaan dialogiin.
Sutherland kertoo, ettei hän ole varsinaisesti pelaaja, mutta tuntee silti Metal Gear -sarjan ja ymmärtää sen massiivisuuden. Hän onkin erityisen innoissaan uudesta työstään.
Paljastus tehtiin osana Konamin Pre E3 -presentaatiota. Sen voi kurkata kokonaisuudessaan täältä.